Hannikaisen sukua Kesälahdella
Meidän sukuhaaramme polveutuu Mikosta (1728-1804) ja valitettavasti on nimenä häviämässä meidän oksalta. Sukuun on syntynyt eri sukupolvissa tyttöjä ja sukunimi vaihtunut avioliiton myötä. Kotitilani Kesälahden Villalassa on linnuntietä noin 40 km:n päässä kantatilasta Kiilanmäestä. Kauas emme ole päässeet Mikon syntymästä lähtien, 287 vuodessa. Välilasku matkalla oli 50 vuoden ajan Kerimäen Niinimäessä, noin 13 km linnuntietä Kiilanmäestä.
Mikon pojanpoika Pekka (1820- 1902) muutti Kiilanmäeltä vuonna 1846 ilmeisesti perustaakseen perheen Anna Maria Herttuaisen ( 1816- 1877) kanssa Kerimäen Niinimäkeen. Perheeseen syntyivät lapset Ida (1847- 1848) ja Petter eli Pekka (1852-1853). Kirkonkirjojen mukaan lapset ovat kuolleet hinkuyskään. Voi vain kuvitella pariskunnan surua molempien lasten kuoleman takia. Perheen kotina oli Pekkala- niminen tila. Ilmeisesti elanto on tullut maata viljelemällä. Naapureina on asunut ainakin Pärnäsiä ja Malkkeja, jotka vuosien saatossa tulivat myös sukulaisiksi.
V. 1877 Pekka on jäänyt leskeksi. Pari vuotta leskenä oltuaan Pekka otti vaimon Pärnäsen talosta, aivan naapurista. Vilhelmiina (1849-1919) oli puolisoaan 29 vuotta nuorempi. Perheillä on ollut kanssakäymistä vuosikymmenten aikana. Pekka ja Anna Maria olivat yhden Vilhelmiinan siskon kummeja. Kirkonkirkoissa mainitaan Vilhelmiinan olleen sorvaustaitoinen, mitä lieneekään käytännössä tarkoittanut. Perheeseen syntyi kaksi poikaa: Heikki (1881- 1942) ja Pekka (1885- 1959). Isä Pekka oli siis yli 60-vuotias tämän toisen lapsisarjan syntyessä. Silti hän ennätti nähdä poikansa aikuisina. Pekka eli siihen aikaan iäkkääksi, 82-vuotiaaksi.
Pekka Hannikaisen talo on Niinimäessä talo nro 8, nimeltään Pekkala. Hannikaisen perheen omistuksessa tila ollut vv. 1846- 1895. Talossa on toiminut Hannikaisten poismuuton jälkeen Sormulan yksityinen kansakoulu vv. 1896- 1906. Koulun perustajat, kansakoulun opettaja Anna Lydia Sormunen ja aviopuoliso kansakoulunopettaja Adam Sormunen muuttivat v. 1895 Andreasta Niinimäkeen ja ostivat Pekka Hannikaisen tilan. Adam paneutui tilan hoitoon, Anna sai koulutoimen ylihallitukselta luvan koulun pitoon avarassa tuvassa 10.10.1896. Oppilasmäärät vaihtelivat 24- 30 oppilaan välillä.
Sormuset muuttivat Kerimäelle yhdessä Kalle Uotilan kanssa ja ostivat kaksi tilaa- Pekkalan ja toisen Vaaran kylästä. Uotila osti ensin Pekkalan ja Sormunen Vaaran talon. Myöhemmin talot vaihdettiin. Myöhemmin Pekkalan talossa on asunut Kososen suku. Talo on palanut kesällä v. 1952 salaman sytyttämänä. Samalle paikalle on rakennettu myöhemmin uusi talo.
”Meijerihuone on ollut myös Pekkalan tilalla Niinimäessä asuinrakennuksen yhteydessä. Käytössä se lienee ollut Adam Sormusen isäntäkaudella tai jo aikaisemmin Hannikaisen suvun omistaessa tilan. Huone oli tohtori Niilo Kososen muistin mukaan ikkunaton. V. 1927 tehdyssä remontissa siitä tehtiin makuuhuone”. Tällainen kertomus löytyy Anttolan kylän historiikista. Jos meijerihuone on ollut jo Hannikaisten aikana, ovat he olleet edistyksellisiä karjanhoitajia ja maanviljelijöitä.
