Kanawa 1847

Tämä vuosi on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi ja meidän seuramme 70-vuotisjuhlavuosi. Kanawan kolmannesta vuosikerrasta tulee 170 vuotta. Tämän kunniaksi Hannikaisseura julkaisee 170 vuotta sitten ilmestyneistä lehdistä poimintoja kunkin lehden ilmestymisen vuosipäivänä. Poiminnot ovat luettavissa alla 13.1.2017 alkaen.


Kanava 11/1847

Kotimaasta kerrotaan mielenkiintoiset uutiset Viipurin lystäyspuistikoista ja kylpylaitoksista, Hiitolan sunnuntaikoulusta ja Mikkelin markkinoista:

Viipuri on tähän asti ollut jälempänä monta pienempääki kaupunkia kaikissa yhteisemmissä laitoksissa, ehkä sellaiset luultavasti kannattaisivat täällä paremmin kun monessa muussa Suomen kaupungissa. Samaten luultaisiin sellaisten täällä varojenki puolesta paremmin kun monessa muussa paikassa voivan toimeen saatettaa. Vasta muutamia vuosia sitte sai kaupunki ensimäisen yhteisen lystäyspuistikon lähellä kaupunkia. Viime kesänä, kaupungin alan laajennettua Tervaniemen linnalaitoksen alangolla, pantiin alulle uuden lystäyspaikan laitos kaupungin sisään, joka ensikesänä taitaa tulla avatuksi yhteiseksi tarpeeksi. Vaan kaupunki on vielä kaivannut suurempia kylpy- ja elämäveden juonta laitoksia. Yksin järvikylpyki on ollut työlästä, kaupungin vallein suhteen, jotka laskevat vaan muutamissa paikoin rahvasta veden tiloille. Nykyisempinä vuosina ovat pereet siellä täällä rakennuttaneet omaksi tarpeekseen kylpymajoja rannikoille, vaan siihenki on harvoilla ollut tilaisutta, mutta ainaki on nähty suurin osa kaupunkilaisia kylpevän avonaisilla rannikoilla, ja paratiisin viattomuuden aika näyttää kiertäneen tänne joka kesäksi. Se on kyllä suloinen: kun tuo kultanen aurinko, anteliaalla kädellänsä, lahjoittaa suloista hellettänsä yhenverran kulleki, nuorille ja vanhoille, miehille ja naisille, rikkaille ja köyhille, korkeille ja alaisille, herralle ja kerjäläiselle, niin ihmisetkin unouttavat vähäiseks’ ajaksi nämä eroitukset, ja viskaavat syrjään kaikki niistä tehdyt rajoitukset. Mutta toiselta päin kuitenki, maailmassa ei ole mitään pysyväistä ja täydellistä, ja ihmiset ovat keksineet kylpymajojen laitoksen; ja sillä tavalla pitäneet vaarin säätyjen, tilaisuutten j. m. rajoista kesähelteelläki. Viipuria uhkaa nyt sama maailman yhteinen tapa. Paraillaan puuhassa olevalla Seuralla, yhteisten kylpy- ja elämäve’en laitosten järjestämiseksi kaupungin luonna olevalle Havin niemelle, on ollut hyvä menestys. Osakkeita (Aktier) on jo hyvä joukko myöty, ja laitokset saavat varmaan enskesänä alkunsa. Pietarpurin läheys antaa hyvän toivon niiden menestymiselle, ja Viipurin kylpy- ja elämäve’enlaitokset tuleevat varmaan kilpaamaan Helsingissä olevain keralla.

Hiitolan pitäjässäki ovat pitäjän papit, kylänluvuilla ollessaan, toimeen saaneet Sunnuntaikouluja usiampaan kylään. Kyläläisistä on joku valittu opettajaksi ja tarpeen mukaan määrätty sille vielä joku siihen sovelias miesi muualtaki apulaiseksi ja ohjaajaksi. Pait sitä ovat papit ottaneet aikaajoin vaeltaaksen katsomassa kutai koulua ja ohjaamassa missä tarvis vaatii. Maakunta suostui mieluisasti koulujen laitokseen. Toivottava olisi myös että nämä koulut saisivat kylläksi kirjotuksen osotteita ja paperia, että lapset yhtaikaa voisivat niissä opetella kirjottamaan. Pitäjän varakkaammat asukkaat varmaan eivät olisi epi kokoomaan vähäisen summan jolla Öhmannin ”Aapis kirjoituksen oppi” voisi tulla levitetyksi kylien Sunnuntaikouluihin, vähintäin muuan kymmen-kunta kuhunkin.

Mikkelin markkinat menneellä viikolla, sanotaan olleen hyvin kansakkaat, ja varsinaisia kauppioita 60, pait Turun ja Porvoon palttinamummoja; tavarat olivat huokeissa hinnoissa; muuan Silmänkääntäjä Werander, joka rahvaalle on näytellyt ulkomaan eläviä ja omia voimiaan, noin 100:lle katsojalle kerrassaan, jotka joka puolen tunnin päässä muutettiin toisesta ovesta tulioilta, sanotaan etenki voittaneen. Pait muuta maantavaraa, on raavasnahkoja ollut paljon.

