Sukunimen kehittyminen

Sukunimi lienee syntynyt savolaissuvuille tyypillisesi liittämällä isän etunimeen (Hannu) -inen pääte. Aluksi sukunimenä on ollut Hannukainen, mikä on myöhemmin muuttunut Hannikaiseksi, erotukseksi muista Hannu-johdoksista, joista esimerkiksi Hannunen on esiintynyt Savossa jo 1500-luvun lopulta.

Hannikaisia esiintyy jo Kansallisarkiston Käkisalmen läänin 1600-luvun tuomiokirjoista kootussa talonpoikien sukunimitietokannassa. Tietokannan Matz Hannikainen oli syntyisin samalta Kerimäen Haapaniemen tilalta kuin ensimmäinen Kiilanmäen Hannikainen, joten kyseessä lienee Kerimäeltä Tohmajärven Pyhäjärvelle muuttanut sukulainen.

Hannikainen kuuluu Kallion luokituksessa (Kallio, O. A. 1911: Savolaisia sukuja ja sukunimiä, Kansanvalistusseuran kotiseutukuvauksia) alun perin pieniin savolaisiin paikallissukuihin, jotka asuivat Savossa melko suppealla alueella.

Vielä ennen 1944 Hannikaisia syntyi väestökeskuksen mukaan eniten Säämingissä (78 kpl), Kerimäellä (24) ja Sulkavalla (24), mutta jo 1945 - 1965 Helsinki nousi syntymätilastossa toiseksi Säämingin (30) jälkeen. Vuoden 1966 jälkeen Helsinki on ollut syntymäkunnista ensimmäisenä (25) ennen Savonlinnaa ja Nurmesta, joissa molemmissa on syntynyt alle 20 uutta Hannikaista.

Nykyisenä nimenä Hannikainen on 385 henkilöllä (190 miestä/195 naista) ja entisenä nimenä 128 suomalaisella. Ulkomailla meistä on kirjoilla 23. Kaiken kaikkiaan 1964 elossa olleita ja sen jälkeen syntyneitä Hannikaisia on Suomen väestötietojärjestelmään kirjattu 722 (tilanne 16.3.2014). 

Lisää mielenkiintoista tietoa sukunimestä Hannikainen löytyy myös Sukunimi-info -sivustolta.

« Edellinen Ylös Seuraava »

Verkkototeutus: TammiMedia | www.tammimedia.fi | Kirjaudu

Page
Menu
News