Kanawa 1847

Tämä vuosi on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi ja meidän seuramme 70-vuotisjuhlavuosi. Kanawan kolmannesta vuosikerrasta tulee 170 vuotta. Tämän kunniaksi Hannikaisseura julkaisee 170 vuotta sitten ilmestyneistä lehdistä poimintoja kunkin lehden ilmestymisen vuosipäivänä. Poiminnot ovat luettavissa alla 13.1.2017 alkaen.


Kanava 40/1847

Talvi on tullut jo suureen osaan Karjalaakin:

Kotimaalta.

Viipurista.

Maalla sanotaan jo menneen viikon alussa sataneen paikoittain enemmän kuin vaaksaa paksun lumen, joka kestää vieläki. Pahinta on että usiammalta jäivät maaomenatki maahan. Paikottain mainitaan kaurojaki jääneen leikkaamata. Jos tänä kesänä oli hyvä heinänki saalis niin on näin aikainen talvi hyvää kysyväki. – Viipurin ympärillä ei ole lumesta sanottavaksi.

= Kivennavalta, 6 Lokak. (kirjoitus). – Täällä täytyy istuani pian kiini luminiatoksessa. Viipurista lähteinki on kyllä vähän lunta maantiellä, mutta siellä pääsin vielä töin tuskin rattaila eteenpäin; vaan tultuani Kyyrylään loppui rattailla ajo. Täällä on täysi talvi; tänäyönä oli kova pakkainen. Lintulan jokiki on jäässä; maantiellä on 2 ja 4 vaaksaa, mutta kujasilla 2 kyynärääki ja enemmän lunta. Pamppalan ja Venäjän rajan välillä jo on kahdesti vedetty lumirekeä, ja huomenaamuna käypi kolmannesti. 200 miestä on eilen ja tänä päivänä ollut työssä lapioimassa kujasia, jotta lumireki pääsisi kulkemaan. 

Kaunis-kirjallisuuden tilaisuus Suomessa.

Yllämainitun otsikon alla lehti ottaa jälleen kantaa, nyt kaunokirjallisuuden tilaan. Suomenkielinen kaunokirjallisuus oli vasta aluillansa, lähes kaikki tuolloin ilmestynyt kirjallisuus oli ruotsinkielistä ja julkaistu silloisissa sanomalehdissä. Lehti moittii sitä, että se ”tuodaan ulkomailta, vaan ne luetaan ja unoutetaan, ilman etteivät jätä mitään jälkiä perästänsä”.

Ensimmäinen suomalainen romaani oli ilmestynyt muutama vuosi aiemmin. Sen oli kirjoittanut Wilhelmina Carstens ja se oli saanut huonot arvostelut. Kanava yhtyy tähän:

Romaani-kirjallisuuden taas alkaa ja lopettaa ”Murgrönan.” Tämän arvosta jo on ennen kylläksi kirjoitettu. Kokous kaikkein jokapäiväisimpiä jokapäiväisiä naisjuoruja, ilman vähintäkään yhteyttä, ilman vähintäkään ajatusta.

Tämä on yleensäkin Kanavan mielestä pääasiallinen puute kotimaisessa kirjallisuudessa:

- - kuvaukseen ei saada mitään henkeä, mitään korkeampaa, joka voisi antaa tälle joka-päiväiselle elämälle jonku vissin harjoituksen, taikka edes vissin paineen.

Toimittaja löytää tähän syynkin:

Tässä emme voi olla virkkamatta luuloamme, pää esteenä kotimaisen romaani-kirjallisuuden varmistumiselle olevan itse kansallisen seuruuselämän. - - Hengellisesti köyhä ja ahdas ympäristö ei voi synnyttää Schilleriä eikä Eugen Suetä ja Bulveria. Ja seuruus-elämältä kotimaassamme ei sunkaan nykyisessä tilaisuudessaan voi sellaisia miehiä odotettaa. Meillä voipi kyllä nykyjään olla Runeberg ja niitä jotka laulaavat päivän nousua, kevättä, talvia, syystä, lunta ja jääpuikkoja, ja rakkautta, surua ja murhetta, ja tytön sini silmiä, ja ensimäistä pääskyistä ja matkalintuja ja koskein pauhinaa ja hongan pituutta ja vahvuutta, yksin juopumistaki, vaan meillä ei ole yhtään joka loisi kokoon sellaisia kuin ’Axel och Valborg,’ ’Maria Stuart’ ’Wallenstein’ j. m. Sellaiset työt eivät voi syntyä muualla kuin korkiammassa valtakunnallisessa elämässä, korkiammassa kansallisessa seuruuselämässä, joita me kaipaamme molempia. Ensimäinen vilaus kotimaamme seuruuselämään näyttää jo sen köyhyyden. Me kaipaamme kaikkea mikä seuruuselämälle antaa loiston, Hallitsiain ’välkkyvää hovia,’ rikkaan vapasuvuston ylpeyttä ja ylöllisyyttä, äveriäitä kauppioita ja muita neuvottelioita, laajaa kansallista kirjallisuutta ja kuulusia viisaita; sanalla sanoen, meidän kotimainen seuruuselämämme on paraimmassa muodossaan ihan sellainen kuin Herrain Berndtsonin ja Topeliuksen novellit. Niin laiha ja kuiva, niin tasainen, rauhallinen ja sieväluontoinen, ettei se puheella säre, eikä päätänsä seinään juokse, niin kuin Savon talonpoika sanoisi.

Kanava toteaa, ettei kirjoittajien tarvitsisi rajoittua olemassa olevaan ”seuruuselämään” vaan voisivat ”tästä laihasta ja kuivasta seuruuselämästä etsiä kaikki nurkat missä jotain jalompaa voisi löytyä”. Hyvän kirjallisuuden tulisi yksittäisten huvittavien tapauskuvausten sijaan löytää yleispätevyyttä:

Vasta silloin kuin ne kuvaavat meille jotain yhteistä hulluutta, jotain joka koskee koko kansakunnan tapoihin, koko ihmisyyteen, saavat ne huvittavaisuutensa.

Runouden suhteen toimittaja on yhtä pessimistinen.

Muutamat laulupalaiset kuusta ja tähdistä, syysyöstä ja keväästä, rakkaudesta ja kaihosta ja vaika muutamia sanoja kotimaan soista, järvistä ja vuorista ja niiden kauneudestaki eivät voi olla mistään erinomaisesta arvosta kansalliselle elämälle. Tälläiset yksinäiset tunnon puhelmat ovat verrattavat yksinäisiin mietelmiin; ne vaikuttaavat kyllä saman laulajan tunnon lukiassansaki, mutta tämä vaikutus on yhtä lyhyt kuin mietelmän. Se unoutetaan heti kuin kirja on kädestä pois.

Viimeisinä aikoina on Runeberg vaan kirjoitellut suurempia lauluja, niin kuin Hanna, Nadeschda, Julqvällen, Kung Fjalar. Se lienee luettavaksi todistukseksi tämän runoilian taidon täydellistymisestä. Saattaa kyllä näistäki uutten laulupalaisten tekiöistä aikaa myöten toivoa jotain täydellisempää.

Lokakuisen illan ratoksi vielä lehden pikkutarina, joka kertoo myös silloisesta tavasta jakaa tietoa kaupunkilaisille:

Tarina.

Herra T. muutamassa pikkukaupungissa oli kadottanut kaikellaisia tavaroita varkauden kautta, jonkatähden hän kutsui luoksensa kaupungin palvelian ja antoi hänelle näistä kuulutuksen, jossa lupasi hyvän palkinnon sille joka ilmisaattaisi varkaan. Hän ilmoitti myös kuuluttajalle luulonsa, joka koski muuanta kaupungin asukasta, ja sanoi: ”Minä olen vakuutettu kaiken tämän olevan hänen työtänsä, eikä se voi kenenkään muihen olla. Jos hän toisi tavarat minulle nuonikään takaisin, niin en hiiskahtasi kellenkään koko asiasta; muutoin hänen paha perii, sillä minulla on hyvät todistukset”. – Kaupungin palvelia, joka ei tiennyt muuta kuin virkansa, läksi sillä tieheensä, ja luki kuulutuksensa joka kadun kulmassa. Tultua sen luullun varkaan asuma-tienoille, sattui tämä ikkunaansa, kuultelemaan sitä kellonsoitolla seurattua kuulutusta, jokatähen tämä uuttera kaupungin käskyläinen lisäsi kuulutukseensa seuraavaiset sanat: ”Ja sinä Matti Kuikka, sinulle saan minä ilmoittaa tässä, että tähän varkauteen ei voi olla muut syynä kuin sinä, ja sinulle olisi parempi jotta veisit kaikki edellämainitut tavarat takasin omistajallensa, joka sillä tavoin ei virkkasi kellenkään koko asiasta.

 


 

 

Kanava 39/1847

Ukon kertomuksen kolmas osa löytyy tästä lehdestä ja linkistä. Uutisia on sekä kotimaasta että ulkomailta:

Kotimaalta.

Viipurista.

Höyrylaivojen liike seisattui tämän viikon alkuun, jolloin myös talviki laittoi ensimäisiä näytteitään tänne.

= Herrat Reinholm ja Europaeus palasivat näinä päivinä matkoiltaan Venäjältä ja Ingerinmaasta, jossa tämän kesän kävelivät, Kirjallisuuden Seurojen kustannuksella, keräilemässä Suomen muinosaikaisia runoja ja lauluja. Se on varsin merkillistä, kuin Reinholm ja Europaeus tällä matkallaan ovat tulleet tuntemaan, että samat Kalevalalaulut, jotka Karjalassaki, eläävät vielä osiksi Ingerissäki sekä muissa Venäjällä asuvissa Suomen lahkokunnissa. Herrat R. ja E. ovat tehneet ei vähiä kokouksia ja löytöjä Kalevala-laulujen lisäksi ja täytteeksi.

= Helsingin kaupungin tienoilla mainitaan nyt varmasti Potaatti taudin näyttävän tulleen Suomeenki. Kuitenki on tämä vaan keksitty pääkaupungin ympärillä olevilla maatiloilla. Muualta Suomesta ei ole kuulunut mitään tästä taudista.

Pietarpurista.

Täältä mainitaan Koleran kulusta, että sen jo varmaan olisi pitänyt joutua Moskovaanki ja sen ympärille. Myöski on se jo näyttäinyt Tverin Kuvernementissä.


Nimimerkki Parikkalainen vastaa Koitsanlahden herralle Lagervallille:

Puolustus-sana.

”Se vinkasi johon kalikka kävi.”

Isänmaan varmistumista ja menestystä halajavaisesta sydämmestä ilmoitin Kanavassa ajatukseni maan-viljelys-opiston laitoksesta Parikkalaan, enkä luullut tuolla ketään pahentavani. Mutta tuostapa otti Herra Lagervalli oikein suuttuukseen, sanoo minun turhia tarinoineeni, joutavia juonitelleeni ja ennustaa maanviljelys-seuralle häpiän ja peri-katon, jos muka ottaisi neuvoni varteen. Mutta H:a L:lli! lapsiahan tuommoisilla uhka-ennustuksilla säikytellään, vaan ei miehiä, jotka osaavat miettiä ja asian aprikoija. – Ehkä koko kirjoitus ei maksa vastausta, tahdon kuitenkin asian tärkeyden tähteen muutamilla sanoilla näyttää, kuinka päättömät ja joutavat L:llin jaaritukset ovat: Jos työpäivät jäisivätkin pois, niin ei siitä vielä seuraa hovien rappiolle jääminen, löytyyhän hoviloita, joilla ei ole kymmeniä tuhansia työpäiviä ja pietään yhtähyvin voimassa, jotta antavat runsaan voiton hallitsialleen. Juuri maaviljelys-seura on velkapää näyttämään kansalle, kuinka toimi työn tekee ja ei väen väki. Eihän seura tarvitse jo ensimäisenä vuotena kynnättää 200 tynnörin ala, voipihan se vähemmällä tehdä alun ja vuosia ja varoja myöten laajentaa työ-alansa. Kuinka monta kissaa ja kapustaa löysi L:lli Koitsanlahen hovissa, sinne tultuaan? Kuinka monta tynnöriä kylvi hän ensimäisinä vuosina? Mitä taas siemeneen ja syömiseen tulee, niin luulen L:llin, erotessaan hovin hallituksesta, olevan velkapään jättämään pellot kylvetyksi ja hovin kaikin puolin täyteen järjestykseen. Mutta kumma! enhän minä väittänytkään työ-päivien pois jäämistä, vaan sanoin selkiästi: ”Jos seura ottaa maksakseen arenti rahan Kruunulle, niin tekisi seurakunta työpäivät niin kuin tähänki asti,” sillä eroituksella ainoastaan, että työ-päiväin luku määrättäisiin tiloja myöten ja ei miehiä myöten, niin kuin tähän asti on tapahtunut rasitukseksi perheellikkäille taloloille. No, mikäs vielä olisi esteenä vaan-viljelys-opiston menestyksehen? ei mikään; mutta seurakunta oppisi, hovin työllä käydessään, omiakin töitänsä toimella tekemään.

Mutta mistäpäs ottaa seura arenti-rahaa? tämän kysymyksen vastaukseksi sanon vielä sanan, virkan viimeiset ajatukseni tässä asiassa: jos seurakunta tekis ainoastaan 10,000 päivää ja ne pari eli kolme kymmentä oppilaista eli poika natikkaa 6, eli 9,000 päivää vuuvessa, niin tulisiit hovin työt aivan hyvin tällä työ-voimalla tehdyksi, - sillä onhan se tietty kuinka monta päivää nykyjään sujahtaa rahana arenti-miehen kukkaroon. Jos siis hovia likellä olevat kylät tekisiit 10,000 päivää hovissa työtä, ja kaukempana asuvaiset maksaisiit 12,000 työpäivästä rahan, 10 kopeekkaa hopiassa päivästä, niin tulis 1200 hopia-ruplaa kokoon, ja eikös tuo summa melkein tapajaisi arenniksi? Tällä tavalla sopis maan-viljelys-seuran työskennellä, eikä sais vahinkoa ja häpiää, vaan kiitoksen ja ylistyksen maa-miehiltään palkaksen. – Minä heitän siis tämän tärkiän asian korkian ja viisaan hallituksen, kuin myöskin maaviljelys-seuran mietittäväksi ja tutkittavaksi, sen vaan vielä sanoen, että tuskin löytynee soveljampaa tilaa maan-viljelys opiston laitoksi, kun Koitsanlahen ja Anajoen hovit ovat.                                                
Parikkalainen.


Kanava 38/1847

Toimitus on edelleen varsin hiljaa eikä julkaise tässäkään numerossa muuta omaa aineistoa kuin toisen osan Ukon kertomuksesta. Se löytyy tästä linkistä.

Poimintoina tässä uutiset kotimaasta ja Pietarista sekä toimitukselle saapunut kirje.

Kotimaalta.

Viipurista.

Maantavaran hinta on langennut jokseenki alaa, kauroja on täällä ostettu 2 hop. Ruplalla tynneri ja heiniä 7 kop. hop. Leiviskä.

= Myrskyt ja sateet ovat vaihelleet jo monta viikautta; viime viikolla mainitaan muuan kauppalaiva hukkuneen Koiviston rannoille.

= Hänen Keis. Majesteettinsä on vapauttanut Ylidirehtöörin, Tähtimiehen E. G. Tavastjernan jäsenyysvirastansa Tie- ja vesiyhdistys-direksionissa, ja armossa antanut hänelle Valtaneuvoksen nimen ja arvon.

Pietarpurista.

Kolera tauti mainittiin jo näytäineen Kurskin Guvernementissä. Sen kulku on hitaisempi maitse ja herkempi vesitse. Yleiseen on myös havaittu sen kulkevan hitaisemmasti kuin vuonna 1830. Ne jotka ensimäisiksi sairastuuvat kuoleevat tavallisesti. Mutta, kuta kauvemmin tauti viipyy vississä paikassa sen usiampi sairas peräytyy. Juomareihin ja niihin jotka ovat paljon nautinneet raakoja hedelmiä tarttuu rutto kerkimmästi.

Toimitukselle lähetetystä kirjeestä on sensuuri poistanut tekstiä sekä alusta että lopusta:

Otteita muuntamasta kirjoituksesta.

- - - - - - - - - - - - - - - -

Lu’in Kanavan muutamassa numerossa muistutuksen Viipurin kirjallisuuden Seuralle, jotta muka saahaksensa laajemman vaikutuksen pyytäisi tuttuja kirjamiehiä toimittamaan sen ja sen kirjan, siitä ja siitä hinnasta, jonka Seura maksaisi saatuansa käsikirjoituksen käsiinsä ja omaksensa. Sen tutkinnon kanssa menettäisi Seura oman mielensä mukaan. – Tämä muistutus näyttäisi minustaki hyvin luonnolliselle. Sillä mitä luulee Seura voivansa vaikuttaa jos ei tee minkään näköistä muuta kuin kuuluttaa avisissa, tahtovansa muka sen ja senlaista kirjaa ilmanmitäkään, ja vuottelee sitte ristissä käsin vuuven toisensa perästä. Kirjallisuuen Seuralta on kuitenki syy toivoa parempaa tointa. Sanottaneen eihän muka Helsinginkään kirjallisuuen Seura ensi vuosinaan saanut mitään toimeen. Ei kyllä! mutta silloin olivat ajat toiset, toiset nyt. Paremmin kuin Helsingin kirjallisuuen Seuran voisimme ottaa Virolaisen Seuran Tarttolinnassa esimerkiksi, joka vuosittain toimittaa vihkon lukemisia rahvaalle. Tekeekkö tämä Seura sen kaiken julkisilla palkintolupauksilla? Ei sunkaan. Seuralla ovat tietyt kirjottajat, jotka pitäävät huolen Seuran kirjatoimituksesta. Samaten voimme sanoa Helsingin kirjallisuuen Seuralla näinä vuosina olleen tietyt, määrätyt kirjottajansa. Esim: Lönnrot j. m. Samaten on myös Seura jättänyt jo julkiset palkinnon määräämiset ja kehoitukset kirjantekiöille, nähtyänsä niihen ei toimittavan mitään. Jos mänet ensi kokoukseen niin viskaa Seuralle tämä minun muistutukseni, ei sen puolesta jotta toivoisin muka ihe tulla Seuralta pyytetyksi kirjantekoon; sillä empä tiiä tokko minusta olisi siihen työhön, mutta onhan niitä monta muuta kirjotusmiestä, joita Seura tunteneen ympäri Suomen; ompa Pietarissaki. Ja kukapa sitte jos ei Seura pitäisi huolen, saaha tiion kaikista nousevista kirjantekiöistä, ja kehoittaisi heitä ei kesken seisattumaan! Jos Seuran tarkoitus ei yhtaikaa sisällä tälläistä huolenpitoa niin minä piän sen puutteena Seuran tarkoituksessa. Muistuttanee Seura, varansa muka vielä olevan pienet sellaisiin. Mutta milloinka Seura ne luulee suurenevan niin mahottoman suuriksi; ja neki vähät ovat ihan tarpeettomat niin kauvan kuin ne makaavat liikuttamatoina Seuran säästössä. Jos taas seura olisi vaan perustainut kirjojen tutkiaksi mutta ei kustentajaksi, minkätähen sitte rupesi Seura ensinkään varoja hankkimaan? Jonku kirjan tutkiminen ei vaai minkään laista säästöä, yhen verran kun joka kuukaus piettävät kokoukset, joissa ei ole mitään keskustelemista. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

X.Z.


Kanava 37/1847

Tästä lehdestä suurimman osan vie toinen osa käännösartikkelista ”Kirjoitus Pietarpurista”. Nyt saadaan lukea jo parempia uutisia: suomalainen seurakunta on saanut lainaa itse keisarilta ja on voinut laajentaa kirkkokartanoa niin, että saa siitä myös tuloja seurakunnan toiminnan ylläpitämiseksi. On jopa saatu suomenkielinen koulu, jossa opetetaan uskonoppia, kirkkohistoriaa, laskuoppia, yhteistä historiaa ja maanoppia, Suomen historiaa ja maanoppia, suomen kielioppia ja venäjän ja saksan kieltä. Oppilaita on jo 44 ja kolmas opettaja aiotaan palkata.