Elatuskeinojen vapautus –aihe käsitellään loppuun tässä numerossa. Toimitus kertoo, miten ilman lupaa ammattia harjoittaneiden ns. ”nurkkamestarien” yleistyminen on vienyt leipää varsinaisilta mestareilta. Nurkkamestarit eivät maksa veroja, mutta menestyvätkään nurkkamestarit eivät toisaalta voi laajentaa liikettään, koska heillä ei ole siihen lupaa. Mestarit taas joutuvat kaupallisesta menestyksestään riippumatta maksamaan korkeat verot porvarioikeuksistaan. Lehti päättää kirjoituksensa vetoomukseen:

Eiköhän kaupunkeille olisi soveliaampi veroittaa kaikkia jonku liikkeen, kaupan, eli käsityön isäntiä yhtäläisesti. Eivätkö nuo monet ulkomaiset mestarit, taitojen viljeliät, myöksenteliät ja petturit, ja nuo juoma- ja ravintohuonettein pitäjät, jotka usiasti porvaruus oikeueta, ja ilman kaikkia maksuja kaupungille eli muulle yhteydelle kiskovat kuitenkin hyvät rahat luoksensa, voisi kaikki maksaa yhtäläisiä maksuja minkä muutki, ja kaupunki sillä tavalla helpottaa vissiä asukkaitansa liiallisista maksuista? Elatuskeinojen vapaus olisi varmaan tuottava tasoituksen tässäki. Me siis päätämmä tämän kirjotuksemme siinä vakaudessa, että elatuskeinojen vapaus olisi paras ponniste maamme taidollisuudelle.

 


Kanava 10/1847

Numerossa 8 alkanut artikkeli Elatuskeinojen vapaudesta jatkuu vielä Saiman artikkelin suomennoksena. Työelämä oli tuolloin suuressa murroksessa, kun vanhasta, keskiajalta periytyvästä ammattikuntalaitoksesta pyrittiin pääsemään eroon. Taidamme olla nykyisin yhtä suuren ellei suuremman muutoksen keskellä, kun robotit ja automatiikka muuttaa työtä. Saima ja Kanawa ottavat voimakkaasti kantaa elinkeinojen vapauttamisen puolesta. Pari lainausta:

Työnteon eli elatusten vapaus ei synnytä enemmän tekiöitä kun on tarpeellista. Rikkaampi voipi silloinkin saada työmiehiä työhönsä. Se on nähty niissä maissa joissa tälläinen vapaus on jo seurattu. Vielä enemmän kun muualla nähdään näissä omaisuuden epätasaisuutta, niin että rahakkaat panevat allensa kaikki elatuskeinot, ja tekevät yksinäiselle mahdottomaksi kilvata kerallaan. Hänen täytyy siis lyöttäiä rikkaan turviin, ruveta sen päiväläiseksi. Vapaus antaa tällä tavalla mestarille vielä suuremman tilaisuuden kun ennen laajentaa liikettänsä. Mutta sanottanen minkä varakkaan tahansa sitte voivan vetää kaiken hyödyn? Tässä muistettakoon etteivät oikiat käsityöt anna sellaista kovin suurta liikettä myöten, koska ne ovat sidotut visseihin paikkoihinsa, eivätkä pait sitä vaadi suuria varuksia. Ne ovat siis ainakin jäävät mestarin käsiin, s. o. sille joka tekee paraimman ja huokeimman työn.

Valistuneimmat kansat, niin kuin Franskalaiset, Englanni, Preussi ja monet muut Saksan valtakunnat ovat jo kauvan sitte hävittäneet kaikki ammattikunnat, ja jokaisessa on muka elatuskeinojen vapaus tuottanut suuremman taidollisuuden ja vireyden kaikissa käsitöissä.

Saiman artikkelin jälkeen Kanawan toimitus jatkaa ja kertoo vastakkaisen osapuolen näkemyksiä. Näitä näkemyksiä toimitus esittelee monipuolisesti, mutta kriittisesti.

Vielä vedotaan Ruotsin esimerkkiin ja luvataan seuraavassa lehdessä ”virkkaa muutaman sanan häreimmistä vastuksista joita ammattikuntain nykyinen laitos Suomessa tuottaa käsitöille ja niien toimittajille”.

Lehden viimeisellä sivulla on lyhyt kasku, otsikoituna tarinaksi:

Tarina.

Muutaman maahovin yrttitarhassa kasvoi orjanruoskia, jotka tulivat muiden istukkaiden tielle ja hovin isäntä nyhätti niitä tieheensä. Eräs talonpoika, joka myös oli hovintyössä, muistutti hovin herralle olleensa muka niitä istuttamassa sanoen: ”nyt niitä jo revittään vaikka muutamaste istutettiin”. Niin, vastasi hovin herra, mitäpä tälläiset kasvut hyödyttävät? Hm! sanoi talonpoika, ilmankos se hovi olisi jos ei piettäsi orjanruoskia.


Kanava 9/1847

Savolainen huumori kukoistaa kotimaan uutisessa. Huomattakoon, että Pietari meni seitsemän vuotta myöhemmin naimisiin Karin Krankin kanssa, joka on Sursillin sukua.

Kotimaalta.

- Helsingissä puhellaan ”Sursillin Sukuluvusta”, jota vara Kirkkoherra Alcenius on ilmoittanut pränttiin saatettavaksi. Ihmeteltäväksi on jo edelläkäsin lähetetty tieto Sursillin pojasta ja kolmesta tyttärestä joista kolmeen vuosisataan sanotaan kasvaneen 1600 eri sukua, ja joiden luettelemisen pränttäykseen tarvitaan 60 arkkia paperia. Mutta mitähän sanotta kun ilmoitamme täältä, niin juuri täältä itäpuolelta kotoisin, yhden ainokaisen miehen, josta pian jokainen Suomalainen juurtaa alkunsa, ja jonka Sukuluvun kertomiseen tarvitaan, ei 60 arkkia, vaan – arkkilukua emme vielä voi määrätä – kuitenkin arvellaan voitavan antaa arkki samasta hinnasta kun Sursillin Sukuluvussa. – Merkillistä on ettei tällä niin kuuluisalla miehellä ollut erityistä sukunimee. Täällä käypi hänestä kuitenkin vielä puhe, yksin talonpoikienki seassa, jossa häntä kutsutaan – Aatamiksi. Että hänen sukutaulunsa on tuleva yhtä tärkiäksi jos ei vielä tärkiämmäksi kun Sursillin, sitä emme epäile, koska niin monta oppinutta ja mainiota miestä kuuluu hänen sukuunsa, niin kuin sen jokainen tietää ilman sanomatakki. Hänestä lähteneihen Sukukantain luku on niin laaja ettei mahdu tähän ilmoitettavaksi.

