Kanava 44/1847
Kansakoulun tarpeellisuutta perustellaan edelleen, nyt vedotaan kaupungin varakkaampien avuliaisuuteen. Myös satu jatkuu edellisestä numerosta.
Kansa-Koulun laitoksesta Viipuriin.
Tuskin on luultava jos tarpeenmukaista kansakoulua aikoin saadaan, jos eivät kaupungin varakkaammat asukkaat paremmin rupee tarkkaamaan tätä tarvista. Kaupungin Suomalainen Seurakunta, johon kansakoulun laitos enimmän on koskeva, on liian köyhä tälläisiin aikeihin, ja kaipaa korkiampi säätyisten ja valistuneempain ohjausta, koska kaikki virkamiehet ja muut säädylliset kuuluvat kaupungin muihin seurakuntiin. Tätä viimeistä temppua kuitenkaan ei kukaan voine vetää esteeksi sellaisille yhteisesti hyödyttäville aikeille kuin työväen tilaisuuden parantamisen. Me olemme äsken kuullet miten Kuopion säädylliset naiset ovat ylistettävällä ihmislemmellä hankkineet vähäisen koulun kaupungin työväen tyttö lapsille. – Viipuri on Suomen rikkaimpia kaupunkia. Eikö täälläki siis voisi sellainen koulunlaitos menestyä? Me olemme vakuutetut sen voivan. Kaupungin säädylliset naiset ovat jo monta vuotta, ja ennen kuin koko Suomessa paljon kuultiinkaan tälläisistä seuroista, Nais-Seuran nimellisessä yhteydessä ylistettävällä kiivaudella ja ihmisrakkaudella alettaneet kaupungin säädyllisiä köyhiä ja kasvattaneet näiden turvattomia lapsia. Tämän seuran vaikutus vähän laajennettuaa, ja autettu muilta kansan etua harrastavilta voisi ehkä ulottuu kansankoulun laitokseenki, jos ei muuta niin tyttölapsia varten. Tälläinen koulu olisi ensi aluksi hyvä pienempänäki, ja voisi aikoin saada ei kovin suurella kulungilla. Katsahtakaamme mitä se voisi tulla vuosittain maksamaan. Otamme aluksi siihen vaan tulevan noin 50 oppilaista, jotka jo kotonaan ovat opetetut lukemaan. Kouluhuoneeksi tarvitaan yksi suurempi suoja, joka lämmitöksen kanssa kaupungin sisässä voitaisiin saada 50 Ruplalla hop. Yhdelle naisopettajalle 140 Ruplaa hopiaa vuodessa. Muiksi erinäisiksi tarpeiksi 10 Ruplaa hopiaa, yhteiseen 200 Ruplaa hopiaa; Samallainen koululaitos poikalapsille yksillä perustuksilla luettu toiset 200 eli yhteensä 400 Ruplaa hopiaa, summa joka yhtenä iltana menetetään teatterissa, joka kahdesta iltahuvituksesta voisi koottaa. Olemme ehkä lukeneet liian vähän opettajain palkaksi. Mutta me arvelemme että oppilaisten vanhemmista olisi harvat jotka eivät voisi maksaa vähintäin hopia Ruplan vuodessa koulurahaksi. Ja voimme ottaa toki 30 heistä sellaisiksi, niin että opettajat sillä tavoin saisivat noin 500 Ruplaa paperirahassa. Ja pait sitä kun kerran sellaiset koulut saisivat hankkeesen, epäilemättä ilmestyisi monta hyväntekiää, jotka silloin tällöin muistasivat näitäkin laitoksia. Me olemme nähneet Kuopiossa yksin koulupoikainki auttaneen kansakoulua, ja Viipuri ei sunkaan kaipaisi varoja tälläisiä apuja tekemään. Me olemme nähneet millä menestyksellä muut nykyaikoina yhteistä hyvää tarkoittavat Seurat kaupungissa ovat toimeen tulleet. Luultavasti ei tälläinen koulun laitos Seura olisi onnettomampi muita. Sen tarkoitusta ei voisi kukaan olla tuntemata.