Lehdessä alkaa tarina ”Ukon kertomus”, joka tulee jatkumaan vielä viidessä numerossa ennen vuodenvaihdetta. Varsin jännittävä kertomus menneiltä ajoilta ei mahdu tämän palstan puitteisiin, mutta sen voi käydä lukemassa tästä linkistä. Pääset tarinaan myös Abrahamin sukuhaaran sivun kautta. Seuraavat osat ilmestyvät aina päivälleen 170 vuotta alkuperäisen ilmestymisen jälkeen ja niistä ilmoitetaan tällä palstalla.

 

Kotimaalta.

Viipurista.

Eilen illalla koossa olivat täällä aiheissa olevan Maaviljelys Seuran perustajat.

= Markkinat eilen ja tänä päivänä olivat jokseenki kansakkaat vaan maantavara oli melkein kalleissa hinnoissa. Tähän on kuitenki vaan luettavat raavaat, johon varmaan on syynä tämän kesäinen hyvä heinän saalis. Voista maksettiin 16 Rupl. puudasta.

= Suuret joukot kauraa on näinä aikoina tuotu kaupunkiin Läänin pohjois seuduilta.

Pietarpurista.

Koleratauti matkaa nyt Venäjän maassa pian samoja teitä kuin vuonna 1830, ja on jo etäläisessä Venäjässä tappanut paljon kansaa. Karkovan, Saatovan ja Voronesin Kuvernementtilöissä oli näyttäinnyt Heinä- ja Elokuissa.

Ilmoitusosastosta vielä yksi poiminta:

Yks 1/3 mantalin suuruinen perintö-tila Michelsspilto kylässä Pernon pitäjää 25 virstaa Lovisan Kaupungista on myötävä uusien rakennuksien, hevoisien, karjan ja työkaluin kanssa 10.000 hopia ruplasta. – Tilan alle kuuluu hyvä hirsi- ja koivu-metsä, paitsi muita Avuja. – Peltoihin on kylvetty 30 tynnyriä ja niityistä, joita voipi lisätä, on vuosittain saatu noin 1500 puuta heini. – Halulliset ostajat saavat ilmoitaa itsiänsä Kauppamiehen U. Sundmanin tykönä Lovisassa.

 


 




Kanava 36/1847

Tästä lehdestä suurimman osan vie kirjoitus ”Kirjoitus Pietarpurista”, joka on suomennettu Helsingfors Morgonblad -lehdestä. Siinä kirjoittaja kuvaa Pietarin suomalaisille tarkoitettua majataloa, samoin Pietarin suomalaista seurakuntaa. Pietarissa oli tuolloin kolme evankelis-luterilaista seurakuntaa, suomalainen, ruotsalainen ja saksalainen. Kirjoittaja arvostelee sitä, että suomalaista seurakuntaa pidetään muita huonompana niin, että ”parempi väki” siirtyy ruotsalaiseen seurakuntaan, koska se on ”hienompi”.

Toimituksen omaa toimituksellista aineistoa ovat vain uutiset. Onko sensuuri taas iskenyt? Sitä voi vain arvailla. Pari poimintaa uutisista:

Kotimaalta.

Viipurista.

= Pahalaatuinen raavaan tauti valitetaan liikkuvan usiammassa paikoin Lääniä. Paikoittain on se ollut hyvin kuolettavainen ja tehnyt suuria vahingoita.

= Mikkelistä. Uusi alkeiskoulu avattiin 1:nä Syyskuuta. Oppilaiset olivat enimmäkseen suomalaisista vanhemmista eivätkä taitaneet yhtään Ruotsin kieltä, jonkatähen opetus täytyi alotettaa enemmittäin Suomen kielellä. Se olisi toella hyvä aika ruveta paremmin huoltapitämään suomalaisista opetuskijoista, joista vielä ei ole yhtään ainoaa Yliopistolta ja sen oppineiden jäseniin huolella korjattua taikka toimitettua.

Koitsanlahden hovin valtiolta vuokrannut Jakob Lagervall vastaa nimimerkki ”Parikkalaiselle”:

Kanavassa luvetaan neuvo Parikalaiselta Maanviljelys Seuralle ottaa Anajoin ja Koitsanlahen hovit minulta. Olkoon se nyt miten tahasa, mitä muuta turhaan on sanottu: tahoin ainoastaan ilmoittaa että niin kuin hän sanoo että päivät jäisivät pois, niin seura monjaisiin vuosiin mänettäisi rahavarasa, ja hovit vuosikymmenisen päästä jäisivät rappijollen, jos ei niin kuin ne olivat silloin kuin minä ne otin arennillen, niin kumminkin, että siinä nähtäsiin esimerkkijä ainos huonoon. Millä työvoimalla ne yllä piettäsiin. Niilläkö oppilaisilla joita siihen ottaisivat? Ei niin niitä hovija hallita. – Hätäiseltä ne voisivat kaikki aijattaa, ja pienemmät työt matkansaattaa; mutta kynnättää 200 tynnörin ala, leikata niistä viljat, kylveä jyvijä ja tehä heinät - Sanokaat muut Parikkalaiset, jotka äsköisiin aikoin ovat nähneet mitä on tehty, onko se parin eli kolmen kymmenen poika nalikan täytettävä? – Ja hyö voisivat sanoo mikä alkuvara tarvitaan siihen laatuun alottaa, tietäin, että hovilla ei ole kissaa ei kapustaa; kaikki eläimet ja talon kalut, siemenet ja syömiset ensivuotena, pitäisi ostaa; tällen mahottoman suurellen omaisuuvellen; jonka suuruus jo on esteenä senkaltaisellen koitteellen. Vahinko ja häpijä tulisi seurallen palkaksi ja senki vuoksi en minä siihen suostuisi ja sitä muotoin ei sitä oteta.

F. Lagervall.


 

Kanava 35/1847

Uutisista poiminta:

Mikkelin kaupuntiin tulee Säästö-kassa asetettavaksi, onki jo niin tämän toimi vaurastunut, että ensi Lauvantaina, 4. p. Syysk., kassa avataan ja vastaan otetaan rahoja säästöön. Tässä elkään jääkö muistuttamata kuinka paljoa otollisempi on säästö-kassaan panna’ muutaman rahakopeikan lapsiensa ja palvelioitensa puolesta, kuin ne Jouluna etenki tavalliset, useasti kalliitki, lahjat, jotka monessa perhekunnassa jakaellaan.

Kanavan keskeisesti ajamia asioita oli maaseudun vähäväkisten aseman parantaminen. Tähän liittyi tilojen koko, jota noina vuosina varsinkin läänin kuvernööri C. von Kothen pyrki suurentamaan. Kanava otti päinvastaisen kannan. Tämä oli yksi keskeisiä asioita, joihin sensuuri puuttui. Kolmiosaisen artikkelin ”Tilanjaon perustuksesta” viimeinen osa ilmestyi tässä lehdessä – ensimmäisestä osasta ote on numeron 31 esittelyssä. Kanava esitti suurten tilojen pilkkomista, kuitenkin niin että niille asetettaisiin minimikoko, joka olisi pienempi kaupunkien läheisyydessä. Tämä ajatus toteutuikin vuonna 1864, kun annettiin asetus tilojen minimikoosta.

Parikkalasta on lehti saanut mainion ehdotuksen vasta perustetun maanviljelysseuran toiminnalle. Huomatkaa kirjoituksen lopussa päiväys, joka on ilmoitettu juliaanisen kalenterin mukaisena. Suomessa oli siirrytty gregoriaaniseen kalenteriin vuonna 1753, mutta Venäjällä käytettiin vielä juliaanista kalenteria aina 1900-luvun puolelle:

Maaviljelys Seuralle. (Lähet.)

Jo usiammassa Kanavan numerossa on ollut puheena Maan-viljelys-seuran perustaminen Viipurissa, ja jos olen oikein kuullut, onkin seura siellä jo perustainut. Mutta mitäs hyötyä on seurasta, jos se ei itse työtä, omalla nähtävällä esimerkillä, maan viljelyksellä näytä Kansalle, mitenkä maan-viljelys voisi parempaan järjestykseen korotettaa? Nykyjään tarjoo Herra Lagervalli Parikalassa Koitsanlahen ja Anajoen hovit arennille; eikös tuossa olis hyvä tilapää seuralle tarttua asiaan kiini ja laittaa toinen Mustiala Koitsanlahteen, keskelle Viipurin Läänin? Kas siitä levenisiit tiedon ja toimen valaisevat säteet koko Läänin maan-viljelyksen pimeyteen. Asia saataisiin toimeen kahdellakin tavalla. Ensisti: Maan-viljelys seura ottaisi maksaakseen kruunulle tulevan arentirahan ja seurakunta tekisi työpäivänsä niin kuin tähänkin asti; elikkä toiseksi ja vielä etuisammasti: ottaisi seurakunta maksaakseen työ-päivistä arentirahan Kruunulle ja maa jäisi sitten Maan-viljelys-seuran halttuun kaiketa maksuta. Herra Lagervalli sanoo olevan 22,000 työpäivää; jos siis vuosinainen arenti-summa nousis 1,500 hopia-ruplaan niin tulis yksi työpäivä maksamaan 6 eli 7 kopekkaa hopiassa elikkä jokaitsesta hovin työllä käviästä miehestä 70 tahi 80 kop. hopiassa koko vuodessa, - sillä joka mies on velkapää tekemään hoviin 12 päivää. – Tämän summan maksasi talonpoika mielellään, päästäkseen irti hovin työstä, jonne hänen täytyy 20 ja 30 virstaa vaeltaa ja monta päivää e’es ja takasin kulkeissa turhaan menettää; eipä usialla raukalla ole mitä kesällä konttiin eväksikän panna. Siitä tulee, jolta usialta jäävät päivät aikanaan tekemätä ja sitten manataan mies-parka lakiin ja viedään viimeinen lehmä ja lammas läävästä ja niin joutuu usia juuri hovin päiväin tähen pois konnultaan perheineen maata kulkemaan. Johanse on ymmärrettävä, jotta arenti-mies tahtoo vähimmäksi saman verran itselleen eläkkeeksi, kun hän maksaa kruunulle; miksipäs ei siis tämä liika rasitus voisi jäähä pois talonpojan harteilta ja Kruunu ottaisi arennin arvon suoraan talonpojilta rahana eli elona jättäin hovin-maan Maan-viljelys-seuran hyväksi? Tämän kautta tulis Parikalan talonpojalle hovin maksuloihen suhteen puolta helpompi ja koko Viipurin läänille tulis siitä arvaamatoin hyöty. Tässä voisi jokuu kukaties kysyä: mitenpäs otetaan Herralta Lagervallilta hovit pois, koska arenninaika ei ole vielä mennyt ohitsen? Olihan Herra Lagervalli jo itsekin antanut hovit poikavainaalleen arennille, voisihan siis tahe maan-viljelys-seura eli seurakunta maksaa hänelle samat edut niistä arenti-vuosista jotka vielä ovat jälellä. Tällä tavalla ei mikään olisi esteenä tälle koko Lääniä hyödyttävälle edesottamiselle.

Parikalainen.

K. 1 päivä Elo-kuuta vanhaa lukua.


 

Kanava 34/1847

Tämä lehti on poikkeuksellisesti kaksisivuinen ja nimetty Kanavan Lisä-lehdeksi. Toimitus kertoo heti alkuun, mistä on kysymys (poikkeuksellisesti sama myös ruotsiksi):

Koska Kanavan 34:s N:o on tullut asianomaisilta ilmantumasta estetyksi, niin annetaan tänä päivänä ainoastaan lisä-lehti julistuksinensa ja tiedonantinensa; kuitenki lupaa Toimitt. tulevassa eli sen jälkeen seuravassa Numerossa palkita mitä nyt puuttuu.

Näyttää siis siltä, että sensuuri on iskenyt kerralla koko lehden toimitukselliseen aineistoon.

Lehti sisältääkin vain kuulutuksia, ilmoituksia ja mainoksia. Niiden joukossa kirjakauppa mainostaa uutuuksiaan. Muun muassa Pietari Hannikaisen merkittävin näytelmä Silmänkääntäjä on nyt saatavana erikseen. Alun perin se oli ilmestynyt Kanavassa. Myös Viron satuja on ilmestynyt aiemmin Kanavan numeroissa:

Kaupaksi Cloubergin Kirjapuodissa:

Rakkauden Ateria, Jonka Jesus Kristus on asettanut, ja meille maailmaan jättänyt, koska Hän tahtoi maailmasta luopua.
244 sivua, nivottuna 30 kop.

Onnen Ratas,
eli uusi ja lysti

Arpa-Kirja,
5:s parannettu Ylöspano. Mikkelissä, painettu 1847. 122 sivua, kahden Teerningin kanssa, 15 kop.

Silmänkääntäjä, eli Jussi Oluvisen matka Hölmölään.
Ilveillys 2:ssa näytöksessä. Hienopaperista 8 kop, Karkiapaperista 6 kop. hop.

Viron Satuja,
5 kop. hop.

Robinpoika Kruusen ihmeelliset elämänvaiheet
suomentanut O. T. Helsingissä 1847. 110 sivua, 20 kop.

 


 

Kanava 33/1847

Kotimaan uutisissa on tällä kertaa juttua turismista kuin myös vierailevasta kirjanpidon opettajasta. Maataloutta on ollut opiskelemassa lukuisten voutioppilaitten lisäksi myös yksi karjapiikaoppilas. Ja Parikkalassa on ihmetelty peuroja:

Kotimaalta.

Viipurista.

Herra Notarius Bromander, Ruotsin Valtakunnasta, jo kolme vuotta sitte Suomessaki tuttu opiltaan kaksinkertaisessa Italian kaupankirjan-pidossa, on par’aikaa kaupungissamme, asuskeleva Kymnaasi-huoneessa ja tarjoova halullisille oppia mainitussa lu’un-laskussa. Paitsi kirjallisia todistuksia korkeimmilta ja mainioimmilta Herroilta sekä Ruotsissa että Suomessa, kantaa Hän kulta-metalin, annetun, juuri tämän hänen oppinsa suhteen, Ruotsin Kuningas-vainaalta, kirjoituksella: ”Yhteisestä ansiosta.”

Tänä kesänä on ulkomaalaisia matkustanut Imatraa katselemassa enemmän kuin monena muuna viimesenä vuotena. Myöskin on Punkaharju ruvennut tulemaan tavalliseksi matkustus paikaksi. Sielläki on vuosi vuodelta nähty enemmän vieraita matkustajia. Näistä lysti-matkoista on yhessä asiassa suuri vastus ja rasitus maalle. Meidän pienempäin teitemme kestkiivareissa on tavallisesti vaan kolme neljä hevoista, jotka usiammin eivät ole kylläksi yhelle ainualle matkaajalle.

Mustialan Maaviljelys opistossa oli viime Heinäkuun alussa pidetyssä vuositutkimuksessa saapuvilla 37 voutioppilaista ja karjapiika-oppilainen. Viime Marraskuun 1:nä päivänä läksi maaviljelysopistosta 11 voutioppilaista, nimittäin 1 Turun, 3 Hämeen, 1 Viipurin, 1 Vaasan, 2 Kuopion ja 2 Oulun Läänistä kotoisin, niin että nykyisin on opistossa 38 voutioppilaista. Vuoden kasvu opiston tiluksilla oli hyvä. Monellaisia maaviljelyskaluja ja aseita oli näytettävänä.

Parikkalasta. Varsin merkillistä on että täällä viime Heinäkuun lopulla nähtiin petroja, jotka olivat niin kesyjä että tulivat talojen pelloille. Nämä eläimet ovat täällä niin oudot että naiset ja lapset jotka niitä näkivät säikähtivät enemmän kun nämä muutoin jokseenki arkaluontoiset raavaat.

Lyhyt juttu vielä vanhemmasta suomen kielestä löytyy myös. Siinä mainitaan Sääminki!

Suomen kieli Nuija-sota-aikana.

Kuningas Sigismundi antoi Suomen erinäisille maakunnille, joissa Nuija sota niminen kapina oli ollut, uuden valan, joka Suomeksi kirjotettuna lähetettiin asianomaisille virkamiehille, rahvaalle vannotettavaksi. Nämä kirjotukset, vuodesta 1597, ovat vanhimpia kirjotuksia mitä suomen kielellä vielä tavataan. Näytiksi senaikuisesta kirjotus laadusta panemme tähän seuravaisen:

Vala.

Caiki nämett ylöskirioitettua Lupan Ja toivotan niminn Jumalan Caickivaldian hänen Pijhä Sanans ja Evangeliumms Puolest ättä mine tachdon Cunniallisest ja rickomatt Pittä nin Cauuain quin minä elän. Nin auttokon minua Jumala Sielun ja Rumin Puolest etc.

Vachvistoxi olemme mö Jelken Nimittettu Sämingin, Coko Pitäjän Puolest quin sinä sisällä asuuaisedt on. Nin hyvin meiden itsem edeste quin möskin meiden Jelki tulevaisten Perilisen Hapalan Nälieskundast Bentti Cupiain Nils Mackoin ia hannus Mannickain Sämingin Nälieskundast. Mickell Raninen Lassi Michkulainen Frants hirsuoin ia Martti haptain Idelachden Nälieskundast heiki mähäinen ia Erich Auniainen Olemma Rukoiledt hijvie Cunialisie miehiä Kirmund henderikin poika Cockolan Breosi heikin Poika höfvidzman Simoi Olufuin poika her Erichä Kirko herra ennännimittettus Pitäiäs her hanneos Sarnaia udes linnas, her Mortina Knechtten pappi ättä hö heiden Signetius Cansa tämen meiden yles Luetun valan vachvistavadt Ja pättävädt. Datum Wsi linna se 8 Aprilis Wosi Christuxen Sijndimen Jelkeen 1597.


Kanava 32/1847

Vaihtelun vuoksi tällä kertaa lehden ulkomaan uutiset.

Ulkomaalta.

Ruotsista mainitaan H. M. Ruotsin Kuninkaan määränneen Herrainpäivät alettavaksi 1:nä tulevata Marraskuuta.

Afrikassa on se Franskalaisia vasten niin kauvan sotaa pitänyt Ruhtinas Abdelkader, ruvennut sotimaan Marokon Keisarin valtakuntaa, siinä voittanut keisarin väen suuressa tappelussa ja huuattainut Marokon Kuninkaaksi. Näin luullaan hänen keräävän uusia voimia Franskalaisia vastaan.

Riistan hinnat sanotaan joka haaralla olevan lankeemassa päin, koska usiammin paikoin vuoden kasvu näyttänyt paljon lupaavaiselle.

Pääosa lehden toimituksellisesta aineistosta on viimeisissä jaksoissa artikkeleista ”Tilanjaon perustuksesta” ja ”Erinäisiä arveluja maailman syntymisestä”. Jälkimmäisessä kuvataan Laplacen teoria maailmankaikkeuden syntymisestä. Siihen sisältyvässä huomautuksessa kerrotaan ”sumutähtien” havaitsemisesta:

Kun pimiänä sekeisenä iltana katsotaan suurilla tirkistimillä taivaalle, niin keksitään pait oikeita tähtiä, suuri joukko sellaisiaki tähtiä jotka ovat piiritettynä paksulla sumulla, taikka hiiluuvat niin kuin pilven takaa. Toisissa taas ei eroiteta muuta kuin että sumun keskus on kirkkaampi reunoja, ja vielä toisia löytyy joissa ei eroiteta mitään kirkkaampaa sydäntä, vaan ainoastaan yhtäläinen sumun tapainen härmä. Ovatko nämä syntymässä olevia uusia aurinkoja kiertolaiskuntinensa?

Laivaliikenne on edelleen vilkasta Viipurissa. Edellisellä viikolla satamaan on tullut viisitoista laivaa Pietarista, Kööpenhaminasta ja Saksan sekä Englannin eri satamista. Nämä ovat tuoneet mukanaan riistaa, suoloja, kalkkikiveä, mutta suurin osa laivoista on tullut tyhjänä eli ”varapainolla”.