Uusi läänineläinlääkäri on astunut virkaansa ja ilmoittaa siitä lehdessä ruotsiksi ja suomeksi. Tässä suomenkielinen ilmoitus:

Armollisesta säännöstä 24 Joulukuuta 1846 on alakirjotettu nyt ottanut Läänin Eläin-Lääkärin toimituksen, jonka tässä saan nöyrimmästi ilmoittaa kunnioitetaville maanmiehille, ja että minua tavataan jokapäivä kello 7:stä 9:sään Aamupuolla, ja iltapuollaki jos sana annetaan, valmisna puoskaroimiseen, kuoharoimaan, neuvoihin, j. n. e. kaikellaisia eläimiä; ne jotka halaavat tehdä kerallani vuosiliittoja, maaomaisuuksillaan eli kaupungissa, voivat sen myös alakirjotetulle ilmoittaa. Viipurissa 1 Maaliskuuta 1847.

Carl Joh. Möller

asuva Pietarpurin puolimaisessa esi kaupungissa Viipurissa,
Raatimiehen Häggbergin kartanossa
N.o 51, 2 neliskulma.

 



Kanava 8/1847

Kotimaan uutinen tulee Laatokan pohjoisrannalta Impilahdesta.

Impilahesta. Jo toistakymmentä vuotta on täällä olevassa Pitkärannan vaskikaivannossa työtätehty, vaan niin kuin se on tuttu vietiin vasta vuonna 1845 ensimäinen laivaus vaskea sieltä Pietarpuriin. Suurimmat ja paraimmat vaskisuonet Pitkärannassa olivat tähän talveen asti herran Kollegian Neuvoksen Omeljanovan haltussa. Virheelliset laitokset lieneevät olleet syynä, ettei tästä vaskikaivannosta vielä ole ollut paljon mitään etua sen omistajalle. Nyt on sitte muutamia kuukausia herran Omeljanovan kuoltua Ruukin Isäntä herra Klée saanut omistus oikeuden kaikkiin Kollegian Neuvokselta Omeljanovalta alettuihin kaivantoihin. Herra Kléellä oli jo ennenki vaski kaivantoja samassa vuoressa, ja hänen jo näytetystä kivaudestaan tässä toimessa on paljon hyötyä toivottavana näille seuduille. On merkillistä tässä, jota emme luule voivamme olla mainitsematta: Muutamia viikkoja ennen herra Omeljanovan kuolemista, tarittiin hänelle Pitkärannan kaivannoista 140 tuhatta ruplaa hop., mutta omistaja ei suostunut silloin myömään. Eräitä viikkoja perästä mänivät kaikki tyyni ilman kopekata herra Kléelle, joka oli ensimäinen anoja entisten omistus oikeutten rikottua.

Lehden pitempi artikkeli on käännös edellisen vuoden Saiman artikkeleista. Kanavan toimitus on katsonut aiheen niin tärkeäksi, että tuo tällä tavalla asian myös suomenkielisen yleisön saataville ja kirjoittaa aiheesta otsikolla ”Elatuskeinojen vapaus”. Nykyisin on vaikea ymmärtää, että tuolloin ihmiset eivät saaneet tehdä haluamaansa työtä tai perustaa yritystä ilman lupaa. Artikkelissa vedotaan muun muassa siihen, että joudutaan tuomaan niin paljon ulkomailta sellaista, mitä kotimaassa ei voida tuottaa elinkeinoluvan puuttuessa. Kirjoituksessa korostetaan valistuksen merkitystä ja painotetaan, miten tärkeää on ”ihmisen vapaus käytteä voimuuttansa”.

Ei ole mitään luonnollisempaa, tarpellisempaa ja oikiampaa, kun jokaisen yhdyskunnan jäsenen vaatimus vapaasti hakea elatustansa isänmaassansa, millä rehellisellä työllä tahtoo ja saattaa.

Wain miten luultasiin kansa sillä korjatuksi, jos toiselle osalle siitä sanotaan:

Elätä itsesi; vaan elä etsi työtä etempää kun noihen rajojen sisällä, niin ja niin suurella alangolla; maasta, vaikka se on raatajia vailla, et saa ottaa elatustasi, sillä se ei ole sinun; pait sitä, tuossa on muutamia satoja elatuskeinoja joihin et saa koskea, sillä ne ovat luvatut muille; vaan muutoin saat elää millä tahdot, kun ensin maksat luvasta ruunulle joka suojelee henkesi ja omaisuutesi ja antaa sinulle valistusta.

 


Kanava 7/1847

Lehdessä on lukijan pitkä vastine nimimerkki Matti Matalaisen kieliopillisille pohdinnoille, jotka ilmestyivät kolmannessa numerossa 27.1.1847.

Suomen kielen oikeinkirjoitus ja uusien suomenkielisten sanojen muodostus olivat 1840-luvulla kiivaan keskustelun kohteena. Tämän palstan seuraajina olette varmasti jo huomanneet, kuinka horjuvaista suomen kieli oli vielä tuolloin. Vaikka toimittaja oli äidinkieleltään suomalainen, oli kirjoitettu suomen kieli vielä harvinaista. Kaiken nykyaikaisen tiedon välittäminen suomen kielellä vaati runsaasti myös uusia sanoja. Jokainen suomen kielellä kirjoittaja joutui niitä muodostamaan, eivätkä läheskään kaikki jääneet elämään. Myös oikeinkirjoitus haki vielä pitkään uomiaan. Pietari Hannikaisen työn pysyvyydestä kertovat nekin kymmenet sanat, jotka hän on suomen kieleen tuonut, ja jotka ovat edelleen meidän jokapäiväisessä käytössämme.
Katso esimerkiksi tämä 

Tällä kertaa vain pari pikku uutista lehden etusivulta:

Viime viikolla tuli saksalainen teaterjoukko tänne, ja on kolmena iltana näyttäinyt, molempina täytetylle huoneelle.

