Kanava 25/1847
Tällä kertaa tavallista pitempi artikkeli kokonaisuudessaan sen vuoksi, että siinä käsitellään hyvin valaisevasti suomen kielen silloista asemaa ja sen muuttumiseen tähtäävää toimintaa, joka oli Kanawa-lehden ehkä keskeisin pyrkimys. Päätoimittaja Pietari Hannikaisen oli päätyössään maanmittari ja hänen isänsä herastuomari eli pitkäaikainen käräjäoikeuden lautamies. Perustelut suomen kielen aseman parantamiseksi virallisissa toimituksissa ovat siis kummunneet käytännön kokemuksista.
Estääkö mikä Suomen kielisiä kirjotuksia ottamasta oikeuksiin?
Tämä kysymys jo on usiasti ollut kotimaamme sanomakirjallisuudessa taisteltu, ja erinomattain taitavasti vastattunaki vuoden 1845 Aamulehdessä äskettäin Italiasta kuolleelta Majisterilta ja lainopin kokelaalta Antto Alftanilta, niin ettemme nyt tarvitsekaan enää lainopilliselta puolelta tälle vastausta hakea. Tällä kysymyksellämme tarkottaisimme vaan, jos itsestään asiasta löytyy estettä äitinkielemme laajempaan käyttämiseen oikeuksissa!
Tavallisin syy jota tähän esteeksi vedellään on, etteivät muka maamme tuomarit tunne eikä taida niin paljon kieltä, että voisivat sillä kirjoitella päätöksensä ja kirjansa. Sen uskommeki, niin kuin tunnemmeki usian tuomarin jonka keralla laita on sellainen. Mutta onkohan tälläinen tuomari sillä autettu jos saa kirjottaa päätöksensä ruotsiksi? Pitäähän hänen Suomesta, jolla kielellä asiamies kantaa hänelle kanteensa, kääntää nämä kanteet ruotsiksi, ja niin muodoin siitä hänelle tuntemattomasta kielestä kääntää omalle kielellensä enimmän osan kirjoituksiansa. Ken tekee hänelle tämän käännöksen? Kenkäs muu kuin hän itse. Tottumus suomalaiseen juttupuheesen on vähittäin tuottanut hänelle sellaisen tarkkuuden siihen, että hän saapi siitä hyvän selon. Sanoimme tottumus. Tämä jokapäivänen neuvomamies, tämä sama olisi siis paras neuvoja suomalaiseen kirjotukseenki. Tulisihan kerran käsky maamme tuomareille kirjottaa kirjansa ja kirjotuksensa maamme kielellä, me luulemme varmaan, tuomarit eivät tarvitsisi siihen muuta neuvomamiestä, kuin suomalaiseen puheesensakaan. Ensimäinen käräjä, ensimäinen vuosiki ehkä tuntusi työläälle, mutta pian kulkisi se totutulla tavallansa.
Pait sitä, kuin usiastikas tuomari itse kirjottaakaan päätöksiänsä? Nuoret, äsken tuomarin aluksi päässeet oppilaiset, ja vielä usiammin iänikuiset käräjäkirjottajat kokoon paneevat usiamman päätös-kirjotuksen. Tälläiset kirjottajat ovat monesti koulun käymättömät, mutta ikänsä tuomaria seuranneet ja tottuneet sellaiseen kirjoituslaatuun, niin hyvin ja vielä paremmin kuin moni koulujen läpi käynyt. Tälläsillä on usiasti Suomi äitin kielenänsäki, ja koko Ruotsin kielen taitonsa vaan kehnossa suomelta murretussa puheessa ja tuomioin kirjotuksessa. Mitä helpommin eikö tuomari voisi saada tälläsiä kirjottajia suomen ollessa kirjotuskielenänsä? Pait sitä, nykyjään harjotetaan jo kouluissaki äitinkieltämme, ja into on nosnut jo yliopistossaki sen oppimiseen, niin että on toivottava kaikkein nykyaikana tuomarin virkajuoneen antauvien lähtevän yliopistosta hyvillä perustuksilla äitinkielessä.