Satamasta on lähtenyt kahdeksantoista laivaa, näistä peräti kaksitoista Hulliin lankkulastissa, ja lankkuja on lähtenyt myös Lontooseen ja Lynniin. Amsterdamiin ja Lyypekkiin on kuljetettu lautoja ja Pietariin malmia. Lankkuja ovat toimittaneet Hackmann, Keldann ja Rosenius lautoja Hackmann sekä malmia Val.


 

Kanava 31/1847

Aloitetaan kotimaan uutisilla:

Kotimaalta.

Viipurista.

Yht. Sanomat ilmoittaavat viime vuonna Suomessa olleen 965 maamiesten alusta Suomen ja Pohjan laksien rannoilla purjehtimassa Venäjälle sekä Ruotsiin. näistä aluksista olivat enemmät kun puolet Viipurin läänin asukkailla, ja kolmesta tuhannesta matkasta tekivät nämä viime mainitut yhteiseen 2506 matkaa.

Parikkalasta. Vaikka kevät ei ollut varsin sovelias rukiin oraille, niin toivotaan kuitenki hyvää vuoden tulosta, etenki toukoviljassa, joka ei monena vuotena ole loistanut, niin kuin tänä kesänä.

Maailman synnyn selitykset jatkuvat kreivi Buffonin ajatuksilla ja Franklinin arveluilla. Toisessa suuremmassa jutussa käsitellään taas maanviljelyksen edellytyksiä Suomessa. Tällä kertaa käsitellään tilajakoa ja tilojen suuruutta sekä varsinkin pelto- ja metsäalojen suhdetta toisiinsa. Kaskiviljelystä ollaan siirtymässä peltoviljelyyn ja näin ollen tilakokoa voidaan pienentää varsinkin, jos peltoala kasvaa. Tässä osa jutusta:

Tilajaon perustuksesta I.

Pian yhteisesti jo on havaittu tilajakojen maassamme olevan paraimpia kohotuksia maaviljelykselle. Niin kauvan kuin tilat olivat jakamattomina taikka vaan isompina taloina oli suurimmassa osassa Suomea kaski viljellys pian ainoa maaviljelyskeino, joka töisyytensä vuoksi otti paljon väkeä ja aikaa, ja tuotti maalle vähän jos yhtään sellaista parannusta kuin järellinen peltoviljelys joka paikassa matkaansaattaa. Maa oli ehkä elonpuolesta varakkaampi, mutta suuret salot, joissa tuskin monen vuosi kymmenen perästä tapahtuva kasken viljelys oli ainoana merkkinä maan asukkaista, olivat autioina, ja maassa vähän asukkaita, jotka elivät suurissa pereissä. Moni kyllä on vielä nytki, muistellen näitä suuria pereitä, ihmetellyt ja kiitellyt niiden aikojen varallisuutta ja halannut sitä samalla tavalla takasin. Todella, nämä suuret pereet, suurin tilonensa, olisivat aikoinansa hyvät kyllä. Mutta olivatkohan ne sillollinen niin kiitetty rikkaus ja se vielä paremmin ylistetty sovinto niinkään katehdittavat kuin etempätä katsoen näyttäävät. Eikö vielä nytki vanhat muistele, kuin monena köyhänä aikana silloin täytyi ihmisten leivän asemeksi kerätä vehkaa ja sammalia joita nyt ei enää kukaan siksi käytä? Mistä tulivat silloin nämä köyhät vuodet muusta, jos ei siitä, että senaikuisilla suurilla taloilla oli niin vähän peltoja ja niin laajat metsähalmeet, joissa kasvu pettää paljon usiammin kuin pellossa? Ja sovinto sitte, jos tämä oli niin hyvä kuin sitä kiitetään, mikä erotti ne suuret pereet. Nämä eroomiset kuitenkaan eivät olleet vahingolliset. Joka paikassa näemme peltoviljelyksen sikäli paranneen ja edistyneen kukali pereet ovat pienenneet ja tilat tulleet lohotuksi. Tähän viljelyskeinon paranemiseen saattaa olla muitaki syitä. Mutta kuitenki on varma, että sama, tilusten ahdistuminen on luettava pääsyyksi. Luulemme varmaksi, jos maakunnista haettaisiin tähän koskevia tiedustuksia, niin havaittaisiin niissä tienoin joissa tilat ovat pienissä osissa, myöski sitä suuremman osan niiden tiluksista peltona ja niittuna.


 

Kanava 30/1847

Tässä lehdessä alkaa artikkelisarja, jossa kerrotaan ”Erinäisiä arveluja maailman syntymisestä”. Tuolloin oltiin vielä kaukana yhtenäisestä tieteellisestä ymmärryksestä tässä asiassa. Jutussa kuvataankin erilaisia selityksiä kuinka maailma on syntynyt. Ensimmäisessä jaksossa kerrotaan Leibnitsin ja Whistonin käsitykset.  

Tammikuussa 1842 oli annettu asetus, jossa määrättiin tärkeimpiin kaupunkeihin perustettavaksi sunnuntaikouluja, joissa käsityöläisen ja teollisuuden harjoittajain oppipojat ja kisällit saivat tarvittavia yleissivistäviä tietoja. Näiden koulujen oppikirjatarpeeseen Kanava ottaa tässä numerossa kantaa (lyhennetty alkuperäisestä):

Suomen kirjantekiöille mietittäväksi.

Hallitukselta on määrätty sunnuntaikouluissa ensi vuoden alusta lähtein opetettavaksi ”Piplian historiaa, ensimäisiä alkeita mittausopissa, Mekanikissä eli rakennusopissa, isänmaan historiaa ja maanoppia sekä yksinkertaisempaa luvuntekoa.” Näissä on pian kaikissa alkuja tehty, mutta epäilemme jos yksikään näissä aineissa kirjoitetuista kirjoista on sovelias sunnuntaikouluihin, joissa tarvitaan lyheys yhdistettynä selveyteen ja perusteellisuuteen. Euklideen alkeet mittausopissa ovat ihan sopimattomat tälläisiin kouluihin, joissa on liian vähän aikaa ja tilaa niin laajan mittaus opin harjoittamiseen. Näissä alkeissa on myös monta asiaa tarpeetonta niihin aineihin, joita mainitun koulun oppilaiset tarvitsevat. Samaten on Kajanin ”Suomen historia” tuleva liian laajaksi tähän tarpeesen. Sunnuntaikouluissa luettavan historian luulisimme pitävän sisältää vaan tärkiämmät ja erinomattain sellaiset tapaukset esi-isiemme elämästä, jotka silminnähtävästi ovat koskeneet kansalliseen elämään ja tehneet siinä suurempia vaikutuksia. Sen pitäisi enemmän tarkoittaman kansallisuuden tunnon herättämistä kuin täydellistä historiallista tietoa. Maanoppi taas tarvittaisi sellainen joka suurimmassa lyhykäisyydessä antaisi etenki tietoa Suomen maan luonnosta ja luonnollisista eduista sekä puutoksista, eikä niin kuin usia maanopillinen kirja seisattuisi paljaaseen luettelemiseen vesijuoksuista ja kaupunkeista.

Rakenneopissa (Mekanikissä) taas, meillä ei vielä ole pienintäkään kirjaa. Kuitenkin pitäisi opetus tässäki alkaman ensi vuoden alussa. Sanottavan sitä ei tarittavan, jotta usiammat oppilaiset sunnuntai kouluissa ymmärtäävät muka ruotsia. Viipurin Sunnuntai koulussa on paraikaa kahdeksatta kymmentä oppilaista, joista tuskin kymmenkunta ymmärtää sen verran ruotsia jotta voisi ruotsalaista kirjaa lukea. Muut eivät ymmärrä sanaakaan.

Meidän molempain kirjallisuuden seurain tarvitsesi kääntää tarkkuuttaan näihin asioihin.


Korjaus numeroiden 27 ja 28 esittelyteksteihin: Lehden toimitus ei suinkaan ollut kesälomaa viettämässä, vaan Pietari Hannikainen oli keskellä varsinaisen työnsä kiireisintä aikaa: maanmittarin kenttätöissä. Lehden esittelijä näin 170 vuotta myöhemmin erehtyi nyt pahasti! Olen pahoillani tästä!


Kanava 29/1847

Tässä lehdessä saadaan kertomus Pitäjän pappi onnelliseen päätökseen. Uutisissa kerrotaan työmaasta, jonka mukaan tämä lehtikin on nimensä saanut:

Kotimaalta.

Viipurista.

Saimakaivannolta 17 p. Heinäk. Eilen kävi Hänen Jaloisuutensa Ruhtinas Menschikov katselemassa täkäläistä kaivantotyötä. Silmäillessään ensimäistä työsiötä, Mälkiän kylän luonna jossa ensimäinen sulkurakennus (N:o 3) oli juuri alkamaisillaan, suvaitsi Hänen Jaloisuutensa omin käsin kiini muurata ensimäisen kiven mainittuun sulkuun, jolla siis sulkujen rakennus sai alkunsa.

Saiman vesi on tänä kesänä niin alaalla ettei mies muistiin mainita sellaista tapahtunen. Kaivannon syvyys Saiman rannasta ensimäiseen sulkuun asti on siis tullut vähän täperäksi, koska se on laskettu tavallisesti alaisimman vesipinnan jälkeen.

Ilmoituksissa on tällä kertaa kolmen kauppiaan kuolinpesien huutokauppailmoitukset. Kauppias Jakob Kondereffin jälkeen myydään itse suurella kadulla numeroissa 42 ja 43 sijaitsevan talon lisäksi irtaimisto, johon sisältyy hopeaa, kuparia, messinkiä, rautaa ja malmia, fajanssia ja lasia, huonekaluja, sänky-, liina- ja käyttövaatteita ja sekalaista taloustavaraa. Uskottu mies Er. Job. Bäck ilmoittaa kauppiaanlesken Anna Sofia Bergin ja tämän pojan Petter Christian Bergin puolesta, että Naulasaaressa pidetään huutokauppa 4.8.1847, jossa sään salliessa myydään mm. suuri kokoelma kasvihuonekasveja, samoin kuin erisorttisia viinejä, hyviä huonekaluja ja myöskin karjaa.

Höyrylaiva Saima kulkee nyt keskikesällä säännöllisessä reittiliikenteessä:

Ångfartygs lägenhet.

Ångskonerten Saima,

afgår härifrån, tillsvidare, hvarje Söndags föremiddag kl 11 till Helsingors och hvarje Thorsdags morgon kl. 7 till S:t Petersburg, medtagande till Helsinfors passagerare och fraktgods, men till S:t Petersburg endast passagerare.

Resebiljetter jemte närmare underrättelser erhålles hos    Hackman & C:o

 


 

Kanava 28/1847

Toimitus näyttää edelleen olevan lomalla, koska toimituksen aineistoa on varsin vähän. Suurimman osan lehdestä vie jatkokertomus Pitäjän pappi, jota on ollut luettavissa jo lukuisissa lehdissä aiemminkin. Pari pientä uutista kerrotaan kotimaasta: ruhtinas Menschikov on vieraillut Viipurissa ja arkkipiispa Melartin on kuollut Turussa. Senpä vuoksi tällä kertaa vieraita kieliä, joita kuitenkin Viipurissa käytettiin paljon.

Lehden lopun täyttävät aina kuulutukset, ilmoitukset ja mainokset. Nämä lähes kaikki ovat ruotsin kielellä, vaikka poikkeuksellisesti joskus julkaistiin varsinkin kuulutuksia myös suomen kielellä (esimerkiksi edellisessä lehdessä). Yksi kuulutuksista on mielenkiintoinen. Tupakointi ei liene ollut vielä tuolloin kovin yleistä Suomessa, mutta jo vuonna 1847 Viipurin kaupunki asettaa rajatun tupakointikiellon bulevardille Turun sillan pohjoispuolella:

Med anledning af Herr Kommendantens härstådes hos Herr Gouverneuren i Länet gjorda begäran och Herr Gouverneurens på grund deraf till Magistraten gifne befallning, varder allt slags tobaks rökande vid vite af tio Rubel Silfver förbjudet, inom fjorton famnars afstånd från det uti boulevarden, på norra sidan af den så kallade Åbo-bro, belägne Krutmagasin; hvilket härmedelst tillkännagifves. Viborgs Rådhus, den 14 Juli 1847.
På Magistratens vågnar:
Pehr Ekmark. J. G. Heinricius.

Jo silloin osattiin luvata kosmetiikan parantavan niin ihon, hiukset kuin hampaatkin:

Avertissement.

Buntmakaren J. H. Ziegler, boende i Konditor Elomatts gård vid stora gatan, äro följande Kemiska Medel inlemnade till försäljning:

Kosmetiskt Watten, (eau cosmetique), hvarmed man på det lättaste sätt och inom några fördrifver Lefverfläckar, Fräknar, Finnar, m. m. samt dervid tillika erhållet en skår och hvit hy. Pomada, (parfymerad hårsalfva) till befordrande af hårvärten samt förhindrande af en icke vanlig hårlossning. Poudre de Corail, odontalgique. Detta tadnpulver icke allenast gifver tänderna en hvit glans och hindrar vinstenen att fästa sig vie desamma, utan det äfven konserverar dem. Kinesiskt kitt, hvarmed Alabaster, Marmor, Kristall, Posslin, Glas, m. m. kan fastkittas, utan att mågon mörkare rand efter kittningen blifver synlig. Dessutom emottages å sammas tälle söndrade såväl Figurer, Prydnader som byrbarare Kärl till fastkittning, emot billig ersättning.

Vielä lopussa on saksankielinen konsertti-ilmoitus. J. D. Hoffmann ilmoittaa sotilasmusiikkikonsertista:

Donnerstag d. 22. Juli Machmittags um 7 Uhr, vird die hiesige Militari.Musik im alten Stadsgarten sich hören lassen, in fall es die Witterung nicht erlaubt, den folgende Tag nehmlich Freitag.


 

Kanava 27/1847

Jo vuonna 1847 heinäkuu taisi olla Suomessa lomakuukausi niillä muutamilla, joita eivät maatalouden kiireet koskeneet. Koko heinäkuun on lehden toimituksellinen sisältö varsin niukkaa ja sitä täytetään muun muassa jatkokertomuksella Pitäjän pappi. Tämän lehden sisällöstä yli puolet on kuulutuksia, ilmoituksia ja mainoksia. Yksi mainos on harvinaisen pitkä, reilun sivun mittainen, ja se on saanut myös toimituksen huomion. Mainoksen pituudesta suurimman osan kattavat lukuisat ruotsin- ja norjankieliset suositukset.

Kotimaalta.

Viipurista.

Toisella viikolla löi ukkonen Ykspään kylässä kuoliaksi 20 lammasta jotka olivat keräytyneet sadetta pakoon riihen ympärille; riihi syttyi myös tuleen mutta saatiin sammumaan.

Tässä lehdessä seuraava kuulutus ruotsalaiselta rouva Carlsonilta, asuva nykyjään Viipurissa Societet Kartanossa, uhkaa kerrassaan surman kaikille suomalaisille hiirille ja rotille sekä torakoille j. n. e. jos muuten nämä totelleevat samoja rouva Carlsonin voiteita, jotka todistustensa jälkeen ovat niin hyvät olleet ruotsalaisille ja norjalaisille syöpäläisille. Jokaisella näiltä eläviltä rasitetulla on nyt tilaisuus rouva Carlsonin voiteilla vapautua niistä.

Kansainvälinen laivaliikenne on kaiken aikaa varsin vilkasta. Edellisen viikon aikana Viipurin satamaan on tullut laivoja Kööpenhaminasta, Stettinistä, Kielistä, Pietarista, Lyypekistä ja Hullista. Laivoja on lähtenyt Suttonbridgeen, Bostoniin, Hulliin, Malagaan, Lontooseen, Yarmouthiin ja Pietariin.

Postin ilmoitus on koettu niin tärkeäksi, että se on käännetty suomeksi, vaikka se näköjään virallisesti on julkaistu vain ruotsiksi ja venäjäksi. Allekirjoittajan nimen kirjoitusasu muuttuu hauskasti kielestä toiseen. Suomeksi hän on Johan Nikkanen, ruotsiksi Johan Nickanen ja venäjäksi Ivan Nikkanen. Tässä toimituksen suomennos:

Viipurin Postikonttuorista ilmoitetaan tällä, että Hänen Keisarillisen Majesteetinsä luvalla otetaan sinne rahattomia lähetys kirjoja höyryaluksissa Saima ja Unioni saatettavaksi Pietarpuriin ja Helsinkiin, päivää ennen mainittuin alusten lähtöä, kello 6:ten asti iltaa, nimittäin Pietarpuriin Maanantaina ja Keskviikkona ja Helsinkiin Torstaina ja Lauvantaina; kuitenki pitää kirjojen päälle merkittämään että ne meneevät höyrylaivoissa.                                                  Johan Nikkanen.


 

Kanava 26/1847

170 vuotta sitten suurpedot olivat todellinen uhka syrjäseutujen ihmisille. Lehdessä tulee ilmi myös ihan toinen puoli satusetä Topeliuksesta.

Kotimaalta.

Kivennavalta 26 Kesäk. Se jo on tuttu mitä onnettomuuksia täällä on susien kautta tapahtunut tänä kesänä. Moni vanhempi itkee vielä lastansa, jonka niin hirmuisella tavalla on kadottanut. Se oli sentähen sangen ilauttava kun näinä päivänä, Pietarpurista jaloin, komppania Suomen Tarkka-ampujain Pataljuonista tuli pitäjäsen, pitämään jahtia ja jos mahdollista karkottamaan pois nuo niin paljon onnettomuutta saattavat pedot. Myöski tuli Herra Läänin Maaherra samaan aikaan tänne. Jahti onnistui kuitenki vaan niin paljon, että suurempi joukko suden pentuja saatiin, kahta karhua ammuttiin, jotka viimeiset kuitenkin pääsivät pakenemaan.

Onko Suomen kansalla Historiaa?

Jo 1845 vuoden Kanavan 22:sa numerossa vastasimme tähän Z. Topeliuksen Joukahais kirjassaan tehtyyn kysymykseen, jolla vaan tahdoimme näyttää lukioillemme Herra Topeliuksen erheystä siinä päätöksessään, ettei Suomella muka olisi Historiaa, muuta kuin vuodesta 1809. Vastauksemme, joka luonnollisesti ei voinut Joukahaisen tavalla pöyhistellä laajoilla tiedoilla ja oppineella puheella, ei alusta saanut ketään puolellensa, mutta ainoastaan vastaansa; onneksi toki ei asia seisattunut sille, Suomen kansalle niin alentavaiselle kannalle. Herra Topeliuksen kummalliset miettimiset panivat Ruotsalaisiaki ällistelemään, mutta kohta sai T. tuolta merentakaa pian yhtäläisen pilkkavastauksen kun sen jonka me jo olimme hänelle antaneet. Sellainen kansa, joka piiritettynä kahdelta suurelta ja voimakkaalta, luonnostaan sotaselta kansakunnalta, Venäjältä ja Ruotsilta, jotka molemmat aikoinansa ovat olleet sen viholliset sekä ystävät, kuitenki on vuosi tuhanten halki säilyttänyt oman kansallisuutensa, omat tapansa ja omat muistonsa, jotka voivat asetettaa monen kuuluisimman ja onnellisimman kansan muistojen rinnalle, sellainen kansa ei olisi ansainnut yhtä lehtiä ihmiskunnan historiassa? Sellaisella kansalla olisi muka vaan 30 vuoden vanha historiallinen elämä? Se saattaa siis olla monelle lukiallemme huvittavainen kuulla mitä kuuluisin maamme oppineimista miehistä sanoo Suomen Historiasta.

Seuraa lainaus J. V. Snellmannin tekstiä, jossa hän puolustaa Suomen kansan pitkää historiaa. Asiaa pohditaan vielä seuraavassakin lehdessä.