Manufaktuur-direksioni kuuluttaa sellaisten käsitöitten harjoittajain, jotka Helsingin eli Turun Sununtaikouluissa ovat näyttäneet erinomaisen taipumuksen taidollisiin ammatteihin, 2:ssa kuukaudessa, luettu 9:stä t. kuuta, Suomen Generaal-Kuvernöörin tykönä hakemaan sitä v. 1842 armosta määrättyä apua 200 rup. hopiassa, 2:na vuotena nautittavaksi, ulkomaan taitoja ja laitoksia oppiakseen.


 

Kanava 6/1847

Tällä viikolla julkaistiin loppuosa artikkelista Viljan saalis Itäsuomessa. Kun luette artikkelin loppuun, näette, että sensuuri on iskenyt ja poistanut huomautustekstin, mutta jättänyt kuitenkin lopun huutomerkin! 

Viljan saalis Itäsuomessa.

(Jatko.)

Pienimmät tilukset täällä ovat sellaiset, joilla on noin 5-6 tyn. peltoa, 10 tyn. niittua ja 30-40 tynn. metsää, josta 2/3 on kaskimaata. Edellisessä kirjotuksessa jo näytimme mikä hyöty sellaisesta tilasta on nykyisessä viljellyslaadussa. Muuttakaamme siihen järellinen peltovillys, niin löydämme saman tilan kyllä suureksi, tavalliselle pereelle. Tässä tahdomme vaan lukea puolen kaskesta pelloksi, jota siis saamme noin 20 tynnerin alan. Entisellä karjalla voidaan tekotateen eli lannan keralla lisätä väitettä kolmenkertaisesti, missä on mudan, turpeen ja havunsaalis lähellä. Lisätty pelto väitetään tällä samallaiseen väkeen kun entiset 6 tyn. alaa. Tähän kylvetään vuosittain 5 tyn. ruista, 4 tyn. otraa eli kauraa, 6 tyn. maaomenia, pait herneitä, papuja, pellavaa, liinaa j. n. e. Ruiskylvös antaa keskikertaisella saaliilla 30 tynn., otra eli kaura 20 tyn, ja maaomenat, hiekkaperässä maassa, vähintäin 60 tynneriä, pait muita kasvuja. Vaikka nyt luemme nämä 60 tyn. maaomenia vaan 20 ruistynneriksi ja otrat eli kaurat 10:ksi t., niin saamme kuitenkin 60 tynneriä puhdasta ruista vuodeksi, keskinkertaisessa kasvussa. Sama tila nykyisessä viljelyksessä sai tynnörin kylvöstä, pellossa 6, ja 2 tyn. kylvöstä kaskessa 8 tyn, ruista, ja 4 tyn. kylvöstä toukoa, noin 20 tyn., joka rukiina ei tee jos 25 tynneriä. Eroitus on siis 35 tyn., jonka peltoviljellys antaisi voittoa kaiken halvimmassakin tilaisuudessaan.

Olkoon tämä luvunlaskumme nyt miten tahansa, niin se on silmin nähtävä, että kansan köyhyyteen on syynä paraastaan kaskenviljelys. Maaomena eli potaatti, joka elättää Irlannin 8 miljoonia asukasta pian puolta pienemmällä maa-alalla kun Kuopion, Mikkelin ja Viipurin Läänit yhteiseen puolen miljoonia asukastansa, ja joka kasvi etenkin olisi sopivaisin Itäsuomen hiekkaperiin, multaviin peltoihin, sitä täällä ei kasvateta kun nimeksi. Tavallisilla taloilla, Savossa ja Karjalassa, on vaan 1 tynnöri ja vähemmän, vuotuista maaomenan kylvöä. Viipurin Läänissä paikottain (esim. Ruokolahen tienoissa ja Laadogan ranta mailla) ei sitäkään, mutta vaan 5-10 kappaa tavallisinta kylvöä talolla. Kruunun tilojen imissioneissa täällä on kyllä ruotsin kielinen käsky, että talon pitäisi kylvää vähintäin20 kappaa maaomenaa vuodessa, mutta sitä ei imissionin haltia ymmärrä, eikä seuraa missään. *)

Etenkin tämän hyödyllisen juurikasvin viljelemistä olisi syy paremmin kehoittaa. Rahvas voisi tulla tällä autetuksi välemmin kun millään muulla. Maaomena tarvitsee niin vähän maa alan, ja voisi sentähden välemmin muita kasvia, jotka vaatiivat laajempia peltoja, tulla levitetyksi. Tähän pitäisi kaikkein, kellä tilaisuutta on, kokea kehoittaa talonpoikaa, sekä neuvoilla että esimerkillä, kuka sitä voipi. Täksi tarpeeksikin olisivat maaviljelys Seurat Itäsuomessa avulliset; sellaiset yhteydet, jotka, sekä palkinnoilla että kirjoilla, kehoittasivat maamiestä sellaisiin parannuksiin ja keinoihin joista karttuisi silminnähtävä etu.

_______________

Maaviljellys Seuroista puheltiin jo vuoden 1845 Kanavassa, vaan silloin seisattui se paljaaseen yritykseen. Mitähän jos nyt Viipurin ympäristöllä olevat maanisännät ja maanviljeliät liittäytyisivät laittamaan maanviljelys Seuran Wiipuriin? Täällä on ennestään jo Kirjallisuuden Seura, jonka tarkoitus myös on rahvaalle valistusta levittää. Molemmat Seurat voisivat helposti yhdistyä, niin että toinen auttaisi toistansa, neuvoilla sekä töillä. Maaviljelys Seuran neuvot ja kerätyt kokeet saattaisi Kirjallisuuden Seura kirjalle, ja jakelisi rahvaalle. Maaviljelys Seuran jäsenet pitäsivät kerran vuodessa yleisen kokouksen, johon maaviljeliöitä etempääkin kutsuttaisin. Siinä vaihtelisivat nämä tietonsa ja kokeensa toisillensa, tulisivat tuttaviksi ja ystäviksi. Siinä määrättäisiin palkintoja uuraille viljeliöille, ja etenkin sellaisille jotka jotai uutta, parempaa, edullisempaa keinoa käyttäävät.

