Ida Eliantytär Hannikainen
Ida syntyi Säämingin Pellossalossa 12.4.1867. Vanhempiensa, Elias Abrahaminpoika Hannikaisen s.18.9.1839 ja Elin Pietarintytär Kosoisen s. 25.10.1843 toiseksi lapseksi, sisaruksia oli kaikkiaan 10. Ida asui aikanaan Ahvionsaaressa ja Pietolansaaressa, jossa jälkimmäisessä hänen tyttärensä Elsa Emilia Idantytär Hannikainen syntyi 2.6.1896. Asuinpaikaksi mainitaan myöhemmin myös Saukonsaari.
Siitä, missä Ida tapasi leskimies Bernhard Westerlundin s.6.10.1866, ei ole tietoa. Bernhardilla oli poika Urho Eevert Westerlund ja vaimo oli kuollut synnytykseen. Ida ja Bernhard avioituivat Säämingissä 8.3.1899. Avioliiton alkuaikojen asuinpaikoista ei ole tietoa. Idalla ja Bernhardilla olivat ne kaksi edellä mainittua lasta ja yhteisiä heille syntyi kuusi lisää. Sulo Armas s. 25.5.1901, Yrjö s. 22.4.1903, Selma Maria s.3.3.1905, Aini Sofia s.28.4.1907, Uuno Valtter s.10.5.1909 ja Ester Elina s.28.4.1911, Ida oli jo silloin 44-vuotias. Kaikkien kuuden synnyinpaikka on Sääminki. On myös huomattavaa, että kaikki kuusi syntyivät keväisin ja kahden vuoden välein. Liekö imetyksen loppumisella ja kesäöiden pimenemisellä ollut omaosuutensa.
”Ukko-lunni”, kuten Bernhardia tuolloin kutsuttiin, oli kalastaja ja kaiket kesäyöt järvellä soutelemassa kalastaen, vieden saaliinsa aamulaivaan, joka vei ne kaupunkiin myyntiin. Hänellä oli sukulaisia kalakauppiaina torilla. Esterin syntymäpaikaksi on mainittu Vehkasaari, mutta vain epävirallisesti. Aikanaan he muuttivat asumaan Ikoinniemen, Linnavuorenjuuressa olevaan pieneen mökkiin, eteläpuolelle. Välttämättömät piharakennukset navetoineen ja liitereineen oli ym .Kotieläimistä ei ole varmuutta, mutta varmaan kanoja ja ainakin lehmä, joskus vasikoitakin. Puutarhakasveja Ida kasvatti, kuten pellavaa, josta kutoi kangasta, paremmat myi ja ”tappuraiset” piti itse. Rannassa kallionkolossa, melkein vesirajassa oli pieni sauna. Ida kävi työssä jossain talossa hoitamassa ainakin kasvimaata, keräsi puutarhasta marjoja ym. Ensi kerran puutarhamansikoita keräämään käydessään talonemäntä sanoi: ”Ei saa yhtään marjaa kerätessä syödä, mutta jos minä yhten annan kuitenkin Iitalle maistaa”. Ida toi ”kitkujätteitä” esiliinansa taskuissa, ja istutti mökin pihaan, kivien väliin. Monenmoista siellä lopultakin kasvoi.
Lapset kävivät aikansa mukaista koulua kukin vuorollaan. Uuno Valtteri hukkui koulumatkalla 13.12.1923, 14- vuotiaana.
Elsa Emilia oli Esteriä 15 vuotta vanhempi ja päässyt Esterin kummiksi. Kun hän aikuistui, hän lähti Helsinkiin. Ei ole tietoa avioituiko hän vasta siellä vai jo ennen, mutta hän oli Makkosen Alapon kanssa naimisissa Helsingissä. Tässä perheessä musisoitiin. Yrjö soitti viulua, mandoliinoa ja harmonikkaa. Ester soitti myös mandoliinoa ja Sulo hoiteli gramofoonia. He kävivät iltamissa soittamassa, olikohan Ritosaaressa. Yrjö sai umpisuolentulehduksen, sairasti kovilla kivuilla ja kuoli Tapaninpäivänä 26.12.1930, vasta 27-vuotiaana. Ukko-lunni valitteli mahavaivojaan usein. Hänellä oli peltinen istuma-amme mökinnurkalla, johon oli katolta sadevesi ohjattu tippumaan ja jonka aurinko lämmitti. Siinä hän istui mahavaivojaan hautoen. Urho Eevert muutti samoihin aikoihin Savonlinnaan.
16.2.1931 vaihtoivat kirjansa Helsinkiin Selma ja Aini Westerlund. Selma meni ompeluoppiin, hänestä tuli ompelija. Aini teki jotain muuta. Ukko-lunnin tilanne paheni ja hän joutui Varparannalle vanhainkotiin hoitoon. Esterkin oli jo aiemmin, vielä Yrjön eläessä tavannut Vilho Armas Kaskisen. Vilho oli Kosolankylästä ja syntymäpaikkana oli Kiilanmäki. Hän syntyi 12.2.1909, hän oli myös Yrjön kavereita. Niinpä Vilho ja Ester avioituivat ja muuttivat Savonlinnaan 1935.
Ester on kertonut kuinka Urho oli Savonlinnassa jonain keväänä saanut käsin hauen kiinni, tuonut sen heille ja pyytänyt: ”Keitä, Ester, kalakeittoo”. Hän oli poikamies ja ehkä alkoholisoitunutkin, yksinäinenkin. Elsa Emilia oli eronnut juoposta Alapostaan Helsingissä ja kouluttautunut hierojaksi.