 

Kanava 25/1847

Tällä kertaa tavallista pitempi artikkeli kokonaisuudessaan sen vuoksi, että siinä käsitellään hyvin valaisevasti suomen kielen silloista asemaa ja sen muuttumiseen tähtäävää toimintaa, joka oli Kanawa-lehden ehkä keskeisin pyrkimys. Päätoimittaja Pietari Hannikaisen oli päätyössään maanmittari ja hänen isänsä herastuomari eli pitkäaikainen käräjäoikeuden lautamies. Perustelut suomen kielen aseman parantamiseksi virallisissa toimituksissa ovat siis kummunneet käytännön kokemuksista.

Estääkö mikä Suomen kielisiä kirjotuksia ottamasta oikeuksiin?

Tämä kysymys jo on usiasti ollut kotimaamme sanomakirjallisuudessa taisteltu, ja erinomattain taitavasti vastattunaki vuoden 1845 Aamulehdessä äskettäin Italiasta kuolleelta Majisterilta ja lainopin kokelaalta Antto Alftanilta, niin ettemme nyt tarvitsekaan enää lainopilliselta puolelta tälle vastausta hakea. Tällä kysymyksellämme tarkottaisimme vaan, jos itsestään asiasta löytyy estettä äitinkielemme laajempaan käyttämiseen oikeuksissa!

Tavallisin syy jota tähän esteeksi vedellään on, etteivät muka maamme tuomarit tunne eikä taida niin paljon kieltä, että voisivat sillä kirjoitella päätöksensä ja kirjansa. Sen uskommeki, niin kuin tunnemmeki usian tuomarin jonka keralla laita on sellainen. Mutta onkohan tälläinen tuomari sillä autettu jos saa kirjottaa päätöksensä ruotsiksi? Pitäähän hänen Suomesta, jolla kielellä asiamies kantaa hänelle kanteensa, kääntää nämä kanteet ruotsiksi, ja niin muodoin siitä hänelle tuntemattomasta kielestä kääntää omalle kielellensä enimmän osan kirjoituksiansa. Ken tekee hänelle tämän käännöksen? Kenkäs muu kuin hän itse. Tottumus suomalaiseen juttupuheesen on vähittäin tuottanut hänelle sellaisen tarkkuuden siihen, että hän saapi siitä hyvän selon. Sanoimme tottumus. Tämä jokapäivänen neuvomamies, tämä sama olisi siis paras neuvoja suomalaiseen kirjotukseenki. Tulisihan kerran käsky maamme tuomareille kirjottaa kirjansa ja kirjotuksensa maamme kielellä, me luulemme varmaan, tuomarit eivät tarvitsisi siihen muuta neuvomamiestä, kuin suomalaiseen puheesensakaan. Ensimäinen käräjä, ensimäinen vuosiki ehkä tuntusi työläälle, mutta pian kulkisi se totutulla tavallansa.

Pait sitä, kuin usiastikas tuomari itse kirjottaakaan päätöksiänsä? Nuoret, äsken tuomarin aluksi päässeet oppilaiset, ja vielä usiammin iänikuiset käräjäkirjottajat kokoon paneevat usiamman päätös-kirjotuksen. Tälläiset kirjottajat ovat monesti koulun käymättömät, mutta ikänsä tuomaria seuranneet ja tottuneet sellaiseen kirjoituslaatuun, niin hyvin ja vielä paremmin kuin moni koulujen läpi käynyt. Tälläsillä on usiasti Suomi äitin kielenänsäki, ja koko Ruotsin kielen taitonsa vaan kehnossa suomelta murretussa puheessa ja tuomioin kirjotuksessa. Mitä helpommin eikö tuomari voisi saada tälläsiä kirjottajia suomen ollessa kirjotuskielenänsä? Pait sitä, nykyjään harjotetaan jo kouluissaki äitinkieltämme, ja into on nosnut jo yliopistossaki sen oppimiseen, niin että on toivottava kaikkein nykyaikana tuomarin virkajuoneen antauvien lähtevän yliopistosta hyvillä perustuksilla äitinkielessä.

Arvaten kaikkea tätä, emme löydä siis vähintäkään syytä, jota tuomarit voisivat toenperästä vetää esteeksi suomenkielen yhteisemmälle käyttämiselle, kaikissa alaoikeuksissa, joissa kanne tapahtuu suullisesti ja suomeksi.

Mitä taas tulee sellaisiin oikeuksiin joissa tavallisesti asiat ajetaan kirjallisesti, niin meidän luulomme on, ettei niidenkään suomentaminen olisi niin työlästä kuin tavallisesti arvellaan. Näissä voisi suomen kieli myöskin otettaa jonkuajan myöhemmin kuin ensin mainituissa. Hovioikeus, ja sellaiset saavat tavallisesti virkamiehensä alaoikeuksista, joissa ne jo ovat tilaisuudessa oppia ja tottua suomenkielen kirjotukseenki. Vuotta viis eli kymmenenki myöhemmin ylioikeuksiin otettuna, emme luulisi suomen kielen kohtaavan mitään vaikeutta.

Siihen asti kunnes sellainen muutos voisi tapahtua meneteltäisi näissä oikeuksissa entisellään sillä eroituksella vaan, että Suomenkielisetki kirjotukset, oikeuteen antaissa, pidettäisiin laillisina.

Samoita syistä ja vielä suuremmalla oikeudella pitäisi kaikki kuulutukset, niinhyvin kirkoissa kuin yhteisissä sanomissakin, toimitettaa kohdastaan suomeksi. Kaikissa maissa, sellaisissaki joissa vähemmänki erikielistä kansaa löytyy, annetaan yhteiset kuulutukset molempain kielillä, jos kohta toinen vaan olkoon laillinen kieli. Esimerkiksi Böhmissä, jossa saksa on vielä nytki, samaten kun ruotsi meidän maassa, valtakielenä, sääsi hallitus äsköttäin kansa valitukselle, yhteiset sanomat toimitettavaksi sekä Böhmiläisten omalla, niinhyvin kuin saksanki kielellä. Niin on nykyisimpinä vuosina muissaki Europan valtakunnissa tapahtunut joissa kahtalaista kansaa löytyy. Mutta kuus seitsemännestä Suomen kansaa kaipaa vielä paraikaa tätä etua, tahi on vielä samallaisessa tilaisuudessa kuin laittomuuden aikana, yhtaikaa kuin yksi seitsemännes hänestä, joka on ollut onnellinen oppiakseen ruotsin kieltä, nauttii kaikkia etuja. Meillä on paraikaa neljä suomenkielistä sanomalehtiä, eikö joku niistä, tai joku niiden siassa voisi olla yhteinen eli laillinen sanomalehti, eli jossa kaikki yhteiset, julkiset kuulutukset ilmoitettaisin?

Myöskän emme näe mitään joka estelisi kaikkia maanmittaus kirjotuksia ja karttoja järkiään muuttamasta suomeksi; samaten ja kaikki maa- ja verokirjat, joissa ei kuitenkaan ruotsia tule muuta kun kirjan nimi ja joku väli sana, koska maannimet kuitenki ovat suomalaiset. Ainaki olisi helpompi toimitus-miehelle sekä niille joita toimitus koskee, että sellaiset maakirjat ja niitä koskevat asiat suoriteltaisin maamiesten omalla kielellä. Vähimmäkseen jäisi pois se kaksinkertainen kääntäminen, nimittäin, ensin maamiehen suusta kirjoihin ja sitte jälleen kirjoista maamiehelle, niin kuin nyt täytyy tehdä.

Monta muutaki paikkaa olisi vielä muistuttamista, mutta ne nähdään ilmanki jokaiselta. Varmaan nauraavat jo lainoppineet näilläki vähillä muistutuksillamme, sanoen: Ruotsinkieli on maamme laillinen kieli, sitä ei saa jättää niin kauvan kun laki sitä käskee pitämään ja käyttämään. – Mutta hyvät herrat, te unohdatte myös, ettei lakimme ole missään kieltänyt käyttämästä kansan omaa kieltä, mutta vaan vierasta kieltä, josta laki sanoo, ettei sellaista saa oikeuden protokollaan otettaa.


 

Kanava 24/1847

Helsingistä uutisoidaan ”teollisten taitokoulujen” perustamisesta. Kouluille on asetettu kunnianhimoiset opetussuunnitelmat ja köyhimpiä oppilaita tuetaan:

Helsingistä. Keis. Suomen Senaatti kuuluttaa armollisen asetuksen 9:stä tätä kuuta, jolla määrätään Suomeen laitettavaksi teollisia taitokouluja, aluksi Helsinkiin, Turkuun ja Vaasaan. Niissä tulee pait uskonoppia opetettavaksi kauniskirjotusta, käytöllistä äitinkielen kielioppia, kirjotustaivutoksen kanssa, viiva- ja kuvitos-piirrosta, Saksan kieltä, lyheintä kirjanpitotointa, alkeisia Historiassa, maanopissa ja laskuopissa, alkeista laveus- ja ko’os mittuuta, ja niihen käyttämistä ja viimeksi rakenne- ja luonnonopin, sekä taitoisen yhdisteopin ja kiviopin yhteisimpiä perusteita, jonka ohessa oppilaiset koulun työhuoneissa ja niihin laitetuissa puusepän, sorvarin ja takojan pajoissa totutteleksevat yhdisteopillisiin töihin ja tekemään kaikellaisia kaavoja. Viistoistakymmenelle köyhemmille oppilaisille annetaan kulleki 25 Rup. hop. uovdessa, ja pait sitä toiselle viistoistakymmenelle ahkerimmille ja köyhimmille 10 Rup. hop. kulleki. Varakkaimpain vanhempain lapset maksaavat 5 Ruplaa Helsingin, ja 4 Ruplaa muiden kaupunkein kouluissa.

Otsikolla ”Suomen Sanomalehtinen Kirjallisuus.” toimitus vastaa reippaasti ja hauskasti kantaa ottaen yleisön syytöksiin sanomalehtien sisällöstä:

Rahvas valittaa myös avisia niin kuiviksi ettei niitä kehtaa lukea. Syy, sanotaan, on kirjottajissa ja toimittajissa jotka eivät taida parempaa. Mitkä pölleröt olette kaikki avisin kirjottajat, jotka ette paremmin älyä ihmisten tarvista? Niin monista ihan valmeista aineista, jotka vuottelevat teitä ikään kuin tyttö sulhastaan, juoksetta katsomatta sivuitse ja kirjottelette jonni joutavia jotka eivät kelpaa kellenkään?

Leikinlaskun ohessa toimitus muistuttaa lehtien julkaisun tärkeimmästä tarkoituksesta: ”Sanomalehtisellä kirjallisuudella ei voi olla muuta niin yhteisesti huvittavaista ja aina uutta ainetta, kuin itse kansallinen elämä.”

Noina vuosina lehdistöä vahdittiin ankarasti. Se on rajoittanut kirjoittamista aroiksi koetuista aiheista. Tästäkin artikkelista on pieni osa joutunut sensuurin kouriin. Sensuuriin viitannee tämä kohta kirjoitusta:

Mutta kunnioitettava avisin lukia! Sinä et vähemmin ällisty kuullessasi, että sanomien toimittajat kirjotteleevat ja painattaavat paraimmat aineet itsellensä, ja antaavat halvimpia sinulle. – Miksi tekeevät sitä? kiljaiset varmaan minulle. Vastaisin ja kertoisinpa sen, ja kuuntelisitpa, vieläpä nauraisitki, vaan jo arvaan edeltäpäin, että vastaukseni tulisi sellaiseksi että seisattuisi luokseni. Sentähden pidämme nyt siitä asiasta suumme kiini.

Artikkelissa myös puututaan tällä hetkellä paljon esillä olevaan ”vale”uutisointiin, tässä yhteydessä ehkä parempi sana olisi ”luulouutisointi”.

Onhan se muka yhteinen luulo ja ompa vähäinen, josta Saimassa on niin paljon kirjoteltu, kirjottakaa muka sitä, juohatelkaa muka sitä, tuppikaa muka sitä niskaan ja ajelkaa sitä mihin mielenne tekee. On, on kyllä. Mutta, Jumala paratkoon tätä yhteistä luuloa, millainen hän on! Uskotko, se on sokia, umpi sokia. Eikä siinä kyllä, se on päälliseksi höyrypäinen. Se haastelee mitä puuttuu, totta ei puhu milloinkaan. Ja mikä vielä pahempi, sille ei niinkään sokiana ole annettu varsinaista taluttajaa.


 

Kanava 23/1847

Tällä kertaa kaikki kotimaan uutiset. Niissä kerrotaan Ruotsista saadusta uudesta kanavatöiden johtajasta, jonka toivotaan laittavan vauhtia työhön. Ilmat ovat olleet poikkeuksellisen kylmiä ja vedet ovat harvinaisen matalalla Saimaassa ja sitä myöten myös alapuolisessa vesistössä. Huonojen säiden vuoksi rukiin sato on vaarassa. Tilannetta tulevana talvena saattaa pahentaa sekin, että riistaa myydään paljon pois kiertäville ostajille. Simpelejärven kalansaaliit ovat hieman parantuneet, kun järvi alkaa toipua aikanaan tehdyn vedenlaskun haitoista.

Kotimaalta.

Saima Kaivannolta. Männä Keskiviikkona 9 p. Kesäkuuta tuli tänne Herra Kuvernööri, Vapaherra ja Tähtimiesi v. Kohten ja yhessä seurassa Päällikkö Luutnantti Ericsonni joka on nimetty Saiman Kanavatöihen Pää Directööriksi. – Viimemainitullen Herrallen on onnistunut päätökseen saattaa Ruotsissa monia miespolvia sitten aletut Kanavatyöt joihen jo olivat melkeen tuskeutuneet. – Toivomme että hän samaite meilläkin päätökseen saattaisi meijän hyvät aikeemme, jotka ovat sujuneet että voipi todella niitä ihailla ja ihmetellä. – Puoleenkolmatta tuhanteen taitaa jo nousta työväin luku. Maamajoja nousoo kuin murajais pesiä.

Vilut ilmat ja kovat tuulet ovat harventaneet rukiin oraita. Yöllä viime perjantakija vasten oli kova halla Nuijamaalla, Kananojalla ja Hanhijoella.

Parikkalasta 7 Kesäk. Kesän tulo, joka Toukokuun alussa näytti kyllä hyvälle pitkistyy päivä päivältä, ja rukiin oras antaa sikäli vähemmän toivoa vuoden tulosta. Jo usiamman viikon kylmät tuulet ja yöpakkaset ovat kuivattaneet maan sekä alkavat kasvut. Sen pahempi on se kuin kaikki riista-varat kerätään pois menemään ulkomaalle. Kauppamiesten lähettiläiset käveleevät ympäri maakuntaa ostellen kaikki mitä ulottuu myydä. Jo on maksettu 20 ja 21 Ruplaa ruistynnyristä. Köyhälle rahvaalle on tämä kalleus etenkin rasittava. Mutta jos vuoden tulos sattuu pettämään, niin on se rasittava koko maattaki; parempi olisi siis vara pitää kuin jälkeen katua.

Simpelinjärvi Parikkalassa, joka jo ennen laskemistaan oli niukka kalansaaliillen ja laskettuaan viisitoistakymmentä vuotta siiten; ei moniaita Kalanlaatuja antanut enemmän kuin siksi vaan, että on nähty, etteivät ole tykkynään poishävinneet: on tänä kevänä antanut mateita, lahnoja, särkijä ja kuoreita entiselleen. Tulloonko koskaan, siikoin, myjeihen, ahveniin ja haukiin puolesta entiselleen? – sitä luulemme mahottomaksi: sillä heijän asunta ja eläke alasa ovat puoleksi vähenneet. Muihen siellä laskettuin järviin laita on enemmän eli vähemmän samankaltainen.

Käkisalmen tienoilla rukiin oraat eivät ole aivan huonoja paihte Pukinniemen hovissa ja moniaissa muissa paikoissa.

Ladogassa niin kuin Vuoksessa ja samoten Saimenessakin on lopen vähä vettä. Vuoksen rantalaiset päättäävät sen tavallisesti nousevan ja laskeutuvan 7 vuotta myötä perään ja sanoovat vähän veen merkihtevän viljavuosija – sitä muotoin meillä olisi toivo semmoista vuotta saaha että ei miesimuistissa ole mokommaa ollut, sillä niin vähää vettä ei kenkään tiije koskaan olleen. 

 


 

Kanava 22/1847

Kotimaasta on tällä kertaa uutinen Sulkavalta:

Talonmiehet Paavo Hiainen ja Mikko Leinonen Sulkavan pitäjästä Mikkelin lääniä ovat saaneet Keisar. Majesteetiltä, hopea-mitalin eli rinta-rahan kumpiki, päälle-kirjoituksella ”uuraudesta”, jonka näyttivät yhteiselle varmaudelle vahingollisen Mustalais-joukon kiinni-otettaessa.

Malminetsintää aloitetaan jo Suomessakin ja valtion tuntuvalla tuella. Tästä on lehteen präntätty Suomi-lehdestä (ilmestynyt 29.5.1847 Helsingissä) lainattu juttu:

Kultaa Suomessa.

(Suomista, N:o 18.)

Herra Holmberg on äsken soanut Hallitukseltamme käskyn, heti lähteäksensä Helsingistä Hyrynsalmellen ja Kuusamollen, Pohjanmoalla; ja alusta Heinäkuuta sieltä aloittamaan kultoo hakemisiansa pohjoiseenpäin, niihen vesi-jatkojen seytyvillä, joihen juoksu kannattaa Rutjan- tahi, Jeämereen. Hänellä on meärä viipyä siellä täyttä neljä kuukautta, eli aina Lokakuuhun; ja vielä ehkä kauemminki, jos ilmat oisivat siihen sopivaiset. Hänen anomuksella on Herra Kasarin-hakia (Malmletaren (=malminetsijä, toim. huom.)) Igelström suotu hänelle apu-mieheksensä, maita mittaillemassa, ja kartoillen panemassa, ja annettu hänelle vielä työ-toveriksi kullan tahi hiekan valuttamisessa matkakumppaninsa Siperiaan Gardberg ja Kekelä. Työ-rahvaaksi, tahi työtä käyttämiseksi, on meärätty 3,000 päivätyötä, joka teköö nuon 30 miestä päivässä, ja joillen Ruunu maksaa, kullenkin, 35 kopeekkaa Hop. päiväpalkaksi, eli 1,050 Rupl Hop. yhteiseen. Siitten tuloo vielä joku Ruunun-palvelia, kaikeksi ajaksi, pantavaksi työrahvaan holhoomiseksi, ja muun komennon toimittajaksi. Kuin tähän nyt vielä luetaan, jotta suurin osa näitä ranta-penkereitä jotka tuloovat auki-kaivettaviksi, ja miesjoukolta maahan-tallattaviksi – ovat asukkaisten ehkä paraita niitty- ja peltomaita, josta heillen tuloo Ruunulta palkintoa, tahi lunastosta, annettavaksi, ikeän kuin mehän mänettämisestään näihin rakennuksiin ja pykyksiin, niin eipä tuo liijaksi mahat olla – jos tämän kesäinen työ, tahi kustannus, otettaisiin vähimmäiseenki nuon 2,200 Ruplaan Hopeesta.

 


 

Kanava 21/1847

Kotimaasta on muun muassa uutisia Saimaan kanavan rakennustyömaalta ja Savonlinnasta huolestuttavia tietoja kylmän sään aiheuttamista tuhoista ruispelloilla. Ulkomaan uutinen kertoo, että Saksassa on julkaistu suomen kielen oppikirja! Tässä poimintoja:

Saimakaivannolta 21. Touk. Työväen kesäasunnoiksi on nyt ruvettu teettämään turvetmajoja, jotka ovat löytty varsin soveliaiksi kesähuoneiksi. Majat näyttäävät etupuolelta pian sellaiselle kun Lappalaisen kota; ne ovat tehty ensin yksikertaan pintalaudoista, joiden päällys täytetään ensin turpeilla, sitte kuivalla hiekalla. Mutta nämä majat olisivat varmaan salit Lappalaisten kodon rinnalla. Sillä näissä on oikia lautanen lukko-ovi, ja perässä kalkkiruukin kanssa tehty uloslämpiävä uuni, sekä laudoista tehdyt makuu-siat kuudelletoista hengelle, eli niin monelle kuin kuhunki seproon kuuluu. Majan edessä on pait sitä pienoinen ruokaaitta. – Eilen vapautettiin yksi osa niitä mennä keväänä Hämeenlinnasta tänne tuotuja vankia, joiden määrä-aika oli täytynyt. Osa heistä läksi kotipaikoillensa, mutta suuri osa jäi myös kaivantotyöhön kruunun palkollisiksi. Kaikilla oli heillä jonkullainen säästönsä, ja usiampi vaatehti itsensä tällä ajalla ihan uudestaan ja varsin koriaksi. Syystä luullaan tälläisen työpaikan ja kurin usiammalle heistä tuovan välemmin ja varmemman parannuksen kuin mitkään muut ojennus ja vankihuoneet.