Tätä emme sano näyttääksemme miten Seuran tulisi järjestäiä, vaan ainoastaan muistutellessamme, miten tärkiä maakunnan kartuttamiselle ja maaviljelyksen edestymiselle sellainen Seura olisi, ja missä sillä olisi alinomainen tie, isänmaansa kiitosta ja kunnioitusta ansaita.

____________________

*) - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - !

 


 

Kanava 5/1847

Lehdessä palataan viime viikon uutiseen vuoden 1846 viljantuonnista. Juttu vie puolet lehdestä ja jää vielä odottamaan jatkoa ensi viikolla. Aihe on niin mielenkiintoinen, että se on tässä kokonaisuudessaan.

Viljan saalis Itäsuomessa.

Kanavan viime numerossa näytettiin kuinka paljon viljaa viime vuosina on tuotettu Viipuriin. Se teki muka mennä vuonna 59 tuhatta tynnöriä. Tähän summaan voidaan lisätä vielä ryynit eli suurumat, joita tuotetaan myös noin 3 ja 4 tuhatta tynnöriä vuodessa. Kun nyt luemme vaan keskinkertaisesti noin 40 tuhatta tynnöriä vuodelle, niin voimme ottaa sen keski hinnan 300 tuhanteen hopia ruplaan, joka viljasta vuosittain juoksee Viipurin kautta Venäjälle. Saima Sanomissa mennä vuonna mainittiin että Sortavalan kautta näinä vuosina on tuotu vähimmäkseen 30 tuhatta tynnöriä viljaa vuodessa. Käkisalmi ja Savonlinna saavat myös viljansa kohdastaan Venäjältä. Näihen kaupunkein kautta kulkee vähintäin 10 tuhatta tynnöriä eli yhteiseen 20 tuhatta tynnöriä. Sivuin kaupunkeista sekä Suomenlahden että Ladogan rannoille tuotetaan joka kesä hyvät summat kaikellaista riistaa, jotka voidaan arvata vähimmäkseen 10 tuhanteen tynnöriin. Se on siis vähimmäkseen 100 tuhatta tynnöriä, kun joka vuosi tuotetaan Venäjältä Itäsuomen maakuntiin, se tahtoo sanoa: Viipurin, Mikkelin ja Kuopion Lääneihin. Kuitenkin syödään Pohjoissavossa ja Karjalassa, ja muutamissa paikoin Viipurin Lääniä sekoitettua leipää pian joka vuosi. Koko Itäsuomi ei siis saa yhtenäkään vuonna eloa tarpeeksensa.

Mikä on nyt syynä tähän viljan saaliin vähyyteen? Liika kansan paljousko, vain maan hedelmättömyys? Ensimäinen näistä ei suinkaan voi olla syynä siihen, koska näissä maakunnissa löytyy enemmäin kun muualla Suomessa, pait Oulun Lääniä, autiota ja viljelemätöntä maata. Mitä taas hedelmällisyyteen tulee, niin ovat nämä maakunnat tutut suuremmasta jyväluvun saaliista kylvöstä suhteen. Jo usiampia kertoja ennenkin olemme näissä sanomissa maininneet maaviljelyksen tillaisuudesta Itäsuomessa, ja siihen tulemme siis nytkin. Epäilemättä on suurin syy viljan saaliin vähyyteen kehno viljelyskeino, ja se usiasti puheen ollut kaskiviljelys, josta Itäsuomen maanviljeliä ei mitenkään hennoihtesi luopua. Tämä on isiltä peritty taito ja tapa, joka muka on elättänyt heitä jo kuin monena miespolvena, ja sitä on työläs nuon tuostaan jättää. – Se on talonpojan sana kaskiviljelyksestä. Mutta onkohan tämä niinkään isien keino. Ennen aikaan hakkasivat ukot karkeita lehtoja kaskeksi, ja polttivat sen omilla puillaan. Nykyiset kasken viljeliät vesoivat varvikoita kaskeksi, ja polttavat maan pinnan viertopölkyillä, ja ihmettelevät kun eivät saa kylläksi leipää. Vaan koetelkaamme luvun laskulla osottaa kaskiviljelyksen hyödyllisyyttä peltoviljelystä vastaan, yhtäläisillä tilaisuuksilla.