Pärnäsen suku on asunut Niinimäessä talo nro 10. Tähän Harjun-tilaan ovat kuuluneet tilat nro 9-12. Harjun navetta on palanut v.1932. Vanha päärakennus on purettu 70- luvulla, ja siirretty Kulennoisiin kesäpaikaksi. (Parantaan Muhoset). Tontille on tehty uusi talo ja siinä asuu edelleenkin Pärnäsiä, Anna-Liisa Pärnänen.
Ensimmäiset Hannikaiset ovat saapuneet Kesälahden Villalaan Anttolan Niinimäestä Laka-aho nimiselle tilalle 30.3.1895. Vilhelmiina poikineen muutti Pekan kuoleman jälkeen Kokkomäki- nimiselle paikalle Villalassa. Heikki (1881- 1942) meni kotivävyksi Henriikan kotitilalle Paavolaan Kerimäen Pihlajaniemelle. Pekka (1885-1959) perheineen asettui vaimonsa Hiljan kotitilasta ostetulle maapaikalle asumaan. Muutto Tuomela- nimiselle tilalle on ollut vv.1918-1920 välisenä aikana. Syytä muuttoon Niinimäeltä Villalaan ei ole kenenkään tiedossa. Samoin Pekan ja Vilhelmiinan hautapaikkoja emme ole löytäneet. Kirkonkirjojen mukaan Pekka olisi haudattu Kesälahdelle ja Vilhelmiina Kerimäelle. Miksi puolisot ovat eri hautausmaissa, emme tiedä. Tämä perinne jatkui myös seuraavassa sukupolvessa. Hilja on haudattu Kesälahdelle ja Pekka Villalaan.
Jatkan tarinaa Pekan (1885-1959) jälkeläisistä, joihin itsekin kuulun. Tuomela tila on siis hankittu ja Pekan ja Hiljan (1892- 1944) perheeseen on syntynyt esikoinen Viljo (1917-2000). Myöhemmin perheeseen syntyi kaksi tyttöä: Helvi (1921-2010) ja Hilkka (1931-). Tuomelan tila on perinteinen maatila, jossa on harjoitettu karjanhoitoa, maanviljelystä ja metsätaloutta.
Viljoa ja Bertta Hannikainen os. Pietikäinen
Viljo kuului sukupolveen, joka puolusti maatamme sekä talvi- että jatkosodassa. Monta vuotta meni pois tilalta ja tilan töistä. Äiti Hilja sairastui vakavasti syöpään ja kuoli 1944. Tilalle jäivät isä-Pekka, Viljo sekä pikkusiskot Helvi ja Hilkka. Viljon haaveena oli aina ollut sotilasura, mutta velvollisuus kotia ja tilaa kohtaan voitti haaveen. Tuohon aikaan ei ollut tavallista, että tytär olisi tilan pitoa jatkanut, jos poika oli olemassa.
Bertta-puoliso (1922 -) löytyi sota-aikaan Siilinjärveltä. Viljo oli palveluksessa Rissalan lentokentällä ja Bertta siellä lottana. Seurustelu kesti sodan takia poikkeuksellisen pitkään, 4,5 vuotta. Pari meni kihloihin joulukuussa 1944 ja vihittiin juhannuksena 1945. Bertta rakastui ensimmäisenä sukunimeen Hannikainen. Bertta ei ollut koskaan aiemmin nimeä kuullut, ja nimi kuulosti niin hienolta. No, tuskin pelkkä sukunimi piti avioliittoa 55 vuotta, Viljon kuolemaan saakka.
Äitini, Eira Maija Hillevi, syntyi maaliskuussa 1946, ja jäi pariskunnan ainoaksi lapseksi. Eira on asunut lähes ikänsä Tuomelan tilalla, muutamaa Kerimäellä asuttua vuotta lukuun ottamatta. Tuomela on siis meidän kolmen lapsuudenkoti, ukin, äidin ja minun. Kolme sukupolvea asui aikansa saman katon alla. Vanhempani kävivät vieraassa työssä ja siirtyivät myöhemmin tilaa pitämään. Lehmät vaihtuivat lihakarjaan, lihakarja sikoihin ja lopulta vain pellot hoidettiin. Tänä päivänä pellot on vuokrattu naapurille. Viljo ja Bertta muuttivat tilalta omalle kylälle omakotitaloon 80-luvun lopulla. Viljon kuoltua vuonna 2000 Bertta muutti rivitaloon, niin ikään omalle kylälle, vain pari kilometriä Tuomelan tilalta.