Savonlinnasta 24:tenä Huhtik. Rukiin oraat olivat lumen lähteytä hyvät, mutta menneen viikkoiset pohotokset ja pakkaset hävittivät huonommista paikoin ja myöhempi-kylvyiset hyvin vähiin, ja niistä on nyt varsin vähän toivoa.

Parikkalasta 24:tenä Toukok. Tänä päivänä kadotti tämä pitäjä yhden jalompia jäseniänsä, jota syystä kaipaa jokainen, ei vaan pitäjän rahvas mutta myös kaikki jotka hänen tunsivat. Maan Wiskali Robert Lagervalli päätti tänäaamuna kello 7 maallisen elämänsä. Vainaja joka oli Koitsanlahden Hovitalonhaltiana, oli suurilla aikeillansa ja jaloilla maanmiestensä etua ja isänmaanhyvää tarkoittavilla töillänsä ansainnut kaikkein rakkauden ja kunniotuksen.

Ulkomaalta.

Lähdettiläisemme Maj. Kellgrénin Saksankielinen kirja Suomen kielen alkeista ilmoitetaan Berlinissä präntätyn. (LItterarische Zeitung.)


Kanava 20/1847

Kotimaan uutisista poimintoja:

Viime keskiviikkona 19:tenä t. k. tulivat ensimäiset laivat kaupungin satamaan, jolloin kovalla lu’etuulella meri oli puhdistunut jäistä.

Kirjallisuuden Seuran viime Torstaisessa kokouksessa ilmoitti Seuran Sihteeri Seuralle tulleen tutkittavaksi lähätetyn suomalaisen Lukemiston, jonka Seura antoi siksi valitulle lohkokunnalle tutkittaa.

Kuopiosta. Rehtor J. W. Snellman on ottanut virastansa vapauden, tänä kesänä matkataksensa Ulkoimaille.

Alkanut purjehduskausi näkyy muutenkin lehden sivuilla. Otsikolla ”Suomen Rahvaalle” kerrotaan Hänen Keis. Majesteettinsa on antamasta ”armollisesta” asetuksesta, jonka mukaan Suomesta Pietariin menevälle tavaralle on varattu paikka Pietarissa. Asetus antaa yksityiskohtaiset säännöt ja hinnat tavaroiden kirjaamisesta, varastoimisesta, punnitsemisesta ym.

Tässä lehdessä vuoden ensimmäinen, mutta koko purjehduskauden ajan ilmestyvä palsta on ”Laiva Sanomia”, jossa kerrotaan satamaan saapuneet ja sieltä lähteneet laivat. Niistä luetellaan laivan nimi, laivapäällysmiehen nimi, mistä laiva tulee tai minne menee, laivan kuorma ja kelle kuorma on tulossa. Tässä ensimmäisessä ilmoituksessa kerrotaan 15 laivan tulleen satamaan, useimmilla vain varapaino lastinaan, mutta tavaraakin on tullut: Cadizista ja S:t Ybesistä on tuotu suolaa, ja Lyypekistä kahdella laivalla ja Hullista yhdellä laivalla on tuotu kappaletavaraa. Satamasta on lähtenyt viisi laivaa: Narvaan viety ruisjauhoja, Lyypekkiin ruista, Kronstadtiin ja Pietariin heiniä ja yksi laiva on lähtenyt tyhjänä Pietariin.

Tavara on tainnut jo päästä kauppoihinkin, koska liike ”Keldan & Heyno” ilmoittaa myytäväksi mustaa ja kukkateetä, ensiluokkaista sinistä Malagan rusinaa ja vanhaa englantilaista portteria kiviruukussa.

Ja höyrylaiva Saima lähtee tällä kertaa Helsinkiin, joka matka kestää maanantaista keskiviikkoon edestakaisin.


Kanava 19/1847

Ensin kotimaan uutisia Viipurista:

Viime Torstaina aukesi venematka kaupungin ja sen laivasataman Uuran välillä. Kuitenki oli meri ulkopuolla Uuran vielä kiini.

Kaupungilla on nyt 2 höyryalusta, joista toinen niin kuin tähänki asti tulee kulettamaan lautaveneitä Kaupungin ja Uuran väliä, vaan toinen, viime syksyllä valmistunut, tekemään matkoja Suomenlahden rannoilla olevain kaupunkien välillä.

Viipuri on näinä viimesinä vuosina ruvennut merkillisesti ei ainoastaan näyttämään suurempaa eloisuutta kaikellaisessa liikkeessä, vaan myös ulkopuolisestiki kaunistumaan, sikälikun se linnalaitoksilla piiritetyssä ja ahtaassa tilassa on mahdollinen. Tähän on nyt luettavana myös paraillaan tekeillä oleva puutarha Tervaniemellä ja uusi valkama ja satama-laitos. Vielä viime kevänä olivat Tervaniemen vuoret Kaupungin sisässä oleva hylkymaa, enimmäkseen hanhien ja kalkkunoin laitumena käytetty, jossa pait mainioa Pietar ensimäistä ei kukaan sivistynyt julennut näyttäiä niin mielellään kuin moni sitä olis tehnyt paikan luonnollisen somuuden suhteen. Se oli niin kuin sanoimme vielä mennä kevänä. Nyt ei tarvitse kukaan kainustella Tervaniemen mäkiä kävellessään, ja Pietar ensimäisen nimihakkuus vuoren nastalla on viimenki päässyt kunnia paikkaan. Pian koko vuori on peitetty turpeilla, istutettu puilla ja täytetty ristiin rastiin juoksevilla poluilla. Muutamaan vuoren loksoon arvellaan myös laittaa vähänen ravintopaikka, ja luultavasti on Tervaniemi aikaa myöten tuleva yhtä mainittavaksi kun sen pian ympäri maailman tuttu ja mainittu Kaisaniemi.

Toimitus lähestyy lukijoitaan pyynnöllä:

Nöyrin pyyntö.

Näiden Sanomain toimitus pyytää nöyrimmästi kunnioitettavia maanmiehiä lähättämään itselleen tietoja ja ilmoituksia merkillisimmistä tapauksista maalla, ja kaikesta mikä jollain tavalla voisi yhteisesti hyödyllinen eli huvittavainen tietää olla. Toimitus lupaa täst’ees palkinnoksi sellaisten ilmoitusten lähättäjille, pait posti rahaa, päälliseksi 50 kopeekkaa hopiassa jokaiselta palstalta, jonka ne lehdessä painettuna ottaavat, jos muka kirjotukset muuten ovat lehteen soveliaat. Pienemmistä ilmoituksista jotka lehteen otetaan maksaa toimitus postirahan jos ne ovat postissa tulleet, ja 1 kopeekan h:ta joka painetulta riviltä. Kaikki kuitenki sillä ehdolla että lähättäjä ilmoittaa toimittajalle nimensä ja asumapaikkansa sekä mihin kirjat ovat heille lähetettävät. Kertomisiansa ja ilmoituksiansa voipi kuitenki vaan seurata muu merkki nimen ilmoittamatta. Palkinto seuraa vuoden lopussa.

Vielä haluan ottaa mukaan yhden ilmoituksen, jossa mainostetaan helluntaina tehtävää laivamatkaa Haminaan ja takaisin – luultavimmin laivalla yövytäänkin.

 





Kanava 18/1847

Kotimaan uutisissa kerrotaan kevään tulosta:

Toukokuu alkoi kesäsillä ilmoilla, jotka näinä päivinä ovat olleet erinomaisen kauniit. Tämän viikon alussa nähtiin täällä ensimäiset pääskyset. Lunta ei nähdä enää paljon missään vaan jää seisoo vielä järkkymättä, ja vielä viikon alussa käveli jalkamiehiä jäitse kaupunkiin. Riistan viemiseen Kroonstatista ulkomaille on varustettu niin paljon laivoja että täkäläiset kauppiaat pelkäävät lautakaupanki tulevan kevät-kesästä vähän seisattumaan. Täältäki on yksi laivaus riistaa varustoksillaan menemään ulkomaalle. Sitä ei monena vuotena tapahdu täällä; viime kesän tulos oli riistan suhteen niin muodoin paraimpia Viipurin tienoilla.

Jatko-osassa edellisen numeron artikkeliin Maanviljelysseuran perustamisesta kuvaillaan opiston perustamista maakuntaan, jota varten yllytetään sekä viipurilaisia että maakunnan väkeä lahjoittamaan rahojaan. Ehdotetaan mm. kunnallista, omaisuuden määrään suhteutettua maksua. Jos manttaalia kohti maksettaisiin vuosittain 1,20 hopearuplaa, niin tällä rahalla opisto saataisiin. Artikkelissa kannustetaan viemään tätä ajatusta eteenpäin pitäjittäin esimerkin voimalla:

Jos jokaisessa seurakunnassa valistuneita ja menestystä lempiviä miehiä, herroja ja talonpoikia, tämän asian keskenänsä ensin tutkistelisivat, sen kirkonkokouksessa sitte kansalle selittäsivät ja sen hyödytyksen osottasivat, näinköhän kokouksen jäsenet olisivat niin typerät ja tyhmät, etteivät havaitsisi aikeen ääretöntä etua ja vaikutusta yhteiseksi menestykseksi, näinköhän kunniantunto olisi Suomen miehissä niin peräti kuollut, etteivät huomatsisi oman arvonsa ja etunsa tätä maksoa vaativan. Ja jos tämä kaunis toimi ehkä moniaissa pitäjissä saatasi aikoin, näinköhän muut julkeisivat siitä epi olla ja ikusen häpiän itselleen valmistaa? En luule, en!

Artikkelin kirjoittaja kaavailee projektin etenemistä hyvin konkreettisesti:

Lähetettäisiin ”pari nuorta nerokasta miestä Ruotsinmaalle Degebergin maaviljelysopistoon järjellisessä maaviljelyksessä harjotettaviksi”, ostettaisiin velaksi maatila, johon nämä nuoret miehet tulisivat opettajiksi. Velan takaisinmaksuaikataulukin on esitetty! Opistoon otettaisiin kerralla 24 talonpoikaista oppilasta, jotka ”kolmessa vuodessa kukin olisivat taivutettavat kunnollisiksi miehiksi, ja opettettavat toimellisiksi maaviljelyksessä ja ynnä hyvin harjotetuiksi maaviljelysopissa, lu’unlaskussa ja Suomen historiassa ja maatieteessä. Nämä oppilaiset menisivät, opinsa päätettyä, itsekukin kutsumuksessaan toimellisina ja valistuneina isäinsä tiloille, harjottasivat järjellistä maaviljelystä ja loistasivat esikuvina naapureilleen. Valistus ja toimellisuus, kunto ja kansallisuus leveisivät ja Viipurin Lääni näihin aikoin asti muulta Suomelta puolisuomalaisena vaan pidetty ja naurettu, nousisi arvossa edun ja neron tiellä.

Artikkeli huipentuu latinankieliseen huudahdukseen: ”Dixi et animan meam salvavi!” joka suomeksi sanottuna on: ”Olen puhunut ja pelastanut sieluni!” Komea lopetus.


 

Kanava 17/1847

Lehti panostaa, kuten monesti aikaisemminkin, maanviljelyksen edistämiseen maakunnassa. Huhtikuussa kerrottiin jo Maaviljelysseuran perustamisesta, ja tässä numerossa jatketaan asian käsittelyä. Tässä nimimerkki ”-n. -r.”:n voimakkaan lobbausartikkelin alkuosa:

Miten saatasi varteen Viipurin Lääniin Maaviljelysseura.

(Muualta.)

Tämän tärkiän aineen rohkenemme asettaa yhteiseksi keskustelemiseksi ja ko’emme tässä ajatuksemme siitä julki saattaa, nöyrimmästi anoen maakunnan asukkaita ilmoittamaan Kanavassa arvelemisensa ja vakuutuksensa säätävästä Maaviljelysseurasta.

Ensin joku kysynee: Onkos sellainen Seura tarpeellinen, ja mitä hyvää voi se vaikuttaa?

Eiköhän sen tarpeellisuudesta vakuuttane surullisella tavalla Venäeltä vuosittain maakuntaan tuhansittain tuodut jauhokulit, kerjäläisjoukot, joka virtaavat Pietarin puolelle: pulkat nuoria miehiä, jotka joka kevät kulkevat Venäelle työtä etsimään: koko perhekunnat, jotka näljältä ajattiin syntymäsioiltansa Inkerinmaalle, jonka vaan moniaissa seurakunnissa yli tuhannen hengen Suomen kulkulaisia asuu, muita ja Pietarin kaupunkia mainitsematakkan Suomen Passikontuori Pietarissa jakaa vuosittain yli kahdentoista kymmenen tuhannen (12000) passia, josta kolme neljännestä otettaneen Itäsuomesta kotosilta. Toimellisuutta ei ole maakunnassa, kun se yltäkylläsellä maa-alallaan ei voi asukkaitansa ravita, josta myös nähdään kuinka kehnossa tilassa sen maaviljelys vielä on. Kansa eli, ehkä kyllä huonosti, näihin aikoin asti kaskiviljelyksellä, mutta metsät ovat loppuneet, sillä johan monessa paikassa polttopuukin on ostossa, hirsiä mainitsematakkan. Vaikka vastenmielin ha päätä raapienkin tulee nyt peltoviljelykseen tarttua, jos ei tahdottane nälkään nääntyä. Mutta kun maaperä suurimmassa osassa Lääniä on hiekkanen, kuiva ja vähemmän hedelmällinen, niin tulee tähän toimeen tarttua taidolla ja ymmärryksellä, jotka valitettavasti maaviljeliöiltä puuttuvat. Juuri- ja palkoviljoita ruohonkylvyksetä ja vuoroviljelyksetä ei koskan kukostavaa peltoviljelystä ja karjakaitsentoa saa aikoin. Mistä niiden nykysessä maaviljeliäin raakuudessa ja kykenemättömyydessä taito ja toimi otetaan? Ei mistään, jos ei saada varteen Maaviljelysseura, joka perustaa ja elämään saattaa maaviljelysopiston: joka uusia täydellisempiä viljelyskoneita varustaa ja niihen käyttämiseen opettaa, joka kirjoilla ja esikuvalla hyödyllisiä tietoja levittää, joka vuosittain kokoontuu tietojansa, kokeitansa vaihtelemaan ja keskustelemaan yhteisen menestyksen eistymistä: tässä kokouksessaan toimittaa näytteen paraista viljoista, koneista, hevosista, lehmistä, lampaista ja sioista, ketruista ja kutomista ynnä kaikesta mikä toimellisuuteen koskee, ja niistä taitaville ja uuraille, palkintoja kehotukseksi jakaa; joka sanalla sanottu kansassa innon, vireyden ja toimen kaikkeen hyödylliseen, kaikkeen kunnolliseen, kaikkeen kansalliseen herättää, kasvattaa ja vahvistaa.

Mites nyt tämä Seura saatasi varteen? Alku, ja kaunis alku on jo tehty Viipurissa 9 p. viime Huhtikuussa, jossa, paitsi rahallisia velvotuksia, päätettiin lähettää ympäri Läänin listoja, joihen isänmaan ja yhteisen menestyksen vilpittömät ystävät kirjoittasivat rahaapunsa sekä kerralla annetun Seuran perustamiseksi sekä vuosinaisen Seutan toimille. Saamme nyt nähdä, jos yksimielisyyttä ja intoa hyödylliseen löytyy Läänin asukkaista?! Muinon saatiin kymmentuhansia kokoon Teaterin ja Seurahuoneen rakennukseksi Viipuriin, kaupunkilaisten paljaaksi huvitukseksi, kohta tulee ilmin jos rikas Viipuri samassa mitassa muistaa köyhää maakuntaa ja jos maakunnassa on sen verran valistusta, jotta etu ottaa voiton huvitukselta?

(Jatko.)

  


 

Kanava 16/1847

Lehdessä arvioidaan ensimmäinen Euklideen Alkeiden suomennos, jota sekä kehutaan vuolaasti että yksityiskohtaisesti arvioidaan useiden geometristen termien suomenkielisiä vastineita. Tunnetteko nämä koulugeomeriasta: kolmelma (kolmio), nelelmä (nelikulmio), viidelmä (viisikulmio), keste (keskus), leikkale (kanta), ympäre (ympärys), todusta (todistava).

Lainauksena lehdestä hauska kuvaus:

Amerikkalaisten tapoja.

Muuan Amerikassa matkannut Europpalainen kertoo Amerikkalaisten tavoista ja elämälaadusta, pait muita merkillisiä asioita, seuraavaisesti: Pohjois Amerikan yhdysvaltojen asukkaiden pää omaisuus on että jokainen luulee kelpaavansa kaikeksi. Matkaaja ajoi muutamasten keveillä postivaunuilla, joissa oli ajajana 20 vuotinen nuorukainen, joka sivuitse ajaissa näytteli hänelle tienvieressä olevia omia ja isänsä taloja. Matkaajan kiitellessä hänen onneansa, niin nuorra olla talollisena, vastasi nuorukainen jo olleensa monta vuotta Sanomalehden toimittajana kotikaupungissaan, vaan sitte myöneensä toimitusoikeutensa toiselle, ja ruvenneensa maanviljeliäksi. – Toinen erinomaisuus on palkollisiensa kunnioittaminen. Kun mainittu matkaaja muutamassa postitalossa huusi ohjillistaan tulemaan luokseensa, kiljasi postitalon isäntä palveliallensa: ”kutsu tänne se herra joka kyyditsi tuota miestä”. – Bostonin kaupungissa alkoi oikeuteen kutsuttu vierasmies todistuksensa näin: ”minun muutaman toisen herran keralla katua laistessani” . . . .  Postitalosta hevoisia ja vaunuja vouratessa sanoo tavallisesti isäntä matkustajalle, että kyyditsiä, joka on isännän poika taikka veli ”on tottunut olemaan ruualla yhtaikaa ja samassa pöydässä matkustavaisen kanssa”. Kun maanisäntä antaa vuokralle maansa, niin tapahtuu usiasti että vuokramies muutaman vuoden perästä omistaa maan omaksensa, ja herkiää maksamasta vuokraa. Isännän täytyy siis, jos tahtoo maatansa pitää, väen voimalla riistää maansa jälle, ja ajaa vuokramies tieheensä. Muuan sellainen isäntä, kertoo matkaaja, hankki näin koko armeian, 700 miestä sotiaksensa vuokramiehiänsä eli arentilaisia ja, jotka olivat sillä tavalla omistaneet häneltä suuret tilukset. Mutta vuokramiehet olivat hankkineet puolta suuremman armeian vastaan päin ja entisen maanisännän täytyi paeta ja jättää tiluksensa.

 


 

Kanava 15/1847

Helsinkiläinen sanomalehti Suometar on mennyt väittämään, ettei suomen kielellä muuta laulua voida esittää kuin perinteistä kalevalaista runomittaista. Jopa virsienkin pitäisi pitäytyä tässä mitassa. Kanawa arvostelee tätä voimakkaasti ja vakuuttaa, että niin kuin muukin maailmassa, myös kieli kehittyy aikojen mittaan eikä voi jäädä entiselleen.

Kotimaan uutisissa kerrotaan muun muassa suomalaisista kerjäläisistä Pietarin tienoilla!

Kotimaalta.