Professor Rein mainitsee vuoden 1845 Suomi nimisessä aikaus-kirjassa, että Kuopion Läänissä sellaisilla tiloilla joilla 1 ja 2 tynnöriä ruista kylvetään peltoon, 5 ja 8 tynnöriä kylvettävän huuhtaan eli kaskeen ja suohon. Pian yhtäläisesti tapahtuu ympäri Itäsuomen, ja niitä talonpojan tiloja on sangen vähän ja harvoissa tienoin, joissa kylvetään 5 ja 8 tynnöriä peltoon. Tavallisimmat talot kylvävät noin 1 tyn. peltoon ja 3-4 tynn. metsään. Paraimpina vuosina antaa pellon kylvös 8-10 tynnöriä, ja metsän kylvös hyvässä kaskessa 5-6 tynn. tynnöristä, ja silloin se voipi elättää tavallisesti suuren, noin 8 henkisen pereen. Mutta niin kuin usiasti tapahtuu, että vuoteiset kasket sattuvat kehnoihin paikkoihin, kangastaviin maihin, joista et paraimpina vuosinakaan voi saada kun 2-3- jyvää voittoa, huonoimpina tuskin siementäkään takaisin, niin sattuu se tällä tavalla usiasti niin, ettei 4 tynnörin kylvöstä saada enemmän kun 10-15 tynnöriä, jotka kahdeksalle hengelle ei siis täytä. Tämä luku on nyt jo kyllä alainen, mutta löytyy pereitä joilla on 3-4 sataa tynnörin alaa maata, enin osa kaskeksi viljeltynä, eivätkä saa kaikella työllänsä ja vaivallansa tätäkään vähää saalista. Kaskiviljelyksellä on monta vastusta, jota ei edelläpäin voi arvatakkaan. Talolla voipi olla 4 tynnörin-ala kaskea hakattu. Yhden päivän ajaton sade vaikuttaa ettei siitä voi kun suurella työllä saada tynnörin kylvöksen valmistetuksi. Kuivana kesänä taas voipi muutamana hetkenä palaa seisalleen lehto, joka olisi ollut kaskeksi hakattavana. Talven laatu hävittää kaskesta oraan monta usiammin kun pellosta. Mitä hyödyttäät silloin ne 3 ja 4 sataa tynnörin alaa? Jos taas kaskimaat ovat supummat niin kuin muutamissa tienoin, joissa maaat ovat parempaa laatua, ei ole kun noin 50 tynnörin ala kaskimaata tavalliselle pereelle. Tästä voipi kunnollista raadetta saada vuodeksi enimmäkseen 1½ tynnörin alan. Samalla talolla ei nyt ole jos 1-2 tynnöriä pelto-kylvöä ja täytyy sentähden raataa 3 tynnöriä kaskea, ja niin muodoin puolilehtona. Täydestä lehdosta antaisi sama maa ehkä 10 jyvän voiton, puolilehdosta se ei toisinaan anna puoltakaan siitä. Mutta nyt viljellään monessa paikassa vaan 8 ja 10 vuotisia lehtoja. Että ne siis tuottavat köyhyyden ei ole kummakaan.

Tässä viljelyskeinossa luulisimme olevan suurimman syyn rahvaan muutamissa paikoin nähtyyn köyhtymiseenki. Niissä tienoin joissa rahan pyynti on helpompi ja lähellä, täytetään viljan puutos osto-viljalla pian joka vuosi, ja maanviljellys ei parane siitään. Viipurin Läänin rantamailla on etenkin rahti ja kauppa metsän annilla rahvaan paraat elatuskeinot. Savossa ja Karjalassa on taas maankauppa karjanannilla tullut tavallisimmaksi. Mutta nämä elatuskeinot rikastuttavat harvoin viljeliätään, ja eräs katovuosi, joka ei kohtaa harvoin, hävittää kaikki säästöt. Missä taas rahansaalis on työläämpi, siellä jatketaan leipää pian ympäri vuoden lemetillä, eli surveella ja sittenkin täytyy kruunun kehnoimpina vuosina vielä jaella apuja.

Vähemmillä perustuksilla on tästä havaitusta köyhtymisestä syytetty tilanjakoja, pieniä pereitä, juttuumista, j. n. e. Nämä ovat kaikki välttämättömät rahvaan lisääntyessä. Tilanjaot ja pienet pereet voivat vaan silloin tuoda köyhyyden, kun maa on tilkuteltu liian pieniin omaisuuksiin, ja maassa niin muodoin on liika kansoitus. Mutta jokainen kun tuntee kotimaatamme, on myös tunteva ettei siinä vielä ole puoltakaan kansaa minkä se voisi elättää. Se on siis paremmin valistuksen vähyys jota on syytettävä mainitusta köyhtymisestä. Se on tiedottomuus ja taidottomuus.

(Jatko.)

 


 

Kanava 4/1847

Helmikuun ensimmäisessä numerossa tehdään selkoa Viipurin kaupasta edellisenä vuonna. Mukana on tilastoja tavaroittain. Viipurin satamasta on viety etenkin puutavaraa, mutta myös perunoita, tervaa ja talia. Teollisuustuotteitakin on lähtenyt: köysiä, purjevaatetta, saippuaa ja kangastakin vähän.

Viipuriin on ulkomailta tuotu enimmän sokeria, mutta runsaasti myös kahvia ja suolaa. Myös mainitaan viinat, puuvillavaatteet, ja -langat, arrakki, rommi ja konjakki, sekä rusinat, luumut, rautalevyt ja sikarit.

Tuonti ja vienti ulkomaille on ollut melkein tasapainossa, sen sijaan Venäjälle on viety vain vähän, kun taas sieltä on tuotu huomattavasti enemmän kuin ulkomailta. Yli kaksi kolmannesta Venäjän tuonnista on koostunut rukiista, ohrasta, vehnäjauhoista, kaurasta ja herneistä. Viiden vuoden tilasto osoittaa, että tämä tuonti on sinä aikana kasvanut lähes kolminkertaiseksi. Keskimäärin on vuosittain tuotu noin 39 tuhatta tynnyriä ruista.

Paikallisuutisissa kerrotaan:

Markkinoilla eilen ja tänäpäivänä oli rahvasta vähemmän kun tavallisesti, varmaan sen kovan pakkaisen tähden, joka näinä päivinä on ollut noin 20 viivaa Romurin lämmenmittaajan jälkeen. Tavaraa myös oli vähältä, ja hevoisista ei paljon sanottavaksi.

Eilen näytti Balletmestari Rossetti täällä viimeisen kerran lapsi-tanssejaan. Ylipäätään on hän kuukauden täällä ollessaan ollut jotenkin muistettu kaupunkilaisilta, ja menee täältä hyvällä voitolla. Kaupungissa on myös paraillaan auki herra Frasan Waksikuvasto.

Helsingistäkin on mielenkiintoinen uutinen:

Helsingin Aamulehdessä julistetaan kirja maanmieheltämme majisteri Wallinilta, joka jo muutamia vuosia on ollut matkustuksilla Arabiassa ja Egyptissä. Tämä nykyisin kirjoituksensa on Kairon Kaupungista Egyptistä, josta hän aikoo uusille vaelluksille.

Lehden takasivulta on poimittu tähän lopun ilmoitukset, joita löytyy kaikilla Viipurin neljällä kielellä.