Arvaten kaikkea tätä, emme löydä siis vähintäkään syytä, jota tuomarit voisivat toenperästä vetää esteeksi suomenkielen yhteisemmälle käyttämiselle, kaikissa alaoikeuksissa, joissa kanne tapahtuu suullisesti ja suomeksi.
Mitä taas tulee sellaisiin oikeuksiin joissa tavallisesti asiat ajetaan kirjallisesti, niin meidän luulomme on, ettei niidenkään suomentaminen olisi niin työlästä kuin tavallisesti arvellaan. Näissä voisi suomen kieli myöskin otettaa jonkuajan myöhemmin kuin ensin mainituissa. Hovioikeus, ja sellaiset saavat tavallisesti virkamiehensä alaoikeuksista, joissa ne jo ovat tilaisuudessa oppia ja tottua suomenkielen kirjotukseenki. Vuotta viis eli kymmenenki myöhemmin ylioikeuksiin otettuna, emme luulisi suomen kielen kohtaavan mitään vaikeutta.
Siihen asti kunnes sellainen muutos voisi tapahtua meneteltäisi näissä oikeuksissa entisellään sillä eroituksella vaan, että Suomenkielisetki kirjotukset, oikeuteen antaissa, pidettäisiin laillisina.
Samoita syistä ja vielä suuremmalla oikeudella pitäisi kaikki kuulutukset, niinhyvin kirkoissa kuin yhteisissä sanomissakin, toimitettaa kohdastaan suomeksi. Kaikissa maissa, sellaisissaki joissa vähemmänki erikielistä kansaa löytyy, annetaan yhteiset kuulutukset molempain kielillä, jos kohta toinen vaan olkoon laillinen kieli. Esimerkiksi Böhmissä, jossa saksa on vielä nytki, samaten kun ruotsi meidän maassa, valtakielenä, sääsi hallitus äsköttäin kansa valitukselle, yhteiset sanomat toimitettavaksi sekä Böhmiläisten omalla, niinhyvin kuin saksanki kielellä. Niin on nykyisimpinä vuosina muissaki Europan valtakunnissa tapahtunut joissa kahtalaista kansaa löytyy. Mutta kuus seitsemännestä Suomen kansaa kaipaa vielä paraikaa tätä etua, tahi on vielä samallaisessa tilaisuudessa kuin laittomuuden aikana, yhtaikaa kuin yksi seitsemännes hänestä, joka on ollut onnellinen oppiakseen ruotsin kieltä, nauttii kaikkia etuja. Meillä on paraikaa neljä suomenkielistä sanomalehtiä, eikö joku niistä, tai joku niiden siassa voisi olla yhteinen eli laillinen sanomalehti, eli jossa kaikki yhteiset, julkiset kuulutukset ilmoitettaisin?
Myöskän emme näe mitään joka estelisi kaikkia maanmittaus kirjotuksia ja karttoja järkiään muuttamasta suomeksi; samaten ja kaikki maa- ja verokirjat, joissa ei kuitenkaan ruotsia tule muuta kun kirjan nimi ja joku väli sana, koska maannimet kuitenki ovat suomalaiset. Ainaki olisi helpompi toimitus-miehelle sekä niille joita toimitus koskee, että sellaiset maakirjat ja niitä koskevat asiat suoriteltaisin maamiesten omalla kielellä. Vähimmäkseen jäisi pois se kaksinkertainen kääntäminen, nimittäin, ensin maamiehen suusta kirjoihin ja sitte jälleen kirjoista maamiehelle, niin kuin nyt täytyy tehdä.
Monta muutaki paikkaa olisi vielä muistuttamista, mutta ne nähdään ilmanki jokaiselta. Varmaan nauraavat jo lainoppineet näilläki vähillä muistutuksillamme, sanoen: Ruotsinkieli on maamme laillinen kieli, sitä ei saa jättää niin kauvan kun laki sitä käskee pitämään ja käyttämään. – Mutta hyvät herrat, te unohdatte myös, ettei lakimme ole missään kieltänyt käyttämästä kansan omaa kieltä, mutta vaan vierasta kieltä, josta laki sanoo, ettei sellaista saa oikeuden protokollaan otettaa.