”Pitkäranta niminen Vaskivuori Impilahdessa on joutunut ostolla taas uusien isäntien käsiin. Puoli miljonia hopia ruplaa on nykyisiltä omistajilta määrätty vasken valmistukseksi, summa tosin, jolla Suomessa tähän asti ei vielä ainoakan toimellisuuden haara ole alotettu. Eihän tästä lähin Viipurin Läänin asukkaat enää julenne virrata Pietarin ympäristölle kerjäämään ja joutilaisina kuleksimaan, kun Saimakaivanto ja Pitkäranta tarjoovat kyllä kyllä työtä ja elatusta”.                                        Inkerikko

- Jyväskylässä on viime vuoden lopulla perustettu kohtuullisuuden eli raittiuden seura, johon jo on liittäynyt kuudettakymmentä henkeä.

- Kuopiossa ja sen ympärillä on rokkotauti liikkunut, vaan on jo vaikenemassa. (M Y.)


 

Kanava 14/1847

Tässä numerossa kerrotaan, että Viipurissa on perustettu itäisen Suomen alueelle Suomalaisten Maanviljeliäin Seura. Lehdessä on myös reilun sivun pituinen artikkeli otsikolla ”Maanviljelys Seurain tarpeellisuudesta”.

Ulkomaan monipuoliset uutiset on kirjattu tiiviisti yhteen kappaleeseen:

Pariisissa iloitaan H. M. Venäjän Keisarin Franskan valtakunnalle luvatusta velasta 50 miljoonia Frankia, (tekevä liki 15 miljoonia hopia Rupl.) joka hopia ruplina on saatavana Pietarpurista, ja luullaan jäävän kaikki sinne, sieltä Franskaan ostetusta viljasta. Hispanialaiset riiteleevät keskenään ja kapinoitsevat paikoittain, mutta Porttugaalin keskussota on entisellään ja Kuningatar aina pahassa kimpussa alamaisinensa, joilla myös on toinen hallitus Oporton Kaupungissa; Kreikan ja Turkin hallitukset ovat riitautuneet jota näkyy kestävän pitemmälleki; Saksanmaassa riidellään uskon-opillisista asioista niinkuin ennenki ja Bäijerissä on tapahtunut vähäinen meteliki samasta syystä; Irlandissa oli suuri joukko, noin 36 tuhatta henkeä kuollut nälkään. Italiassa on kanssa huoli leivästä, samaten on jo ruvettu pelkäämään puutosta Hispaniassaki.

Millainenhan suomen kirjakieli nykyisin olisi, jos sitä olisi kehitetty itäisiin kielimuotoihin perustuen? Asiaa pohdittiin 170 vuotta sitten:

Kirjakieli ja puhekieli.

Jo olemme viime vuosikerrassa puhelleet muutamia sanoja tästä asiasta, ja erinomattain rajoituksesta puhekielen ja kirjakielen välillä. Nykyinen Suomen kirjakieli nouattaa paraastaan kirjotuslaadussaan länne Suomen puhetta, ja sieltäki vaan muutaman paikkakunnan. Itäsuomen puhe on kuitenkin kaikilta tunnustettu luontiammaksi ja sävyisämmäksi. Vaan tätä on varsin vähän kirjoissa nouateltu ja seki vähäinen, vähemmällä menestyksellä. – Epäilemättä on tähän syynä, ettei Itäsuomen puheelle vielä ole keksitty sopivaista kirjoituslaatua. Herran Akianderin kirjotus Suominimisessä kirjassa on erinomaisesti valaissu tämän asian. Monet muutki ovat sitä asiaa jolloinkulloin maininneet, vaan Herra A:n mainio kirjotus seisoo vielä yksinänsä. Sitä ei ole vielä kenkään lähennyt eikä väittämään ruvennut. Kielemme suureksi vahingoksi olisi sen unohtaminen.

Seuraavaisen sadun kirjotamme nyt sellaisella kirjotuslaadulla joka Herra Akianderin mietteitten mukaan olisi oikeinta.

Väkevä Räätäli.
(Virolainen tarina.)

Räätäli ompeli talonpojan pöydällä ja samalle pyövälle lenteli paljon kärpäsiä. Kerran niitä hyvin paljolta pöydällä ollen, tempasi kätteensä verkapalasen ja läiskäs’ sillä suuren parven kärpäsiä kuoliaks’, sanoen: ”sepäs on mies! ketä vaan osottaa, sen jo tappaa paikalle.” Tästä sai puhheeksi, hänen olevan niin väkevän, että ketä vaan osotti, se jo kaatui. Viimein tuli tieto Kuninkaalleki tästä räätälistä, joka muka oli niin väkevä, että ketä vaan osotti, se kuoli samassa. Kuningas käsketti hänen samassa luoksensa, kuultua hänen niin voimalliseks’, että yksinään voisi tappaa kaikki Kuninkaan viholliset: Räätäli ei olis mitenkään tullut, vaan rukoili päästä siitä, sanoin ihellään ei olevan voimaa eikä ymmärrystä enemmän kun jokaisella muullaki; mutta sitä kuuntelemata vietiin hän väkisin Kuninkaan etteen. Tultua sottaan, annettiin hänelle hyvin tulinen ja hurja hevonen, sillä aijaakseen vihollisten päälle; vaan sellaista hevoista hän ei osannut ratsastaa eikä hallita.

Noustuansa hevosen selkään, läksi tämä nelistämään minkä vaan jaksoi, ja mies ei kerinnyt muuta kun hätäpäissään pysytellä puttoomasta. Hevosen juostessa virstanpatsaan vieritse, tarttui mies sylinsä virstanpatsaasen, siihen piättyäkseen; vaan patsas oli tyvestä maanpintaa myöten lahonnut, josta taittui ja jäi miehen sylliin. Siitä vei hevonen häntä eilleen, virstan patsas sylissä, vihollisten luokse asti. Nähtyä hänen virstanpatsas sylissä tulevaksi, luulivat sen hänen aseeksensa, jolla aikoi heiät tappaa, ja säikäyksestä lankesivat polvillensa, häneltä armoo rukkoilemaan, ja antaivat tappelemata valtaansa. Otettua kaikki vangiksi, vei heiät Kuninkaalle ja Kuningas ihastui siitä suuresti, ja teetti hänet suureksi herraksi.


 

Kanava 13/1847

Nyt Suomen juhlavuonna on vaikeaa kuvitella, miten hankalaa oli joidenkin asioiden hoitaminen suomeksi 170 vuotta sitten.  

”… selvät suomalaiset kuulutukset ovat laittomat”!

Kiitos näiden menneiden sukupolvien työn, on nyt itsestään selvää, että saamme kaiken tarvitsemamme tiedon suomeksi.

Suomen kielen käyttämisestä.

Kun Suomen kielellä kotimaassamme on niin vähän laillisuutta julkisissa toimituksissa, niin hylitään sitä sellaisissaki tiloin joissa lakiki näyttää toisin tarkoittavan. Tässä tahdomme virkkaa vaan muutamia sellaisia temppuja. Laki vaatii julkisen toimitus-miehen, jolle asiamiehet tulevat palkan maksamaan, antamaan asianomaisille vissiä aikaa ennen luvunteon samasta palkastaan. Tätä nyt jo seurataanki melkein yleensä kruunun maksuissa, niin että maksajat saavat kukin omalla kielellään, Ruotsiksi tai Suomeksi tälläiset luvunteot, josta Keis. Kirjotuksessa 12 Lokakuuta 1833 on jo niin säätty. Mutta nyt löytyy muitaki maksuja, joissa luvunteot ovat asianomaisille annettavat ennen maksupäivää, ja jotka samasta syystä pitäisivät olla maksajan kielellä kirjotettu, mutta kirjotetaan ilman eroitukseta vielä Ruotsiksi. Tässä ovat merkittävimmät Maamittarein palkkakirjat, jotka joka vuosi viimestään 6:tena Tammikuuta ovat saatettavat pitäjän Nimismiehelle häneltä asianomaisille luettaviksi ja selitettäviksi. Nämä palkkakirjat annetaan vielä yleensä Ruotsiksi, Nimismiehen käännettäviksi asiamiehille; jos Nimismies sattuu osaamaan niin paljon Suomea, niin hän ehkä jolle kulle voipi Suomeksi selittää palkkakirjan sisällyksen. Mutta niin kuin monesti tapahtuu että samassa pitäjässä on usiampia Maamittaria työksennellyt, ja pian jokaiselta tilamieheltä vaaditaan palkkaa, niin tulee Nimismiehelle mahdottomaksi täyttää tätä käskettyä selitystä, jonkatähen hän tavallisesti antaa palkkakirjan maamiehille itselleen käsiin. Etteivät nämä siitä tule hullua viisaammaksi, on arvattava. Jos nyt sattuuvat tapaamaan jonku, joka hyvästä puheesta ja paremmasta maksusta ottaa sen heille selittääkseen, niin se on hyvä. Vaan ketäpä siihen saavat? Papilla ei ole aikaa. Tuomari asuu kaukana, Maamittari on ehkä lähellä vaan se ei vissistä syystä ota sitä työksensä.

 – Kirkossa on kuitenki kuulutettu että jokainen voipi tulla Revisioniin valittamaan Maamittarin toimista, ja tilamies tietämättä mistä häntä veloitetaan, päättää matkata puolen kymmentä, usiasti 10 peninkulmaa Revisioniin, jossa viimenki antaa saadun palkkakirjan esiin ja saapi ehkä kuulla koko sen sisällyksenki, josta hänellä tavallisesti ei ole mitään muistuttamista. Kuitenki on hänen täytynyt matkata pitkät matkat, viipyä monta päivää ja kärsiä mitättömiä kulutuksia. Tämä voisi suureksi osaksi estettää sillä, että maamittarein palkkakirjoista tulisi sama käsky kun kruununsaatavain luvunteosta, että annettaisiin muka maksajan kielellä, Suomeksi suomalaisille ja Ruotsiksi ruotsalaisille tilamiehille. – Mieleen pantava on myös tavallisuus kuulutusten suorittamisessa suomalaisiin seurakuntiin, joihin myös lähätetään ruotsalaisia kuulutuksia. Ken ei ole harmitellen kuunnellut pappein niitä saarnastuolilta melkkaavan, niin ettei parastaan niistä voi selvää saada. Mutta se on laillinen että asiasta ei tulla tolalle, selvät suomalaiset kuulutukset ovat laittomat. Kysymme vielä sitäki: Mitä toimittavat nuo käräjätupain ovilla naulatut paperit ruotsin kielisin kuulutuksineen suomalaisessa käräjäpaikassa? Ainakin on se vissi ettei lain tarkoitus ole ollut näitä kaikkia tehdä asianomaisille tuntemattomalla kielellä. Tähän lisäämme vielä erään muistutuksen: mistä ovat vissit auksionein pitäjät ottaneet oikeuden, julkisissa auksionissa käyttää sellaista kieltä, joka ei ole enemmän kansan kun lainkaan kieli? Vai onko tässäki asia hankkia sellainen kieli jota ei asianomaiset ymmärrä? Erittäin nimitämme tässä Viipurin Läänin kaupunkeja, joissa enin osa kaupunkilaisia ei ymmärrä muuta kuin Suomea, vähäinen osa Ruotsia ja Venättä. Ken luulisi nyt jälkimäisiä, etenki viimeistä kuitenki julkisissa ja rahvasta koskevissa toimituksissa voitavan käyttää? Sitä nähdään kuitenki joka päivä.

 


 

Kanava 12/1847

Tässä lehdessä suurimman tilan vie jatkokertomus ”Pitäjän pappi”, jonka edellinen osa ilmestyi numerossa 5. Lehti ilmestyi pääsiäisviikolla ja siellä ilmoitettiin kaupungin kolmen luterilaisen seurakunnan jumalanpalvelusten saarnaajat. Molempina pääsiäispäivinä oli kaikissa kirkoissa yksi jumalanpalvelus, mutta kiirastorstain ja pitkänperjantain palvelusajat poikkesivat. Saksalaisessa kirkossa pidettiin jumalanpalvelus kiirastorstaina ja pitkäperjantaina. Suomalaisessa kirkossa oli pitkänäperjantaina jumalanpalvelukset aamulla ja puolenpäivän aikaan, ruotsalaisessa taas puolenpäivän aikaan ja illalla.

Poimintoja lehden uutisista. Ensimmäinen kertoo poismenneestä isänmaan ystävästä, toinen on hämmästyttävä uutinen kahvinviljelystä Sakkolassa ja kolmas kertoo, kuinka Helsingfors Tidningar ei ole osannut oikein ruotsintaa Kanawasta lainaamaansa tekstiä.

Viime Sunnuntaina 29:tenä t. k. päätti täällä ansiollinen maanmies Kaupan Kirjanpitäjä Aadam Wilcke pitkällisestä sairaudesta maallisen elämänsä noin 50 vuoden ijällä. Tämä Vainaja oli tuttu hellästä isänmaansa rakkaudesta, jonka osotti monella tavalla, aina viimeiseen hetkeensä asti. Oli myöskin ensimäisiä Suomalaisen kirjallisuuden Seuran perustajia tänne. Viimeisillä hetkillään vielä ikuistutti muistonsa maamiestensä ja ystäviensä kiitollisuuteen, samalla jaloudella, josta elinkautensa oli tuttu. Melkiästä omaisuudestaan, noin 20 tuhatta rup. hopiata, jonka toimella ja vireydellä oli hankkinut, sääti enimmän osan yhteiseksi hyväksi, ja täällä olevalle Suomalaisen kirjallisuuden Seuralle yksinään 11,000 Ruplaa hopiasta, Seuralta käytettäväksi rahvaan valistuksen harjoituksiin ja erinomattain sellaisen koulun perustukseen Viipurin Läänin rahvaalle, jossa myöskin parempaa maaviljellystä opetettaisiin.

Sakkolan pitäjässä on talonpoika Lamppu jo parin vuotta kasvattanut kahvia ja sitä jo myönyt usiampia puutia, enimmäkseen siemeneksi naapureillensa; jotka kohta myöskin ovat puolestansa sitä laajentavat. Se ei olisi vähä etu maallemme jos tällä kotoisella kahvilla voitaisiin aikaa myöten vähentää sitä mainiota kahvin tuontia ulkomailta.

Helsingin Sanomat ovat kääntäneet sanamme ”täkäläisen” ruotsiksi ”oerfaren”. H.S. viitsisivät auvasta Heleniuksen Sanakirjasta nähdäkseen mitä ”täkäläinen” merkitsee.

 


Kanava 11/1847

Kotimaasta kerrotaan mielenkiintoiset uutiset Viipurin lystäyspuistikoista ja kylpylaitoksista, Hiitolan sunnuntaikoulusta ja Mikkelin markkinoista:

Viipuri on tähän asti ollut jälempänä monta pienempääki kaupunkia kaikissa yhteisemmissä laitoksissa, ehkä sellaiset luultavasti kannattaisivat täällä paremmin kun monessa muussa Suomen kaupungissa. Samaten luultaisiin sellaisten täällä varojenki puolesta paremmin kun monessa muussa paikassa voivan toimeen saatettaa. Vasta muutamia vuosia sitte sai kaupunki ensimäisen yhteisen lystäyspuistikon lähellä kaupunkia. Viime kesänä, kaupungin alan laajennettua Tervaniemen linnalaitoksen alangolla, pantiin alulle uuden lystäyspaikan laitos kaupungin sisään, joka ensikesänä taitaa tulla avatuksi yhteiseksi tarpeeksi. Vaan kaupunki on vielä kaivannut suurempia kylpy- ja elämäveden juonta laitoksia. Yksin järvikylpyki on ollut työlästä, kaupungin vallein suhteen, jotka laskevat vaan muutamissa paikoin rahvasta veden tiloille. Nykyisempinä vuosina ovat pereet siellä täällä rakennuttaneet omaksi tarpeekseen kylpymajoja rannikoille, vaan siihenki on harvoilla ollut tilaisutta, mutta ainaki on nähty suurin osa kaupunkilaisia kylpevän avonaisilla rannikoilla, ja paratiisin viattomuuden aika näyttää kiertäneen tänne joka kesäksi. Se on kyllä suloinen: kun tuo kultanen aurinko, anteliaalla kädellänsä, lahjoittaa suloista hellettänsä yhenverran kulleki, nuorille ja vanhoille, miehille ja naisille, rikkaille ja köyhille, korkeille ja alaisille, herralle ja kerjäläiselle, niin ihmisetkin unouttavat vähäiseks’ ajaksi nämä eroitukset, ja viskaavat syrjään kaikki niistä tehdyt rajoitukset. Mutta toiselta päin kuitenki, maailmassa ei ole mitään pysyväistä ja täydellistä, ja ihmiset ovat keksineet kylpymajojen laitoksen; ja sillä tavalla pitäneet vaarin säätyjen, tilaisuutten j. m. rajoista kesähelteelläki. Viipuria uhkaa nyt sama maailman yhteinen tapa. Paraillaan puuhassa olevalla Seuralla, yhteisten kylpy- ja elämäve’en laitosten järjestämiseksi kaupungin luonna olevalle Havin niemelle, on ollut hyvä menestys. Osakkeita (Aktier) on jo hyvä joukko myöty, ja laitokset saavat varmaan enskesänä alkunsa. Pietarpurin läheys antaa hyvän toivon niiden menestymiselle, ja Viipurin kylpy- ja elämäve’enlaitokset tuleevat varmaan kilpaamaan Helsingissä olevain keralla.

Hiitolan pitäjässäki ovat pitäjän papit, kylänluvuilla ollessaan, toimeen saaneet Sunnuntaikouluja usiampaan kylään. Kyläläisistä on joku valittu opettajaksi ja tarpeen mukaan määrätty sille vielä joku siihen sovelias miesi muualtaki apulaiseksi ja ohjaajaksi. Pait sitä ovat papit ottaneet aikaajoin vaeltaaksen katsomassa kutai koulua ja ohjaamassa missä tarvis vaatii. Maakunta suostui mieluisasti koulujen laitokseen. Toivottava olisi myös että nämä koulut saisivat kylläksi kirjotuksen osotteita ja paperia, että lapset yhtaikaa voisivat niissä opetella kirjottamaan. Pitäjän varakkaammat asukkaat varmaan eivät olisi epi kokoomaan vähäisen summan jolla Öhmannin ”Aapis kirjoituksen oppi” voisi tulla levitetyksi kylien Sunnuntaikouluihin, vähintäin muuan kymmen-kunta kuhunkin.

Mikkelin markkinat menneellä viikolla, sanotaan olleen hyvin kansakkaat, ja varsinaisia kauppioita 60, pait Turun ja Porvoon palttinamummoja; tavarat olivat huokeissa hinnoissa; muuan Silmänkääntäjä Werander, joka rahvaalle on näytellyt ulkomaan eläviä ja omia voimiaan, noin 100:lle katsojalle kerrassaan, jotka joka puolen tunnin päässä muutettiin toisesta ovesta tulioilta, sanotaan etenki voittaneen. Pait muuta maantavaraa, on raavasnahkoja ollut paljon.

Elatuskeinojen vapautus –aihe käsitellään loppuun tässä numerossa. Toimitus kertoo, miten ilman lupaa ammattia harjoittaneiden ns. ”nurkkamestarien” yleistyminen on vienyt leipää varsinaisilta mestareilta. Nurkkamestarit eivät maksa veroja, mutta menestyvätkään nurkkamestarit eivät toisaalta voi laajentaa liikettään, koska heillä ei ole siihen lupaa. Mestarit taas joutuvat kaupallisesta menestyksestään riippumatta maksamaan korkeat verot porvarioikeuksistaan. Lehti päättää kirjoituksensa vetoomukseen:

Eiköhän kaupunkeille olisi soveliaampi veroittaa kaikkia jonku liikkeen, kaupan, eli käsityön isäntiä yhtäläisesti. Eivätkö nuo monet ulkomaiset mestarit, taitojen viljeliät, myöksenteliät ja petturit, ja nuo juoma- ja ravintohuonettein pitäjät, jotka usiasti porvaruus oikeueta, ja ilman kaikkia maksuja kaupungille eli muulle yhteydelle kiskovat kuitenkin hyvät rahat luoksensa, voisi kaikki maksaa yhtäläisiä maksuja minkä muutki, ja kaupunki sillä tavalla helpottaa vissiä asukkaitansa liiallisista maksuista? Elatuskeinojen vapaus olisi varmaan tuottava tasoituksen tässäki. Me siis päätämmä tämän kirjotuksemme siinä vakaudessa, että elatuskeinojen vapaus olisi paras ponniste maamme taidollisuudelle.

