Miekkoniemeltä muutettin 1938 keväällä Heikinpohjaan Huutokallionkatu 9, joka oli kaupungin kirjoissa köyhäintalo, sitä ennen tsaarinaikuinen vanhainkoti. Huonekaluina oli kolme sänkyä ja huoneen keskellä levitettävä iso pöytä. Kun ihmiset kysyi isältä: ”Miksi pöytä on keskellä huonetta?”, niin isä vastasi: ”Lapsista ei tule lattajalkoja, kun pystyvät juoksemaan pöydän ympäri”. Leikkikaluina oli pieniä autoja, puusta tehtyjä laivoja joita uitimme rannalla toisten kanssa. Sotamies Möttönen oli vanerista tehty ja maalattu sotilaspuku päälle, siltä sai jalat ja kädet liikkumaan.

Kihlakuva Helmi ja Oskari Kapanen, 1924

Talvisota

Talvisota alkoi 30.11.1939 ja jouduimme lähtemään pois Heikinpohjasta evakkoon, ensin Kaartilan Kososeen ja sieltä Viuhonmäkeen Alpin Puurtisen mansarttikattoiseen taloon.

Asuminen vanhalla Vaivastalolla Huutokallinonkatu 9

Koko Vaivastalo oli kodinturvajoukkojen käytössä talvisodan helmikuun lopulle asti. Viuhonmäestä palasimme takaisin Vaivastalolle, kun kodinturvajoukot, nämä sotarosmot, joiksi heitä myös sanottiin, olivat poistuneet. Rosmot oli varastaneet muun muassa uudet matot ynnä muuta omaisuutta. Talvisodan lopulla vihollinen tuhosi tuomiokirkon palopommilla. Näin ikkunasta tapauksen ja sanoin ”ryssä perkele poltti kirkon”.

Talvisodan aikaan oli kovat pakkaset. Esimerkiksi ikkunat olivat osittain jäässä ja siten jään pintaan oli mukava sulatella peukalon ja sormen jälkiä. Ikkunat piti sodan aikana yöksi peittää pimennysverhoilla. Ei saanut näkyä yhtään valoa, tästä jäi minulle tapa peittää tarkasti ikkunat yöksi. Vuoden 1941 kesällä opin uimaan.

Sota-aikana oli pulaa kaikesta. Esimerkiksi kangaslakanoita ei aina ollut laittaa vuoteeseen, niin silloin laitettiin kreppipaperilakana.

Jatkosodan aika

Isä joutui heti 1941 kesällä lähtemään sotaan ja häntä odotettiin kovasti aina lomalle. Äidillä oli paljon tekemistä sakin eteenpäin viemisessä, tässä auttoi mm. kasvimaa ja leivänpaisto ym. leipominen sekä muu omatoimisuus.

Sota-ajan ruoka

Vaivastalon tontilla oli hiukan peltoa, josta kukin perhe sai aarin kokoisen palstan jos halusivat. Lisäksi oli meillä kaupungin kerhomaa muualla Heikinpohjassa, yksi oli Heikinpohjantie 16 – 20. Opettajakoulutuslaitoksen rinteessä 15 x 5 metriä, jossa oli perunaa ja muita juureksia, yksi perunapelto oli Heikinpohjantien ja Kaupinkadun kulmassa nykyisen Asunto oy Heikinpohjantie 6:n vieressä. Tältä perunapellolta löysin pienen pronssisen lampaankellon. Kasvimailla joitten koko vaihteli kolme tai viisi penkkiä noin viisi metriä pitkiä, kasvatettiin perunaa, lanttua, porkkanaa, sipulia, punajuurta, kaalia, avomaankurkkua, hernettä, isälle tupakkaa (kessua), sikurijuurta joka oli kahvinkorvike, joka oli valmistettu viljasta herneestä ym.

Kahvinkorviketta myös ostettiin Takkisen kaupasta joka sijaitsi Erkonkadun ja Tulliportinkadun kulmassa. Metsämarjoja säilöttiin talveksi, koska oli hyvä maakellari. Elättinä oli sika, lammas, kaneja. Torilta sai ostaa kaloja, useimmiten muikkuja. Äiti joskus teki matikkapaistia, leipäuunin hiilloksessa kypsyi hyvin lanttuhauvikas. Sotilailta saimme kovaa täysrukiista näkkileipää, jota sanottiin ”pomminkestäväksi”. Sitä hiukan kostutettiin ja laitettiin hetkeksi mietoon leipäuuniin. Siellä se pehmeni ja maistui hyvältä. Leipäuunissa äiti paistoi ruisleipää., ja paiston jälestä pantiin uuniin karjalanpaisti, perunalaatikko, sekä rasvapuuro. Se valmistettiin ohraryynistä ja kerrossianlihasta: aineet sekoitettiin keskenään ja paistettiin pitkään uunissa. Hellalla keitettiin ruisjauhopuuroa, jota piti keittää reilusti yli tunnin kypsäksi asti, kaurapuuro, velliä. Peruna ja läskikastike oli hyvin yleinen ruoka. Oli hernekeittoa, hernetuuvinki (eräänlainen hernepuuro), jota käytettiin myös karjalanpaistin lisukkeena. Syömisenä oli usein murumaito eli maitolämmitys, joka valmistettiin ruisleivästä isoon kuppiin pieniä palasia, lautaselle näitä muruja, sitten maitoa ja suolaa päälle. Leipäressu tehtiin siten että leipäpala paistettiin pannulla rasvassa.

Rasvana oli voi. Jos voita ei ollut niin sitten käytettiin harmaata sianrasvaa eli laartia. Maitoa ja voita sai rajoitetusti elintarvikekortilla. Karjataloustuotteita sai joskus ostaa ”mustasta pörssistä” maalaistuttavien kautta. Tälläinen salakauppa oli silloin yleistä, ruuasta oli tosi pulaa. Pullaa äiti leipoi milloin sattui saamaan vehnäjauhoja. Kaupasta joskus sai ostaa koirakeksejä (nimi tulee siitä, kun varakkaat syöttivät niitä koirilleen). Meille ne oli harvinaisia, keksi oli niin sanottu voileipäkeksi.

Hiivapalan, joka maksoi 5 penniä, ostimme Takkisen sekatavarakaupasta. Hiiva oli meidän karkki. Ihmetellessämme raskaana olevaa naista äiti sanoi ”hän on syönyt hiivaa”.

Ruokaa saimme sotilailta, kun ilmatorjunta (IT)-patteristo oli sijoitettu pellolle nykyisen opettajakoulutuslaitoksen kohdalle. Sotilaat tykkäsivät meistä ja antoivat meille puuroa ja keittoja. Sotilaat asuivat teltoissa, me kannoimme heille telttaan lämmityspuut. Sotilaat narrasivat monenlaisilla tempuilla. Joskus sotilaat sanoivat, että tuo huomenna iso kuppi, niin saat viedä kotiin keittoa. Mentyäni 5 litran kupin kanssa sain sen täyteen hernekeittoa. Keiton sain tuotua kunnialla kotiin.