Satu.
(Jatke 43 N:sta).
Ja hiirten yhteyskunta tuli taas onnelliseksi; sillä vanhan hiiren neuvokin jälkeen oli uusi päämies määrännyt kulleki soveliaan ammattinsa, ja kaikki tottelivat ja kunnioittivat nuorta päämiestänsä, ja tyhjä koti täytyi rikkautta ja ylellisyyttä. Vaan rotta kasvoi kasvamistaan, ja hiiret alkoivat pelätä häntä, sillä nyt alkoi hän jo olla kuin pieni kissa. Viisas rotta ei voinut olla keksimätä tätä hiirten pelkoa, joka hänestä oli kaikki mieleen, ja hän pöyhistellin vielä enemmän, ja koki antaa itsellensä kissan muotoaki, ja hiiret vapisivat hänen edessänsä, eivätkä tohtineet lähestyä hänen istuintansa. Kuitenki tekivät he ahkerasti työtä, sillä nyt tarvittiin paljon, koska suuri rotta söi enemmän kuin neljä viisi hiirtä yhteiseen. Mutta rotan tuli ikävä hiirten pienessä kodissa, jossa hänelle ei ollut ketään vertaista kumppania; se vanha hiiriki, joka ensin huvitti rottaa, oli viimaikoina tullut jäykäksi ja pahajuoniseksi. Muutamana aamuna, kuin kaikki hiiret olivat kokoontuneet pesäänsä, kutsui päämies heitä ympärillensä, pöyhistiin hyvin suureksi, korotti äänensä ja sanoi: Rakkaat hiiret, vähässä ajassa on meidän uurautemme ja taitomme tehneet yhteyskuntamme rikkaaksi. Mutta mitä auttaa rikkaus jos emme seuraa aikaamme. Tämä pimiä, ahdas ja yksinäinen asunto ei ole ajan mukainen; siksi toivon ja käsken minä teidän nyt paikalla tarttumaan työhön hampain, ja repimään tuon reijän, joka viepi talon pihaan, niin suureksi että minunlaiseni miehet kunnialla voivat päästä siitä läpi. – Vanha hiiri puisteli päätänsä ja joukko vapisi. Mutta rotta asettiin kissan asemille, ja kaikki kessä kykyä oli tarttui hampain repimään osotettua reikää, pesän ainoaa ovea suuremmaksi; ja toisena yönä oli ovi niin suuri, että suurin rotta voi päästä hyvästi siitä ulos ja sisään.
Mutta nyt tahtoi päämies itsekkin vähän liikkua ja muutamana yönä kuin enin osa hiiriä oli työssänsä, heitti hän vartiot ja vanhan hiiren pesään ja läksi ulos. Mutta vanha hiiri aaveksi jo pahaa, ja maanitteli vartiat tappamaan rotan ulkoa palatessaan. Vaan rotta viipyi kaiken yön ulkona, ja aamun tullessa työväinki jo palattua työstänsä nähtiin päämies ovella. Hiiret olivat kaikki varustoksillaan, eikä yksikään vielä maannut. Nyt antoi vanha hiiri suostutun merkin ja hiiret olivat hyppäämäisillään päämiehensä niskaan, kuin kaikki yhtäkki seisattuivat hämmästyneinä: sillä rotta ei ollut yksinään; hänen perästänsä tuli iso joukko rottia, suuria kuin kissoja, ja kaikki hiiret vapisivat. Päästyä istuimelleen korotti päämies äänensä ja sanoi: Hyvät hiiret ja maanmiehet! te olette panneet minun valvomaan teidän parastanne, ja katsokaat! köyhä kotinne on nyt tullut rikkaaksi, tuo pikkuinen vanhanaikoinen ovi on uuraudella ja toimella saatu paremmin ajan mukaiseksi, ja minä olin onnellinen saamaan nuo jalot rotat jättämään rikkaan kotinsa ja muuttamaan teidän pieneen köyhään pesäänne. Siitä on meille paljon onnea toivottavana. Näätte kuinka he ovat suuret, jokainen heistä kantaa enemmän kuin neljä viisi teitä, ja he voivat tapella suurimman kissan kanssa.