 


Kanava 10/1847

Numerossa 8 alkanut artikkeli Elatuskeinojen vapaudesta jatkuu vielä Saiman artikkelin suomennoksena. Työelämä oli tuolloin suuressa murroksessa, kun vanhasta, keskiajalta periytyvästä ammattikuntalaitoksesta pyrittiin pääsemään eroon. Taidamme olla nykyisin yhtä suuren ellei suuremman muutoksen keskellä, kun robotit ja automatiikka muuttaa työtä. Saima ja Kanawa ottavat voimakkaasti kantaa elinkeinojen vapauttamisen puolesta. Pari lainausta:

Työnteon eli elatusten vapaus ei synnytä enemmän tekiöitä kun on tarpeellista. Rikkaampi voipi silloinkin saada työmiehiä työhönsä. Se on nähty niissä maissa joissa tälläinen vapaus on jo seurattu. Vielä enemmän kun muualla nähdään näissä omaisuuden epätasaisuutta, niin että rahakkaat panevat allensa kaikki elatuskeinot, ja tekevät yksinäiselle mahdottomaksi kilvata kerallaan. Hänen täytyy siis lyöttäiä rikkaan turviin, ruveta sen päiväläiseksi. Vapaus antaa tällä tavalla mestarille vielä suuremman tilaisuuden kun ennen laajentaa liikettänsä. Mutta sanottanen minkä varakkaan tahansa sitte voivan vetää kaiken hyödyn? Tässä muistettakoon etteivät oikiat käsityöt anna sellaista kovin suurta liikettä myöten, koska ne ovat sidotut visseihin paikkoihinsa, eivätkä pait sitä vaadi suuria varuksia. Ne ovat siis ainakin jäävät mestarin käsiin, s. o. sille joka tekee paraimman ja huokeimman työn.

Valistuneimmat kansat, niin kuin Franskalaiset, Englanni, Preussi ja monet muut Saksan valtakunnat ovat jo kauvan sitte hävittäneet kaikki ammattikunnat, ja jokaisessa on muka elatuskeinojen vapaus tuottanut suuremman taidollisuuden ja vireyden kaikissa käsitöissä.

Saiman artikkelin jälkeen Kanawan toimitus jatkaa ja kertoo vastakkaisen osapuolen näkemyksiä. Näitä näkemyksiä toimitus esittelee monipuolisesti, mutta kriittisesti.

Vielä vedotaan Ruotsin esimerkkiin ja luvataan seuraavassa lehdessä ”virkkaa muutaman sanan häreimmistä vastuksista joita ammattikuntain nykyinen laitos Suomessa tuottaa käsitöille ja niien toimittajille”.

Lehden viimeisellä sivulla on lyhyt kasku, otsikoituna tarinaksi:

Tarina.

Muutaman maahovin yrttitarhassa kasvoi orjanruoskia, jotka tulivat muiden istukkaiden tielle ja hovin isäntä nyhätti niitä tieheensä. Eräs talonpoika, joka myös oli hovintyössä, muistutti hovin herralle olleensa muka niitä istuttamassa sanoen: ”nyt niitä jo revittään vaikka muutamaste istutettiin”. Niin, vastasi hovin herra, mitäpä tälläiset kasvut hyödyttävät? Hm! sanoi talonpoika, ilmankos se hovi olisi jos ei piettäsi orjanruoskia.


Kanava 9/1847

Savolainen huumori kukoistaa kotimaan uutisessa. Huomattakoon, että Pietari meni seitsemän vuotta myöhemmin naimisiin Karin Krankin kanssa, joka on Sursillin sukua.

Kotimaalta.

- Helsingissä puhellaan ”Sursillin Sukuluvusta”, jota vara Kirkkoherra Alcenius on ilmoittanut pränttiin saatettavaksi. Ihmeteltäväksi on jo edelläkäsin lähetetty tieto Sursillin pojasta ja kolmesta tyttärestä joista kolmeen vuosisataan sanotaan kasvaneen 1600 eri sukua, ja joiden luettelemisen pränttäykseen tarvitaan 60 arkkia paperia. Mutta mitähän sanotta kun ilmoitamme täältä, niin juuri täältä itäpuolelta kotoisin, yhden ainokaisen miehen, josta pian jokainen Suomalainen juurtaa alkunsa, ja jonka Sukuluvun kertomiseen tarvitaan, ei 60 arkkia, vaan – arkkilukua emme vielä voi määrätä – kuitenkin arvellaan voitavan antaa arkki samasta hinnasta kun Sursillin Sukuluvussa. – Merkillistä on ettei tällä niin kuuluisalla miehellä ollut erityistä sukunimee. Täällä käypi hänestä kuitenkin vielä puhe, yksin talonpoikienki seassa, jossa häntä kutsutaan – Aatamiksi. Että hänen sukutaulunsa on tuleva yhtä tärkiäksi jos ei vielä tärkiämmäksi kun Sursillin, sitä emme epäile, koska niin monta oppinutta ja mainiota miestä kuuluu hänen sukuunsa, niin kuin sen jokainen tietää ilman sanomatakki. Hänestä lähteneihen Sukukantain luku on niin laaja ettei mahdu tähän ilmoitettavaksi.

Uusi läänineläinlääkäri on astunut virkaansa ja ilmoittaa siitä lehdessä ruotsiksi ja suomeksi. Tässä suomenkielinen ilmoitus:

Armollisesta säännöstä 24 Joulukuuta 1846 on alakirjotettu nyt ottanut Läänin Eläin-Lääkärin toimituksen, jonka tässä saan nöyrimmästi ilmoittaa kunnioitetaville maanmiehille, ja että minua tavataan jokapäivä kello 7:stä 9:sään Aamupuolla, ja iltapuollaki jos sana annetaan, valmisna puoskaroimiseen, kuoharoimaan, neuvoihin, j. n. e. kaikellaisia eläimiä; ne jotka halaavat tehdä kerallani vuosiliittoja, maaomaisuuksillaan eli kaupungissa, voivat sen myös alakirjotetulle ilmoittaa. Viipurissa 1 Maaliskuuta 1847.

Carl Joh. Möller

asuva Pietarpurin puolimaisessa esi kaupungissa Viipurissa,
Raatimiehen Häggbergin kartanossa
N.o 51, 2 neliskulma.

 



Kanava 8/1847

Kotimaan uutinen tulee Laatokan pohjoisrannalta Impilahdesta.

Impilahesta. Jo toistakymmentä vuotta on täällä olevassa Pitkärannan vaskikaivannossa työtätehty, vaan niin kuin se on tuttu vietiin vasta vuonna 1845 ensimäinen laivaus vaskea sieltä Pietarpuriin. Suurimmat ja paraimmat vaskisuonet Pitkärannassa olivat tähän talveen asti herran Kollegian Neuvoksen Omeljanovan haltussa. Virheelliset laitokset lieneevät olleet syynä, ettei tästä vaskikaivannosta vielä ole ollut paljon mitään etua sen omistajalle. Nyt on sitte muutamia kuukausia herran Omeljanovan kuoltua Ruukin Isäntä herra Klée saanut omistus oikeuden kaikkiin Kollegian Neuvokselta Omeljanovalta alettuihin kaivantoihin. Herra Kléellä oli jo ennenki vaski kaivantoja samassa vuoressa, ja hänen jo näytetystä kivaudestaan tässä toimessa on paljon hyötyä toivottavana näille seuduille. On merkillistä tässä, jota emme luule voivamme olla mainitsematta: Muutamia viikkoja ennen herra Omeljanovan kuolemista, tarittiin hänelle Pitkärannan kaivannoista 140 tuhatta ruplaa hop., mutta omistaja ei suostunut silloin myömään. Eräitä viikkoja perästä mänivät kaikki tyyni ilman kopekata herra Kléelle, joka oli ensimäinen anoja entisten omistus oikeutten rikottua.

Lehden pitempi artikkeli on käännös edellisen vuoden Saiman artikkeleista. Kanavan toimitus on katsonut aiheen niin tärkeäksi, että tuo tällä tavalla asian myös suomenkielisen yleisön saataville ja kirjoittaa aiheesta otsikolla ”Elatuskeinojen vapaus”. Nykyisin on vaikea ymmärtää, että tuolloin ihmiset eivät saaneet tehdä haluamaansa työtä tai perustaa yritystä ilman lupaa. Artikkelissa vedotaan muun muassa siihen, että joudutaan tuomaan niin paljon ulkomailta sellaista, mitä kotimaassa ei voida tuottaa elinkeinoluvan puuttuessa. Kirjoituksessa korostetaan valistuksen merkitystä ja painotetaan, miten tärkeää on ”ihmisen vapaus käytteä voimuuttansa”.

Ei ole mitään luonnollisempaa, tarpellisempaa ja oikiampaa, kun jokaisen yhdyskunnan jäsenen vaatimus vapaasti hakea elatustansa isänmaassansa, millä rehellisellä työllä tahtoo ja saattaa.

Wain miten luultasiin kansa sillä korjatuksi, jos toiselle osalle siitä sanotaan:

Elätä itsesi; vaan elä etsi työtä etempää kun noihen rajojen sisällä, niin ja niin suurella alangolla; maasta, vaikka se on raatajia vailla, et saa ottaa elatustasi, sillä se ei ole sinun; pait sitä, tuossa on muutamia satoja elatuskeinoja joihin et saa koskea, sillä ne ovat luvatut muille; vaan muutoin saat elää millä tahdot, kun ensin maksat luvasta ruunulle joka suojelee henkesi ja omaisuutesi ja antaa sinulle valistusta.

 


Kanava 7/1847

Lehdessä on lukijan pitkä vastine nimimerkki Matti Matalaisen kieliopillisille pohdinnoille, jotka ilmestyivät kolmannessa numerossa 27.1.1847.

Suomen kielen oikeinkirjoitus ja uusien suomenkielisten sanojen muodostus olivat 1840-luvulla kiivaan keskustelun kohteena. Tämän palstan seuraajina olette varmasti jo huomanneet, kuinka horjuvaista suomen kieli oli vielä tuolloin. Vaikka toimittaja oli äidinkieleltään suomalainen, oli kirjoitettu suomen kieli vielä harvinaista. Kaiken nykyaikaisen tiedon välittäminen suomen kielellä vaati runsaasti myös uusia sanoja. Jokainen suomen kielellä kirjoittaja joutui niitä muodostamaan, eivätkä läheskään kaikki jääneet elämään. Myös oikeinkirjoitus haki vielä pitkään uomiaan. Pietari Hannikaisen työn pysyvyydestä kertovat nekin kymmenet sanat, jotka hän on suomen kieleen tuonut, ja jotka ovat edelleen meidän jokapäiväisessä käytössämme.
Katso esimerkiksi tämä 

Tällä kertaa vain pari pikku uutista lehden etusivulta:

Viime viikolla tuli saksalainen teaterjoukko tänne, ja on kolmena iltana näyttäinyt, molempina täytetylle huoneelle.

Manufaktuur-direksioni kuuluttaa sellaisten käsitöitten harjoittajain, jotka Helsingin eli Turun Sununtaikouluissa ovat näyttäneet erinomaisen taipumuksen taidollisiin ammatteihin, 2:ssa kuukaudessa, luettu 9:stä t. kuuta, Suomen Generaal-Kuvernöörin tykönä hakemaan sitä v. 1842 armosta määrättyä apua 200 rup. hopiassa, 2:na vuotena nautittavaksi, ulkomaan taitoja ja laitoksia oppiakseen.


 

Kanava 6/1847

Tällä viikolla julkaistiin loppuosa artikkelista Viljan saalis Itäsuomessa. Kun luette artikkelin loppuun, näette, että sensuuri on iskenyt ja poistanut huomautustekstin, mutta jättänyt kuitenkin lopun huutomerkin! 

Viljan saalis Itäsuomessa.

(Jatko.)

Pienimmät tilukset täällä ovat sellaiset, joilla on noin 5-6 tyn. peltoa, 10 tyn. niittua ja 30-40 tynn. metsää, josta 2/3 on kaskimaata. Edellisessä kirjotuksessa jo näytimme mikä hyöty sellaisesta tilasta on nykyisessä viljellyslaadussa. Muuttakaamme siihen järellinen peltovillys, niin löydämme saman tilan kyllä suureksi, tavalliselle pereelle. Tässä tahdomme vaan lukea puolen kaskesta pelloksi, jota siis saamme noin 20 tynnerin alan. Entisellä karjalla voidaan tekotateen eli lannan keralla lisätä väitettä kolmenkertaisesti, missä on mudan, turpeen ja havunsaalis lähellä. Lisätty pelto väitetään tällä samallaiseen väkeen kun entiset 6 tyn. alaa. Tähän kylvetään vuosittain 5 tyn. ruista, 4 tyn. otraa eli kauraa, 6 tyn. maaomenia, pait herneitä, papuja, pellavaa, liinaa j. n. e. Ruiskylvös antaa keskikertaisella saaliilla 30 tynn., otra eli kaura 20 tyn, ja maaomenat, hiekkaperässä maassa, vähintäin 60 tynneriä, pait muita kasvuja. Vaikka nyt luemme nämä 60 tyn. maaomenia vaan 20 ruistynneriksi ja otrat eli kaurat 10:ksi t., niin saamme kuitenkin 60 tynneriä puhdasta ruista vuodeksi, keskinkertaisessa kasvussa. Sama tila nykyisessä viljelyksessä sai tynnörin kylvöstä, pellossa 6, ja 2 tyn. kylvöstä kaskessa 8 tyn, ruista, ja 4 tyn. kylvöstä toukoa, noin 20 tyn., joka rukiina ei tee jos 25 tynneriä. Eroitus on siis 35 tyn., jonka peltoviljellys antaisi voittoa kaiken halvimmassakin tilaisuudessaan.

Olkoon tämä luvunlaskumme nyt miten tahansa, niin se on silmin nähtävä, että kansan köyhyyteen on syynä paraastaan kaskenviljelys. Maaomena eli potaatti, joka elättää Irlannin 8 miljoonia asukasta pian puolta pienemmällä maa-alalla kun Kuopion, Mikkelin ja Viipurin Läänit yhteiseen puolen miljoonia asukastansa, ja joka kasvi etenkin olisi sopivaisin Itäsuomen hiekkaperiin, multaviin peltoihin, sitä täällä ei kasvateta kun nimeksi. Tavallisilla taloilla, Savossa ja Karjalassa, on vaan 1 tynnöri ja vähemmän, vuotuista maaomenan kylvöä. Viipurin Läänissä paikottain (esim. Ruokolahen tienoissa ja Laadogan ranta mailla) ei sitäkään, mutta vaan 5-10 kappaa tavallisinta kylvöä talolla. Kruunun tilojen imissioneissa täällä on kyllä ruotsin kielinen käsky, että talon pitäisi kylvää vähintäin20 kappaa maaomenaa vuodessa, mutta sitä ei imissionin haltia ymmärrä, eikä seuraa missään. *)

Etenkin tämän hyödyllisen juurikasvin viljelemistä olisi syy paremmin kehoittaa. Rahvas voisi tulla tällä autetuksi välemmin kun millään muulla. Maaomena tarvitsee niin vähän maa alan, ja voisi sentähden välemmin muita kasvia, jotka vaatiivat laajempia peltoja, tulla levitetyksi. Tähän pitäisi kaikkein, kellä tilaisuutta on, kokea kehoittaa talonpoikaa, sekä neuvoilla että esimerkillä, kuka sitä voipi. Täksi tarpeeksikin olisivat maaviljelys Seurat Itäsuomessa avulliset; sellaiset yhteydet, jotka, sekä palkinnoilla että kirjoilla, kehoittasivat maamiestä sellaisiin parannuksiin ja keinoihin joista karttuisi silminnähtävä etu.

_______________

Maaviljellys Seuroista puheltiin jo vuoden 1845 Kanavassa, vaan silloin seisattui se paljaaseen yritykseen. Mitähän jos nyt Viipurin ympäristöllä olevat maanisännät ja maanviljeliät liittäytyisivät laittamaan maanviljelys Seuran Wiipuriin? Täällä on ennestään jo Kirjallisuuden Seura, jonka tarkoitus myös on rahvaalle valistusta levittää. Molemmat Seurat voisivat helposti yhdistyä, niin että toinen auttaisi toistansa, neuvoilla sekä töillä. Maaviljelys Seuran neuvot ja kerätyt kokeet saattaisi Kirjallisuuden Seura kirjalle, ja jakelisi rahvaalle. Maaviljelys Seuran jäsenet pitäsivät kerran vuodessa yleisen kokouksen, johon maaviljeliöitä etempääkin kutsuttaisin. Siinä vaihtelisivat nämä tietonsa ja kokeensa toisillensa, tulisivat tuttaviksi ja ystäviksi. Siinä määrättäisiin palkintoja uuraille viljeliöille, ja etenkin sellaisille jotka jotai uutta, parempaa, edullisempaa keinoa käyttäävät.

Tätä emme sano näyttääksemme miten Seuran tulisi järjestäiä, vaan ainoastaan muistutellessamme, miten tärkiä maakunnan kartuttamiselle ja maaviljelyksen edestymiselle sellainen Seura olisi, ja missä sillä olisi alinomainen tie, isänmaansa kiitosta ja kunnioitusta ansaita.

____________________

*) - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - !

 


 

Kanava 5/1847

Lehdessä palataan viime viikon uutiseen vuoden 1846 viljantuonnista. Juttu vie puolet lehdestä ja jää vielä odottamaan jatkoa ensi viikolla. Aihe on niin mielenkiintoinen, että se on tässä kokonaisuudessaan.

Viljan saalis Itäsuomessa.

Kanavan viime numerossa näytettiin kuinka paljon viljaa viime vuosina on tuotettu Viipuriin. Se teki muka mennä vuonna 59 tuhatta tynnöriä. Tähän summaan voidaan lisätä vielä ryynit eli suurumat, joita tuotetaan myös noin 3 ja 4 tuhatta tynnöriä vuodessa. Kun nyt luemme vaan keskinkertaisesti noin 40 tuhatta tynnöriä vuodelle, niin voimme ottaa sen keski hinnan 300 tuhanteen hopia ruplaan, joka viljasta vuosittain juoksee Viipurin kautta Venäjälle. Saima Sanomissa mennä vuonna mainittiin että Sortavalan kautta näinä vuosina on tuotu vähimmäkseen 30 tuhatta tynnöriä viljaa vuodessa. Käkisalmi ja Savonlinna saavat myös viljansa kohdastaan Venäjältä. Näihen kaupunkein kautta kulkee vähintäin 10 tuhatta tynnöriä eli yhteiseen 20 tuhatta tynnöriä. Sivuin kaupunkeista sekä Suomenlahden että Ladogan rannoille tuotetaan joka kesä hyvät summat kaikellaista riistaa, jotka voidaan arvata vähimmäkseen 10 tuhanteen tynnöriin. Se on siis vähimmäkseen 100 tuhatta tynnöriä, kun joka vuosi tuotetaan Venäjältä Itäsuomen maakuntiin, se tahtoo sanoa: Viipurin, Mikkelin ja Kuopion Lääneihin. Kuitenkin syödään Pohjoissavossa ja Karjalassa, ja muutamissa paikoin Viipurin Lääniä sekoitettua leipää pian joka vuosi. Koko Itäsuomi ei siis saa yhtenäkään vuonna eloa tarpeeksensa.

