Kanava 24/1847
Helsingistä uutisoidaan ”teollisten taitokoulujen” perustamisesta. Kouluille on asetettu kunnianhimoiset opetussuunnitelmat ja köyhimpiä oppilaita tuetaan:
Helsingistä. Keis. Suomen Senaatti kuuluttaa armollisen asetuksen 9:stä tätä kuuta, jolla määrätään Suomeen laitettavaksi teollisia taitokouluja, aluksi Helsinkiin, Turkuun ja Vaasaan. Niissä tulee pait uskonoppia opetettavaksi kauniskirjotusta, käytöllistä äitinkielen kielioppia, kirjotustaivutoksen kanssa, viiva- ja kuvitos-piirrosta, Saksan kieltä, lyheintä kirjanpitotointa, alkeisia Historiassa, maanopissa ja laskuopissa, alkeista laveus- ja ko’os mittuuta, ja niihen käyttämistä ja viimeksi rakenne- ja luonnonopin, sekä taitoisen yhdisteopin ja kiviopin yhteisimpiä perusteita, jonka ohessa oppilaiset koulun työhuoneissa ja niihin laitetuissa puusepän, sorvarin ja takojan pajoissa totutteleksevat yhdisteopillisiin töihin ja tekemään kaikellaisia kaavoja. Viistoistakymmenelle köyhemmille oppilaisille annetaan kulleki 25 Rup. hop. uovdessa, ja pait sitä toiselle viistoistakymmenelle ahkerimmille ja köyhimmille 10 Rup. hop. kulleki. Varakkaimpain vanhempain lapset maksaavat 5 Ruplaa Helsingin, ja 4 Ruplaa muiden kaupunkein kouluissa.
Otsikolla ”Suomen Sanomalehtinen Kirjallisuus.” toimitus vastaa reippaasti ja hauskasti kantaa ottaen yleisön syytöksiin sanomalehtien sisällöstä:
Rahvas valittaa myös avisia niin kuiviksi ettei niitä kehtaa lukea. Syy, sanotaan, on kirjottajissa ja toimittajissa jotka eivät taida parempaa. Mitkä pölleröt olette kaikki avisin kirjottajat, jotka ette paremmin älyä ihmisten tarvista? Niin monista ihan valmeista aineista, jotka vuottelevat teitä ikään kuin tyttö sulhastaan, juoksetta katsomatta sivuitse ja kirjottelette jonni joutavia jotka eivät kelpaa kellenkään?
Leikinlaskun ohessa toimitus muistuttaa lehtien julkaisun tärkeimmästä tarkoituksesta: ”Sanomalehtisellä kirjallisuudella ei voi olla muuta niin yhteisesti huvittavaista ja aina uutta ainetta, kuin itse kansallinen elämä.”
Noina vuosina lehdistöä vahdittiin ankarasti. Se on rajoittanut kirjoittamista aroiksi koetuista aiheista. Tästäkin artikkelista on pieni osa joutunut sensuurin kouriin. Sensuuriin viitannee tämä kohta kirjoitusta:
Mutta kunnioitettava avisin lukia! Sinä et vähemmin ällisty kuullessasi, että sanomien toimittajat kirjotteleevat ja painattaavat paraimmat aineet itsellensä, ja antaavat halvimpia sinulle. – Miksi tekeevät sitä? kiljaiset varmaan minulle. Vastaisin ja kertoisinpa sen, ja kuuntelisitpa, vieläpä nauraisitki, vaan jo arvaan edeltäpäin, että vastaukseni tulisi sellaiseksi että seisattuisi luokseni. Sentähden pidämme nyt siitä asiasta suumme kiini.
Artikkelissa myös puututaan tällä hetkellä paljon esillä olevaan ”vale”uutisointiin, tässä yhteydessä ehkä parempi sana olisi ”luulouutisointi”.
Onhan se muka yhteinen luulo ja ompa vähäinen, josta Saimassa on niin paljon kirjoteltu, kirjottakaa muka sitä, juohatelkaa muka sitä, tuppikaa muka sitä niskaan ja ajelkaa sitä mihin mielenne tekee. On, on kyllä. Mutta, Jumala paratkoon tätä yhteistä luuloa, millainen hän on! Uskotko, se on sokia, umpi sokia. Eikä siinä kyllä, se on päälliseksi höyrypäinen. Se haastelee mitä puuttuu, totta ei puhu milloinkaan. Ja mikä vielä pahempi, sille ei niinkään sokiana ole annettu varsinaista taluttajaa.