Mutta hiiret pelkäsivät eivätkä tohtineet virkkaa mitään. Niin elettiin nyt taas vähän aikaa. Vaan rottajoukko söi kohta kaikki hiirten moniaikaiset säästöt, ja nyt käski heidän kahtavertaa uurammin raataa, ja kuka ei jaksanut, sitä kuritettiin ja pieksettiin. Mutta rotat istuivat kotona ja iloitsivat isäntänsä kanssa ja söivät, ja yksi vanha hiiri oli vaan heidän joukossa. Isäntä oli kauvan jo keksinyt tämän vanhan tyytymättömyyden ja hiirelliset ajatuksensa, mutta hän pelkäsi hiirijoukkoa eikä tohtinut tehdä hänelle mitään. Nyt oli rotta nostanut puheen uusista töistä joita hiirillä ruveta teettämään, ja vanha sanoi myös ajatuksensa. Tämä vihastutti rotan niin että hän käski ystäviensä kurittamaan häntä, ja rottajoukko hyppäsi vanhan niskaan, nytisti hänen ja söi suuhunsa. Mutta hiiret surivat kauvan tätä kunnollista vanhaa, joka oli pelastanut heitä nälkään kuolemasta. – Muutamia öitä oli taas kulunut, kun päämies kutsui hiiret ympärillensä ja sanoi heille: Meidän yhteyskuntamme kasvaa ja varmistuu yö yöltääen, ja uudet taidot ja elantokeinot ilmestyyvät. Mutta ajanvaatimukset ovat myös suuret. Siksi olemme me päättäneet avata tuon pienen kaapinreiän suuremmaksi, että voimme itse sekä nuo kunnioitettavat ystävämme päästä kaappiin. Me nostamme siellä sodan kissaa vastaan ja voitamme hänen ja saamme kaapin halttuumme. Hiiret ihastuivat tästä ja lupasivat repiä kaapin reiän rotan mäntäväksi; sillä he ajattelivat: Kissa on vapauttava meitä kaikista rotista, ja tarttuivat hampain työhön kiini. Pian oli reikä suurennettu. Nyt sanoi päämies: Hyvät rotat ja hiiret! Me olemme nyt kyllä voimallisin hiirikunta, ja tulemme myös rikkaammaksi kaikkia talon hiiriä kuin kerran saamme emännän ruokakaapin halttuumme, jossa joka iltana saamme makeita pannukaakkuja ja muita paistoksia, joita se hyvä emäntä meitä vasten paistaa ja asettaa yöksi kaappiinsa. Vaan Kissa, joka istuu kaapissa, on niin paljon väkevämpi meitä kaikkia, että sota hänen kanssansa voisi saattaa meitä onnettomuuteen. Siksi olen arvellut meille hyödyllisemmäksi kokea saada rauhallisen sovinnon välillämme. Minä taian kissan kieltä, ja saatan sellaisen sovinnon matkaan. Näin sanottua pujahti hän reiästä kaappiin; mutta kissa hyppäsi hänelle niskaan ja tahtoi kohdastaan rutistaa hänen kuoliaksi, ennen kuin rotta sai suutansa avata. Viimein sai hän vallan sanoa, ja lausui: teidän kissallinen suuruutenne! minä kyllä tiesin voivanne minun yhdellä kertaa musertaa hengettömäksi ja syödä. Mutta minun pienuudestani olisi teiän suuruutellenne kuitenki vähän hengenelatusta. Jos sallitte minun elää ja puhua, niin ehkä hyödyttäisin teitä enemmän. (Jatko).