Mikä on nyt syynä tähän viljan saaliin vähyyteen? Liika kansan paljousko, vain maan hedelmättömyys? Ensimäinen näistä ei suinkaan voi olla syynä siihen, koska näissä maakunnissa löytyy enemmäin kun muualla Suomessa, pait Oulun Lääniä, autiota ja viljelemätöntä maata. Mitä taas hedelmällisyyteen tulee, niin ovat nämä maakunnat tutut suuremmasta jyväluvun saaliista kylvöstä suhteen. Jo usiampia kertoja ennenkin olemme näissä sanomissa maininneet maaviljelyksen tillaisuudesta Itäsuomessa, ja siihen tulemme siis nytkin. Epäilemättä on suurin syy viljan saaliin vähyyteen kehno viljelyskeino, ja se usiasti puheen ollut kaskiviljelys, josta Itäsuomen maanviljeliä ei mitenkään hennoihtesi luopua. Tämä on isiltä peritty taito ja tapa, joka muka on elättänyt heitä jo kuin monena miespolvena, ja sitä on työläs nuon tuostaan jättää. – Se on talonpojan sana kaskiviljelyksestä. Mutta onkohan tämä niinkään isien keino. Ennen aikaan hakkasivat ukot karkeita lehtoja kaskeksi, ja polttivat sen omilla puillaan. Nykyiset kasken viljeliät vesoivat varvikoita kaskeksi, ja polttavat maan pinnan viertopölkyillä, ja ihmettelevät kun eivät saa kylläksi leipää. Vaan koetelkaamme luvun laskulla osottaa kaskiviljelyksen hyödyllisyyttä peltoviljelystä vastaan, yhtäläisillä tilaisuuksilla.

Professor Rein mainitsee vuoden 1845 Suomi nimisessä aikaus-kirjassa, että Kuopion Läänissä sellaisilla tiloilla joilla 1 ja 2 tynnöriä ruista kylvetään peltoon, 5 ja 8 tynnöriä kylvettävän huuhtaan eli kaskeen ja suohon. Pian yhtäläisesti tapahtuu ympäri Itäsuomen, ja niitä talonpojan tiloja on sangen vähän ja harvoissa tienoin, joissa kylvetään 5 ja 8 tynnöriä peltoon. Tavallisimmat talot kylvävät noin 1 tyn. peltoon ja 3-4 tynn. metsään. Paraimpina vuosina antaa pellon kylvös 8-10 tynnöriä, ja metsän kylvös hyvässä kaskessa 5-6 tynn. tynnöristä, ja silloin se voipi elättää tavallisesti suuren, noin 8 henkisen pereen. Mutta niin kuin usiasti tapahtuu, että vuoteiset kasket sattuvat kehnoihin paikkoihin, kangastaviin maihin, joista et paraimpina vuosinakaan voi saada kun 2-3- jyvää voittoa, huonoimpina tuskin siementäkään takaisin, niin sattuu se tällä tavalla usiasti niin, ettei 4 tynnörin kylvöstä saada enemmän kun 10-15 tynnöriä, jotka kahdeksalle hengelle ei siis täytä. Tämä luku on nyt jo kyllä alainen, mutta löytyy pereitä joilla on 3-4 sataa tynnörin alaa maata, enin osa kaskeksi viljeltynä, eivätkä saa kaikella työllänsä ja vaivallansa tätäkään vähää saalista. Kaskiviljelyksellä on monta vastusta, jota ei edelläpäin voi arvatakkaan. Talolla voipi olla 4 tynnörin-ala kaskea hakattu. Yhden päivän ajaton sade vaikuttaa ettei siitä voi kun suurella työllä saada tynnörin kylvöksen valmistetuksi. Kuivana kesänä taas voipi muutamana hetkenä palaa seisalleen lehto, joka olisi ollut kaskeksi hakattavana. Talven laatu hävittää kaskesta oraan monta usiammin kun pellosta. Mitä hyödyttäät silloin ne 3 ja 4 sataa tynnörin alaa? Jos taas kaskimaat ovat supummat niin kuin muutamissa tienoin, joissa maaat ovat parempaa laatua, ei ole kun noin 50 tynnörin ala kaskimaata tavalliselle pereelle. Tästä voipi kunnollista raadetta saada vuodeksi enimmäkseen 1½ tynnörin alan. Samalla talolla ei nyt ole jos 1-2 tynnöriä pelto-kylvöä ja täytyy sentähden raataa 3 tynnöriä kaskea, ja niin muodoin puolilehtona. Täydestä lehdosta antaisi sama maa ehkä 10 jyvän voiton, puolilehdosta se ei toisinaan anna puoltakaan siitä. Mutta nyt viljellään monessa paikassa vaan 8 ja 10 vuotisia lehtoja. Että ne siis tuottavat köyhyyden ei ole kummakaan.

Tässä viljelyskeinossa luulisimme olevan suurimman syyn rahvaan muutamissa paikoin nähtyyn köyhtymiseenki. Niissä tienoin joissa rahan pyynti on helpompi ja lähellä, täytetään viljan puutos osto-viljalla pian joka vuosi, ja maanviljellys ei parane siitään. Viipurin Läänin rantamailla on etenkin rahti ja kauppa metsän annilla rahvaan paraat elatuskeinot. Savossa ja Karjalassa on taas maankauppa karjanannilla tullut tavallisimmaksi. Mutta nämä elatuskeinot rikastuttavat harvoin viljeliätään, ja eräs katovuosi, joka ei kohtaa harvoin, hävittää kaikki säästöt. Missä taas rahansaalis on työläämpi, siellä jatketaan leipää pian ympäri vuoden lemetillä, eli surveella ja sittenkin täytyy kruunun kehnoimpina vuosina vielä jaella apuja.

Vähemmillä perustuksilla on tästä havaitusta köyhtymisestä syytetty tilanjakoja, pieniä pereitä, juttuumista, j. n. e. Nämä ovat kaikki välttämättömät rahvaan lisääntyessä. Tilanjaot ja pienet pereet voivat vaan silloin tuoda köyhyyden, kun maa on tilkuteltu liian pieniin omaisuuksiin, ja maassa niin muodoin on liika kansoitus. Mutta jokainen kun tuntee kotimaatamme, on myös tunteva ettei siinä vielä ole puoltakaan kansaa minkä se voisi elättää. Se on siis paremmin valistuksen vähyys jota on syytettävä mainitusta köyhtymisestä. Se on tiedottomuus ja taidottomuus.

(Jatko.)

 


 

Kanava 4/1847

Helmikuun ensimmäisessä numerossa tehdään selkoa Viipurin kaupasta edellisenä vuonna. Mukana on tilastoja tavaroittain. Viipurin satamasta on viety etenkin puutavaraa, mutta myös perunoita, tervaa ja talia. Teollisuustuotteitakin on lähtenyt: köysiä, purjevaatetta, saippuaa ja kangastakin vähän.

Viipuriin on ulkomailta tuotu enimmän sokeria, mutta runsaasti myös kahvia ja suolaa. Myös mainitaan viinat, puuvillavaatteet, ja -langat, arrakki, rommi ja konjakki, sekä rusinat, luumut, rautalevyt ja sikarit.

Tuonti ja vienti ulkomaille on ollut melkein tasapainossa, sen sijaan Venäjälle on viety vain vähän, kun taas sieltä on tuotu huomattavasti enemmän kuin ulkomailta. Yli kaksi kolmannesta Venäjän tuonnista on koostunut rukiista, ohrasta, vehnäjauhoista, kaurasta ja herneistä. Viiden vuoden tilasto osoittaa, että tämä tuonti on sinä aikana kasvanut lähes kolminkertaiseksi. Keskimäärin on vuosittain tuotu noin 39 tuhatta tynnyriä ruista.

Paikallisuutisissa kerrotaan:

Markkinoilla eilen ja tänäpäivänä oli rahvasta vähemmän kun tavallisesti, varmaan sen kovan pakkaisen tähden, joka näinä päivinä on ollut noin 20 viivaa Romurin lämmenmittaajan jälkeen. Tavaraa myös oli vähältä, ja hevoisista ei paljon sanottavaksi.

Eilen näytti Balletmestari Rossetti täällä viimeisen kerran lapsi-tanssejaan. Ylipäätään on hän kuukauden täällä ollessaan ollut jotenkin muistettu kaupunkilaisilta, ja menee täältä hyvällä voitolla. Kaupungissa on myös paraillaan auki herra Frasan Waksikuvasto.

Helsingistäkin on mielenkiintoinen uutinen:

Helsingin Aamulehdessä julistetaan kirja maanmieheltämme majisteri Wallinilta, joka jo muutamia vuosia on ollut matkustuksilla Arabiassa ja Egyptissä. Tämä nykyisin kirjoituksensa on Kairon Kaupungista Egyptistä, josta hän aikoo uusille vaelluksille.

Lehden takasivulta on poimittu tähän lopun ilmoitukset, joita löytyy kaikilla Viipurin neljällä kielellä.


Kanawa, sanansaattaja Viipurista 1847, No 3

Lehti ilmestyi keskiviikkona 27.1. Lehdessä annetaan vastine nimimerkille ”Lukia”, joka on arvostellut lehden käyttämiä sanoja Julkiso, Yleisö ja Taiti. Tässä numerossa alkaa kertomus ”Pitäjän Pappi”.

Kotimaan uutinen on tällä kertaa Viipurista ja koskee kaivantoa, josta lehti on saanut nimensä:

Kaivantotyössä tämän kaupungin ja Lauritsalan välillä on syksystä alkain ollut se muutos että kaivamista jo on alettu kaivannon juovan alapäästäkin, Lavolan talon luonna, 7 virstaa Viipurista. Tässä paikassa on vaan kaita niemuke katkaistavana, ja se luontainen Lavolan eli Juustilan joki paikoittain puhdastettavana, saada venereisun Juustilaan asti, Viipurista vähän päälle peninkulman Lappeenrantaan päin avatuksi. Tämä työ onkin määrätty vuonna 1849 valmistuvaksi. Pohjois puolella Nuijamaanjärveä tuli viime kesänaikana kaivannon juova ensimäisestä määräyksestään vähän muutetuksi, lännepuolle siitä, joka uusi juova myös viime kesänä mitattiin, kartoitettiin ja rajoitettiin. Tällä uudella juovalla, ehkä se on vähän pitempi ensimäistä, voittaan kuitenkin paljon, sentähden että siinä on kaivamista vähemmän, ja sulkuportit saadaan vähemmällä kulingilla. Työ jo on nyt alulla tälläki uudella paikalla. Köyhää vahvasta on talvikuukausinakin ollut työssä kyllältä, vaikka kaivannon työ silloin on työlästä, ja lyhyein päivän vuoksi vähemmän edullinen työmiehillen, jotka eivät voi ansaita kun noin 10 ja 12 kop. päivässä. Ne tässä työssä olevat vangit, ovat talvenaikana käytetyt kallion särentään ja kiven hakkaamiseen.

Kaivannon juovalle on myös äsken tullut asetetuksi vähäinen koulu, Pykmestareia eli Rakentaja-oppilaisia varten, jossa koulussa muutamat kaivantotyön virkamiehet hyvätahtoisesti ovat ottaneet toimittaakseensa opettajain virkaa. Nykyjään on tässä koulussa jo noin 25 oppilaista, enimmäkseen Pohjalaisia. Opetus tapahtuu sekä Ruotsiksi että Suomeksi, sikäli, kuta kieltä oppilaiset haastavat. – Vasta tahdomme vielä tästä koulusta täydellisempiäki tietoja antaa.

Lehden takasivulla on sekä virallisia että yksityisiä ilmoituksia ja jopa mainoksia. Viralliset ilmoitukset ovat aina ruotsiksi ja venäjäksi., yksityiset useimmiten ruotsiksi, mutta väliin suomeksikin. Teatteri- ja tanssi-ilmoituksia on säännöllisesti saksan kielellä.



Kanawa, sanansaattaja Viipurista 1847, No 2

Lehti ilmestyi keskiviikkona 20.1. Lehdessä saatiin artikkeli ”Suomalainen kirjallisuus vuonna 1946” ja näytelmä ”Joululahjukset” molemmat päätökseen.

Kirjallisuusartikkelin lopussa kerrottiin lehden linjasta:

Edellisessä olemme nyt virkkaneet jo tarkoituksemme tässä lehdessämmeki. Sitä koemme tässä seurata niin paljon kun mahdollinen. Me siis mielimme varsin harvoin lainata näihin lehtihimme jotain, paljaan hetkellisen huvituksen vuoksi. Pääharjoituksemme on oleva, suomeksi tulkita suomalaisten mieltä, Suomen asioita ja tarpeita, ja siitä emme tahtoisi poiketa. Kuitenkin aivomme silloin ja tällöin ilmoitella tärkeimpiä tapauksia ja harjoituksia ulkomailtaki. Lehtemme on siis tästä lähinki jakautuva kolmeen osaan, nimittäin: 1) uusia sanomia koti- ja ulkomaalta, 2) kirjoituksia kotimaan yhteisissä asioissa; 3) kuvauksia, jutelmia ja tarinoita kotimaisesta elämästä.

Kanawan viimeisessä numerossa vuonna 1846 oli lueteltu lehden levikki paikkakunnittain. Muutama paikkakunta oli jäänyt pois ja tässä lehdessä oli oikaisu. Tässä sekä alkuperäinen uutinen levikistä numerossa 1846/50 että oikaisu numerossa 1847/2.

Kanawa sanomia on tänä vuonna otettu Postin kautta 293 ja Viipurissa 173, yhteiseen 466. Näistä on mennyt Helsinkiin 39, Kaariin 2, Skarpaniin 1, Tampereelle 10, Hämeenlinnaan 14, Ouluun 3, Heinolaan 3, Vaasaan 16, Turkuun 25, Savonlinnaan 18, Lappeenrantaan 12, Raumaan 4, Poriin 6, Kajanaan 4, Tornioon 5, Käksalmeen 16, Joroisiin 12, Porvooseen 5, Haminaan 15, Joensuuhu 2, ja Venäjälle: Pietariin 2, Moskovaan 1, Siperiaan 1, Oranienbaum 1, Gradiskiin 1. – Muut Viipuriin ja sen ympärystölle.

Ojennus. Viime vuoden viimeisessä numerossa on ilmoituksessa Kanawan ottajista v. 1846 pois jäänyt seuraavaiset: Kuopioon 27, Lovisaan 6, Mikkeliin 5, Sortavalaan 11, Tohmajärvelle 7 Braaheen 6, Kokkolaan 3.

Kotimaan uutisissa kerrotaan viipurilaisten seurakuntien, maaseurakunnan, kaupungin suomalaisen seurakunnan, kaupungin ruotsalaisen seurakunnan ja saksalaisen seurakunnan syntyneet, vihityt ja kuolleet. Lukuja kommentoidaan näin:

Tähän isompaan kuolevaisuuteen, etenkin maaseurakunnassa, olivat syynä liikkuvaiset taudit. Kevätkesästä ensinkin pahatapainen kuumetauti, ja sitte syyspuolla isorokko, liikkuivat sekä maalla, että kaupungissa. Että ne maalla ovat olleet enemmän kuolettavaiset kun kaupungissa, on luonnollista, kun sairaiden hoito siellä tavallisesti on kehnompi ja lääkärin apu työläs pian mahdoton.

Kotimaasta on myös iloinen uutinen:

Suomettaresta on ensimäinen numero tullut tänne. Se näyttää lupaavan, mitä sen nuorilta toimittajilta voitiin toivoa. Sanomalehti määrätyllä tarkoituksella on todella huvittavainen ilmestys nyt, kun maamme ruotsalaisista Sanomista ei ole muita, kun Skoltidning, Teknologen, ja Evangelisk tidning, joissa sellaista voipi keksiä. Ne sen nimelliset Suomen Yhteiset Sanomat ovat oikeestaan ulkomaiset sanomat, jonkatähden niitä ei voida verrattaa kotimaisien sanomain rinnalle, jos kohta yhteiset valtakunnalliset asiat näyttäävät olevan niiden ainoa määrätty tarkoitus.

 


 

Kanawa, sanansaattaja Viipurista 1847, No 1

Vuonna 1847 loppiainen oli keskiviikko, joten Kanawan ensimmäinen numero ilmestyi keskiviikkona 13.1.1847. Toimituksen aineistona oli artikkeli suomalaisesta kirjallisuudesta vuonna 1846 ja jatko edellisenä vuonna aloitettuun näytelmään "Joululahjukset".


Poimintoja lehdestä

Tuohon aikaan ei vielä ollut edes puhelimia, rautateitä eikä autoja. Ensimmäinen pikatiedotusväline, lennätin oli vasta keksitty Amerikassa. Suomessa posti kulki hevosilla, laivoilla ja kevyemmillä kulkutavoilla. Postin kulusta oli lehdessä seuraava uutinen:


Postin kulku on taas muutettu ympäri Suomen, ja käypi Viipurissa seuraavaisesti:
Torstaina ja Sunnuntaina kello 7 aamupuolla menee Helsinkiin ja Turkuun.
Keskiviikkona ja Sunnuntaina k. 8 iltapuolla tulee Helsingistä ja menee Pietariin.
Sunnuntaina k. 8 aamupuol. menee Joroisin ja Kuopion kautta Ouluuntulee Kuopiosta Sortavalan j.n.e. kautta.
Keskiviikkona k. 5 iltap. tulee Oulusta ja Kuopiosta.
Torstaina k. 9 aamupuolla menee Käkisalmen ja Tohmajärven kautta Kuopion.
Sunnuntaina k. ½3 aamup. tulee Kuopiosta Sortavalan j. n. e. kautta.
Torstaina k. 8 aamup. menee Lappeenrannatse Mikkeliin.
Sunnuntaina k. 5 aamup. tulee Mikkelistä Lappeenrannatse.

Tämän mukaan otetaan Postikonttuorissa, Venäjälle sekä Suomeen, rahakirjoja Tiistaina aamupuolla kello 9-12, rahattomia kirjoja Venäjälle vielä kello 8:sta-6:teen iltapuolla, ja rahattomia kirjoja Suomeen Keskiviikkona k. 9:stä -12:teen aamupuolla.

Lauvantaina Suomeen sekä Venäjälle rahakirjoja aamup. kello 9-12 ja rahattomia kirjoja iltapuolla kello 3-6. Pait sitä vastaan otetaan joka päivä tavallisina aikoina, eres vaan silloin kun Postia suoritetaan.

Sensuuri uhkasi kaiken aikaa suomalaisia lehtiä, joten seuraava surullinen uutinen Snellmanin toimittamasta ruotsinkielisestä Saima-sanomalehdestä oli kirjoitettu erittäin lyhyesti ja varovin sanakääntein:

Kuopiosta. Saima on tauvonnut. – Se kuuluu nykyään olevan yhteisenä puheena kaikissa seuroissa. Sitä on kaipaava jokainen kotimaan ystävä.

 


Tietoja Kanawasta

Pietari Hannikainen, Kiilanmäen poika, alkoi vuonna 1845 toimittaa sanomalehteä nimeltä Kanawa, sanansaattaja Viipurista. Lehden tilausilmoituksessa sanottiin: "Tämän sanomalehden päätarkoitus on että kaikelle säädylle toimittaa suomalaista lukua yhteisesti hyödyllisistä ja huvittavista aineista". Kanawa ehti ilmestyä kolme vuotta kerran viikossa, kunnes se lakkautettiin sensuurin takia. Lehti ilmestyi nelisivuisena keskiviikkoisin puolen päivän aikaan. Sen saattoi tilata ja hakea Viipurin kirjapuodista ja postikonttoreista ympäri maan.

Ensimmäisellä sivulla oli alussa lueteltu Viipurin luterilaisten kirkkojen jumalanpalveluksissa saarnaajat. Sen jälkeen kerrottiin uutisia kotimaasta ja maailmalta. Merkittävän osan lehden sisällöstä täyttivät toimituksen kirjoittamat artikkelit ajankohtaisista aiheista ja kaunokirjalliset kirjoitelmat. Pietari Hannikainen julkaisi mm. näytelmiään jatkokertomuksina Kanawassa. Lehden lopussa oli maksettuja ilmoituksia, joita julkaistiin muillakin kielillä kuin suomeksi, enimmäkseen ruotsiksi, mutta säännöllisesti myös saksaksi ja venäjäksi.

« Edellinen Ylös Seuraava »

Verkkototeutus: TammiMedia | www.tammimedia.fi | Kirjaudu

Page
Menu
News