Kanawa, sanansaattaja Viipurista 1847, No 3

Lehti ilmestyi keskiviikkona 27.1. Lehdessä annetaan vastine nimimerkille ”Lukia”, joka on arvostellut lehden käyttämiä sanoja Julkiso, Yleisö ja Taiti. Tässä numerossa alkaa kertomus ”Pitäjän Pappi”.

Kotimaan uutinen on tällä kertaa Viipurista ja koskee kaivantoa, josta lehti on saanut nimensä:

Kaivantotyössä tämän kaupungin ja Lauritsalan välillä on syksystä alkain ollut se muutos että kaivamista jo on alettu kaivannon juovan alapäästäkin, Lavolan talon luonna, 7 virstaa Viipurista. Tässä paikassa on vaan kaita niemuke katkaistavana, ja se luontainen Lavolan eli Juustilan joki paikoittain puhdastettavana, saada venereisun Juustilaan asti, Viipurista vähän päälle peninkulman Lappeenrantaan päin avatuksi. Tämä työ onkin määrätty vuonna 1849 valmistuvaksi. Pohjois puolella Nuijamaanjärveä tuli viime kesänaikana kaivannon juova ensimäisestä määräyksestään vähän muutetuksi, lännepuolle siitä, joka uusi juova myös viime kesänä mitattiin, kartoitettiin ja rajoitettiin. Tällä uudella juovalla, ehkä se on vähän pitempi ensimäistä, voittaan kuitenkin paljon, sentähden että siinä on kaivamista vähemmän, ja sulkuportit saadaan vähemmällä kulingilla. Työ jo on nyt alulla tälläki uudella paikalla. Köyhää vahvasta on talvikuukausinakin ollut työssä kyllältä, vaikka kaivannon työ silloin on työlästä, ja lyhyein päivän vuoksi vähemmän edullinen työmiehillen, jotka eivät voi ansaita kun noin 10 ja 12 kop. päivässä. Ne tässä työssä olevat vangit, ovat talvenaikana käytetyt kallion särentään ja kiven hakkaamiseen.

Kaivannon juovalle on myös äsken tullut asetetuksi vähäinen koulu, Pykmestareia eli Rakentaja-oppilaisia varten, jossa koulussa muutamat kaivantotyön virkamiehet hyvätahtoisesti ovat ottaneet toimittaakseensa opettajain virkaa. Nykyjään on tässä koulussa jo noin 25 oppilaista, enimmäkseen Pohjalaisia. Opetus tapahtuu sekä Ruotsiksi että Suomeksi, sikäli, kuta kieltä oppilaiset haastavat. – Vasta tahdomme vielä tästä koulusta täydellisempiäki tietoja antaa.

Lehden takasivulla on sekä virallisia että yksityisiä ilmoituksia ja jopa mainoksia. Viralliset ilmoitukset ovat aina ruotsiksi ja venäjäksi., yksityiset useimmiten ruotsiksi, mutta väliin suomeksikin. Teatteri- ja tanssi-ilmoituksia on säännöllisesti saksan kielellä.



Kanawa, sanansaattaja Viipurista 1847, No 2

Lehti ilmestyi keskiviikkona 20.1. Lehdessä saatiin artikkeli ”Suomalainen kirjallisuus vuonna 1946” ja näytelmä ”Joululahjukset” molemmat päätökseen.

Kirjallisuusartikkelin lopussa kerrottiin lehden linjasta:

Edellisessä olemme nyt virkkaneet jo tarkoituksemme tässä lehdessämmeki. Sitä koemme tässä seurata niin paljon kun mahdollinen. Me siis mielimme varsin harvoin lainata näihin lehtihimme jotain, paljaan hetkellisen huvituksen vuoksi. Pääharjoituksemme on oleva, suomeksi tulkita suomalaisten mieltä, Suomen asioita ja tarpeita, ja siitä emme tahtoisi poiketa. Kuitenkin aivomme silloin ja tällöin ilmoitella tärkeimpiä tapauksia ja harjoituksia ulkomailtaki. Lehtemme on siis tästä lähinki jakautuva kolmeen osaan, nimittäin: 1) uusia sanomia koti- ja ulkomaalta, 2) kirjoituksia kotimaan yhteisissä asioissa; 3) kuvauksia, jutelmia ja tarinoita kotimaisesta elämästä.

Kanawan viimeisessä numerossa vuonna 1846 oli lueteltu lehden levikki paikkakunnittain. Muutama paikkakunta oli jäänyt pois ja tässä lehdessä oli oikaisu. Tässä sekä alkuperäinen uutinen levikistä numerossa 1846/50 että oikaisu numerossa 1847/2.

Kanawa sanomia on tänä vuonna otettu Postin kautta 293 ja Viipurissa 173, yhteiseen 466. Näistä on mennyt Helsinkiin 39, Kaariin 2, Skarpaniin 1, Tampereelle 10, Hämeenlinnaan 14, Ouluun 3, Heinolaan 3, Vaasaan 16, Turkuun 25, Savonlinnaan 18, Lappeenrantaan 12, Raumaan 4, Poriin 6, Kajanaan 4, Tornioon 5, Käksalmeen 16, Joroisiin 12, Porvooseen 5, Haminaan 15, Joensuuhu 2, ja Venäjälle: Pietariin 2, Moskovaan 1, Siperiaan 1, Oranienbaum 1, Gradiskiin 1. – Muut Viipuriin ja sen ympärystölle.

Ojennus. Viime vuoden viimeisessä numerossa on ilmoituksessa Kanawan ottajista v. 1846 pois jäänyt seuraavaiset: Kuopioon 27, Lovisaan 6, Mikkeliin 5, Sortavalaan 11, Tohmajärvelle 7 Braaheen 6, Kokkolaan 3.