Viljon ja Bertan arvomaailmassa työllä oli erittäin suuri merkitys. Työ piti tehdä hyvin, ahkera oli oltava. Jopa väsymiseen asti. Pienellä tilalla olikin paljon työtä ja pieni työporukka. Koneita ei ollut, joten paljon oli käsin tehtävää. Bertan kunnia-asia oli puhdas navetta ja hyvin hoidettu karja. Hän oli erittäin sitoutunut työhönsä. Bertta poistui tilalta vain pakollisille asioimiskäynneille. Koti, uskonto ja isänmaa olivat arvomaailman kärjessä. Sukulaiset kummankin puolelta sekä mökkiläiset naapurista olivat apuna heinätöissä, perunannostossa yms.
Viljon ja Bertan aikana tilalla tapahtuivat suurimmat muutokset. Taloa laajennettiin ja remontoitiin useaan otteeseen. Piharakennuksia lisättiin ja kunnostettiin. Navetta uusittiin. Hevonen vaihtui traktoriin, käsin lypsy vaihtui lypsykoneeseen, maitotonkat tilatankkiin, puimakone leikkuupuimuriin ja paljon muuta. Työ helpottui, muttei loppunut.
Järvet ympäröivät tilaa joka puolelta. Kalastaminen on kuulunut aina perheen elämään. Itse pääsin Viljo-ukin kanssa Villasen järvelle mato-ongelle ainakin sadepäivinä. Ja tietenkin soudettiin järven toiselle puolelle.
Pekka (1885 – 1959) menehtyi keuhkotaudin jälkeen verenmyrkytykseen ja on haudattu Villalan hautausmaahan. Samoin Viljon viimeinen leposija on Villalan hautausmaalla.
Minä, Anne Katri Helena, synnyin maaliskuussa 1965. Ja olen myös perheeni ainoa lapsi. Minulla on kaksi poikaa Antti (s. 1992) ja Olli (s. 1994), mutta sukunimi on vaihtunut Kettuseksi. Sain Tuomela-tilan lahjoituksena isovanhemmiltani Viljolta ja Bertalta vuonna 1995. Äitini Eira asuu avopuolisoineen tilalla. Minä asun Kerimäellä puolisoni Pekan ja poikieni kanssa.
Tuomelan tila Villalan kylässä Kesälahdella (nyk. Kitee) syksyllä 2012
Neljä sukupolvea on elänyt ja ollut samalla tilalla. Allun kummulla ovat mäkeä laskeneet ukki-Viljo sisaruksineen, äiti-Eira naapurin poikien kanssa, minä uusilla suksillani ja molemmat poikani. Leikkipaikat ja leikit ovat osin samoja, aika vain eri. Villasen järvellä ovat kalastaneet varmaan jo Viljo-ukin vanhemmat ja seuraavat sukupolvet kaikki. Samat marja-ja sienimetsät sekä metsästysmaat ovat olleet meillä kaikilla. Lähinaapurit ovat samat, toki niissäkin sukupolvet vaihtuneet.
Pekan sukupolvi päätti laskea Villasen järvestä veden pois v. 1906 saadakseen lisää peltoa. Järvellä ei ollut silloin sellaista arvoa kuin tänä päivänä. Projekti onnistui puolitiehen. Puolet vesikuutiomäärästä on juoksutettu pois ja reunamille tuli peltomaata sekä huonosti metsää kasvavaa lietemaata. Järvi on tällä hetkellä matala, keskisyvyys 3 metriä. Silti se tarjoaa perheellemme kesänviettopaikan Sohkonniemessä. Lähellä Laka-aho-nimistä tilaa, johon esi-isäni perheineen tuli 120 vuotta sitten
Kerimäellä 28.02.2015
Anne Kettunen, ent. Hannikainen, os. Muukkonen