21.6.1938 tuli Varparannalta viesti Ukko-lunnin kuolemasta. Väki oli mökissä vähentynyt. Alkoi sota-aika 1939-1944. Urho eleli pokamiehenä Savonlinnassa, ja kuoli lapsettomana 22.5.1944.
Esterille ja Vilholle oli -35 ja -37 syntynyt kaksi poikaa, Leo ja Pauli. Vilho oli sodassa ja Ester Savonlinnassa töissä. Jossain vaiheessa sotaa pojat olivat Ida-mummon luona Linnavuoren mökillä. Vasikka oli kiintynyt poikiin ja itki aina, kun ei poikia näkynyt. Mökissä oli vain yksi huone ja porstuva, joka toimi kesähuoneena myös. Niinpä suurella kulutuksella mökin lattialankut olivat hyvin kuluneet. Oksankohdat olivat kovasti koholla ja kaupunkilaispojat olivat tietysti kompastelleet ja kolhineet itseään. Varsinkin pienempi Pauli oli kovilla. Kun Pauli kaatui ja itki, mummo puhalsi: ”Oijoi oksankohtaan käy lapsen piä”, sanoi mummo ja puhalsi taas. Elsa meni sotasairaalaan Lempäälään, pääsi kuntouttamaan haavoittuneita. Elsa tapasi huoltomiehenä työskentelevän Juuso Hämäläisen, jonka kanssa myöhemmin avioitui 16.11.1946. He elivät onnellisena Heinävedellä, pienessä mökissä, Viinilammenrannalla, tosin lapsettomina.
Selma oli Helsingissä sota-ajan, hänen sulhasensa Kaarlo Alarik Linndberg oli sodassa. Aini puolestaan oli todennäköisesti avioitunut jo ennen sotaa Hilmer Liliuksen kanssa ja olivat Helsingissä. Melko ahkerasti he kesäisin kävivät mummon luona mökillä.
Sodan loputtua, Selma ja Kaarlo Helsingissä avioituivat 12.7.1947, Vilho Kaskinen oli saanut sodassa kranaatin sirpaleita kyynärpäähänsä. Toivottu tytär Esterille ja Vilholle syntyi 18.7.1947 ja kastettiin Lea Marketaksi. Saman vuoden joulukuussa tuli suruviesti Helsingistä: Aini Sofia oli kuollut lapsettomana 29.12.1947 syöpään.
Ida-mummo oli elellyt vanhimman poikansa Sulon kanssa Linnavuorenmökissä kahdestaan, Ukko-lunnin lähdettyä. Sulo on käynyt Jarl von Essenissä työssä Ritosaaressa. Ida-mummo nukkui pois juhannuksen alla, 20.6.1950, 83-vuotiaana. Mökki jäi autioksi kun Sulo Westerlund muutti Essenin pihamökkiin mummon kuoltua. Poikamies hänkin.
Ester ja Vilho Kaskinen rakensivat kodin itselleen Kyrönniemelle. Heidän lapset kaikki avioituivat aikanaan. Helsingissä Selma jäi leskeksi, kun miehensä Kaarlo kuoli 11.9.1960. Selma, kotiompelijana loppuun asti, joutui kotikulmillaan Töölössä auton tönäisemäksi ja kuoli vammoihinsa 29.8.1976 lapsettomana.
Sulo joutui Savonlinnaan vanhainkotiin, kun hänen toinen jalka jouduttiin amputoimaan. Hän kuoli sinne 77-vuotiaana 24.4.1978. Jäljellä olivat enää vanhin ja nuorin Idan lapsista. Elsa ja Juuso olivat siirtyneet mökistään Leppävirralle Leivolan vanhainkotiin. Sinne päättyi mukavan, iloisen, varmaan Idan oloisen Elsa Emilian elämä 84 vuotta pitkänä. Elsakin oli lapseton kuollessaan 7.1.1980. Elsa kuoli leukemiaan 84-vuotiaana.
Vilho Kaskinen, Esterin mies sairastui syöpään 79-vuotiaana ja kuoli 13.4.1988. Äiti-Ester oli lapsiltaan saanut 75-vuotislahjaksi uuden Landola-mandoliinin. Hän ei ollut soittanut kuin nuorena, ensin vähän vastusteltuaan, tuli mandoliinista hänelle rakas seuralainen, hänen viideksi viimeiseksi vuodekseen. Niin surussa kuin ilossakin soi Esterin mandoliini. Ester kuoli syöpään 26.9.1991. Hän oli täyttänyt 80 vuotta ja piti juhlassaan kotonaan pienen mandoliinikonsertin syntymäpäivänään.
Idan ja Bernhardin kahdeksasta lapsesta jäi jälkeläisiä vain 3. Ester-äitimme oli nuorin ja ainoa, jolle syntyi jälkeläisiä. Leo Armas s.5.6.1935 , Pauli Kullervo s.31.7.1937 ja Lea Marketta iltatähtenä s. 18.7.1947.
Minä tämän kertomuksen ”nuorimpana” muistelen Ida-mummoani äitini jutustelun pohjalta suurella lämmöllä. Olin kolmevuotias kun mummoni kuoli, en tiedä tapasimmeko, mutta luulen niin, koska olin veljeni kertoman mukaan 3 kuukauden vanhana pyykkikorissa Turpon kankaalla puolukassa, saaressa. Miksipä en olisi käynyt esittäytymässä Linnavuorenmökillä Ida-mummolleni.
Menneitä aikoja muistellen Savonlinnassa 31.3.2016
Marketta Tirkkonen o.s. Kaskinen sukua Hannikaisille