Kotimaan uutisissa kerrotaan viipurilaisten seurakuntien, maaseurakunnan, kaupungin suomalaisen seurakunnan, kaupungin ruotsalaisen seurakunnan ja saksalaisen seurakunnan syntyneet, vihityt ja kuolleet. Lukuja kommentoidaan näin:

Tähän isompaan kuolevaisuuteen, etenkin maaseurakunnassa, olivat syynä liikkuvaiset taudit. Kevätkesästä ensinkin pahatapainen kuumetauti, ja sitte syyspuolla isorokko, liikkuivat sekä maalla, että kaupungissa. Että ne maalla ovat olleet enemmän kuolettavaiset kun kaupungissa, on luonnollista, kun sairaiden hoito siellä tavallisesti on kehnompi ja lääkärin apu työläs pian mahdoton.

Kotimaasta on myös iloinen uutinen:

Suomettaresta on ensimäinen numero tullut tänne. Se näyttää lupaavan, mitä sen nuorilta toimittajilta voitiin toivoa. Sanomalehti määrätyllä tarkoituksella on todella huvittavainen ilmestys nyt, kun maamme ruotsalaisista Sanomista ei ole muita, kun Skoltidning, Teknologen, ja Evangelisk tidning, joissa sellaista voipi keksiä. Ne sen nimelliset Suomen Yhteiset Sanomat ovat oikeestaan ulkomaiset sanomat, jonkatähden niitä ei voida verrattaa kotimaisien sanomain rinnalle, jos kohta yhteiset valtakunnalliset asiat näyttäävät olevan niiden ainoa määrätty tarkoitus.

 


 

Kanawa, sanansaattaja Viipurista 1847, No 1

Vuonna 1847 loppiainen oli keskiviikko, joten Kanawan ensimmäinen numero ilmestyi keskiviikkona 13.1.1847. Toimituksen aineistona oli artikkeli suomalaisesta kirjallisuudesta vuonna 1846 ja jatko edellisenä vuonna aloitettuun näytelmään "Joululahjukset".


Poimintoja lehdestä

Tuohon aikaan ei vielä ollut edes puhelimia, rautateitä eikä autoja. Ensimmäinen pikatiedotusväline, lennätin oli vasta keksitty Amerikassa. Suomessa posti kulki hevosilla, laivoilla ja kevyemmillä kulkutavoilla. Postin kulusta oli lehdessä seuraava uutinen:


Postin kulku on taas muutettu ympäri Suomen, ja käypi Viipurissa seuraavaisesti:
Torstaina ja Sunnuntaina kello 7 aamupuolla menee Helsinkiin ja Turkuun.
Keskiviikkona ja Sunnuntaina k. 8 iltapuolla tulee Helsingistä ja menee Pietariin.
Sunnuntaina k. 8 aamupuol. menee Joroisin ja Kuopion kautta Ouluuntulee Kuopiosta Sortavalan j.n.e. kautta.
Keskiviikkona k. 5 iltap. tulee Oulusta ja Kuopiosta.
Torstaina k. 9 aamupuolla menee Käkisalmen ja Tohmajärven kautta Kuopion.
Sunnuntaina k. ½3 aamup. tulee Kuopiosta Sortavalan j. n. e. kautta.
Torstaina k. 8 aamup. menee Lappeenrannatse Mikkeliin.
Sunnuntaina k. 5 aamup. tulee Mikkelistä Lappeenrannatse.

Tämän mukaan otetaan Postikonttuorissa, Venäjälle sekä Suomeen, rahakirjoja Tiistaina aamupuolla kello 9-12, rahattomia kirjoja Venäjälle vielä kello 8:sta-6:teen iltapuolla, ja rahattomia kirjoja Suomeen Keskiviikkona k. 9:stä -12:teen aamupuolla.

Lauvantaina Suomeen sekä Venäjälle rahakirjoja aamup. kello 9-12 ja rahattomia kirjoja iltapuolla kello 3-6. Pait sitä vastaan otetaan joka päivä tavallisina aikoina, eres vaan silloin kun Postia suoritetaan.

Sensuuri uhkasi kaiken aikaa suomalaisia lehtiä, joten seuraava surullinen uutinen Snellmanin toimittamasta ruotsinkielisestä Saima-sanomalehdestä oli kirjoitettu erittäin lyhyesti ja varovin sanakääntein:

Kuopiosta. Saima on tauvonnut. – Se kuuluu nykyään olevan yhteisenä puheena kaikissa seuroissa. Sitä on kaipaava jokainen kotimaan ystävä.

 


Tietoja Kanawasta

Pietari Hannikainen, Kiilanmäen poika, alkoi vuonna 1845 toimittaa sanomalehteä nimeltä Kanawa, sanansaattaja Viipurista. Lehden tilausilmoituksessa sanottiin: "Tämän sanomalehden päätarkoitus on että kaikelle säädylle toimittaa suomalaista lukua yhteisesti hyödyllisistä ja huvittavista aineista". Kanawa ehti ilmestyä kolme vuotta kerran viikossa, kunnes se lakkautettiin sensuurin takia. Lehti ilmestyi nelisivuisena keskiviikkoisin puolen päivän aikaan. Sen saattoi tilata ja hakea Viipurin kirjapuodista ja postikonttoreista ympäri maan.

Ensimmäisellä sivulla oli alussa lueteltu Viipurin luterilaisten kirkkojen jumalanpalveluksissa saarnaajat. Sen jälkeen kerrottiin uutisia kotimaasta ja maailmalta. Merkittävän osan lehden sisällöstä täyttivät toimituksen kirjoittamat artikkelit ajankohtaisista aiheista ja kaunokirjalliset kirjoitelmat. Pietari Hannikainen julkaisi mm. näytelmiään jatkokertomuksina Kanawassa. Lehden lopussa oli maksettuja ilmoituksia, joita julkaistiin muillakin kielillä kuin suomeksi, enimmäkseen ruotsiksi, mutta säännöllisesti myös saksaksi ja venäjäksi.

« Edellinen Ylös Seuraava »

Verkkototeutus: TammiMedia | www.tammimedia.fi | Kirjaudu

Page
Menu
News