Kanava 5/1847
Lehdessä palataan viime viikon uutiseen vuoden 1846 viljantuonnista. Juttu vie puolet lehdestä ja jää vielä odottamaan jatkoa ensi viikolla. Aihe on niin mielenkiintoinen, että se on tässä kokonaisuudessaan.
Viljan saalis Itäsuomessa.
Kanavan viime numerossa näytettiin kuinka paljon viljaa viime vuosina on tuotettu Viipuriin. Se teki muka mennä vuonna 59 tuhatta tynnöriä. Tähän summaan voidaan lisätä vielä ryynit eli suurumat, joita tuotetaan myös noin 3 ja 4 tuhatta tynnöriä vuodessa. Kun nyt luemme vaan keskinkertaisesti noin 40 tuhatta tynnöriä vuodelle, niin voimme ottaa sen keski hinnan 300 tuhanteen hopia ruplaan, joka viljasta vuosittain juoksee Viipurin kautta Venäjälle. Saima Sanomissa mennä vuonna mainittiin että Sortavalan kautta näinä vuosina on tuotu vähimmäkseen 30 tuhatta tynnöriä viljaa vuodessa. Käkisalmi ja Savonlinna saavat myös viljansa kohdastaan Venäjältä. Näihen kaupunkein kautta kulkee vähintäin 10 tuhatta tynnöriä eli yhteiseen 20 tuhatta tynnöriä. Sivuin kaupunkeista sekä Suomenlahden että Ladogan rannoille tuotetaan joka kesä hyvät summat kaikellaista riistaa, jotka voidaan arvata vähimmäkseen 10 tuhanteen tynnöriin. Se on siis vähimmäkseen 100 tuhatta tynnöriä, kun joka vuosi tuotetaan Venäjältä Itäsuomen maakuntiin, se tahtoo sanoa: Viipurin, Mikkelin ja Kuopion Lääneihin. Kuitenkin syödään Pohjoissavossa ja Karjalassa, ja muutamissa paikoin Viipurin Lääniä sekoitettua leipää pian joka vuosi. Koko Itäsuomi ei siis saa yhtenäkään vuonna eloa tarpeeksensa.
Mikä on nyt syynä tähän viljan saaliin vähyyteen? Liika kansan paljousko, vain maan hedelmättömyys? Ensimäinen näistä ei suinkaan voi olla syynä siihen, koska näissä maakunnissa löytyy enemmäin kun muualla Suomessa, pait Oulun Lääniä, autiota ja viljelemätöntä maata. Mitä taas hedelmällisyyteen tulee, niin ovat nämä maakunnat tutut suuremmasta jyväluvun saaliista kylvöstä suhteen. Jo usiampia kertoja ennenkin olemme näissä sanomissa maininneet maaviljelyksen tillaisuudesta Itäsuomessa, ja siihen tulemme siis nytkin. Epäilemättä on suurin syy viljan saaliin vähyyteen kehno viljelyskeino, ja se usiasti puheen ollut kaskiviljelys, josta Itäsuomen maanviljeliä ei mitenkään hennoihtesi luopua. Tämä on isiltä peritty taito ja tapa, joka muka on elättänyt heitä jo kuin monena miespolvena, ja sitä on työläs nuon tuostaan jättää. – Se on talonpojan sana kaskiviljelyksestä. Mutta onkohan tämä niinkään isien keino. Ennen aikaan hakkasivat ukot karkeita lehtoja kaskeksi, ja polttivat sen omilla puillaan. Nykyiset kasken viljeliät vesoivat varvikoita kaskeksi, ja polttavat maan pinnan viertopölkyillä, ja ihmettelevät kun eivät saa kylläksi leipää. Vaan koetelkaamme luvun laskulla osottaa kaskiviljelyksen hyödyllisyyttä peltoviljelystä vastaan, yhtäläisillä tilaisuuksilla.
Professor Rein mainitsee vuoden 1845 Suomi nimisessä aikaus-kirjassa, että Kuopion Läänissä sellaisilla tiloilla joilla 1 ja 2 tynnöriä ruista kylvetään peltoon, 5 ja 8 tynnöriä kylvettävän huuhtaan eli kaskeen ja suohon. Pian yhtäläisesti tapahtuu ympäri Itäsuomen, ja niitä talonpojan tiloja on sangen vähän ja harvoissa tienoin, joissa kylvetään 5 ja 8 tynnöriä peltoon. Tavallisimmat talot kylvävät noin 1 tyn. peltoon ja 3-4 tynn. metsään. Paraimpina vuosina antaa pellon kylvös 8-10 tynnöriä, ja metsän kylvös hyvässä kaskessa 5-6 tynn. tynnöristä, ja silloin se voipi elättää tavallisesti suuren, noin 8 henkisen pereen. Mutta niin kuin usiasti tapahtuu, että vuoteiset kasket sattuvat kehnoihin paikkoihin, kangastaviin maihin, joista et paraimpina vuosinakaan voi saada kun 2-3- jyvää voittoa, huonoimpina tuskin siementäkään takaisin, niin sattuu se tällä tavalla usiasti niin, ettei 4 tynnörin kylvöstä saada enemmän kun 10-15 tynnöriä, jotka kahdeksalle hengelle ei siis täytä. Tämä luku on nyt jo kyllä alainen, mutta löytyy pereitä joilla on 3-4 sataa tynnörin alaa maata, enin osa kaskeksi viljeltynä, eivätkä saa kaikella työllänsä ja vaivallansa tätäkään vähää saalista. Kaskiviljelyksellä on monta vastusta, jota ei edelläpäin voi arvatakkaan. Talolla voipi olla 4 tynnörin-ala kaskea hakattu. Yhden päivän ajaton sade vaikuttaa ettei siitä voi kun suurella työllä saada tynnörin kylvöksen valmistetuksi. Kuivana kesänä taas voipi muutamana hetkenä palaa seisalleen lehto, joka olisi ollut kaskeksi hakattavana. Talven laatu hävittää kaskesta oraan monta usiammin kun pellosta. Mitä hyödyttäät silloin ne 3 ja 4 sataa tynnörin alaa? Jos taas kaskimaat ovat supummat niin kuin muutamissa tienoin, joissa maaat ovat parempaa laatua, ei ole kun noin 50 tynnörin ala kaskimaata tavalliselle pereelle. Tästä voipi kunnollista raadetta saada vuodeksi enimmäkseen 1½ tynnörin alan. Samalla talolla ei nyt ole jos 1-2 tynnöriä pelto-kylvöä ja täytyy sentähden raataa 3 tynnöriä kaskea, ja niin muodoin puolilehtona. Täydestä lehdosta antaisi sama maa ehkä 10 jyvän voiton, puolilehdosta se ei toisinaan anna puoltakaan siitä. Mutta nyt viljellään monessa paikassa vaan 8 ja 10 vuotisia lehtoja. Että ne siis tuottavat köyhyyden ei ole kummakaan.
Tässä viljelyskeinossa luulisimme olevan suurimman syyn rahvaan muutamissa paikoin nähtyyn köyhtymiseenki. Niissä tienoin joissa rahan pyynti on helpompi ja lähellä, täytetään viljan puutos osto-viljalla pian joka vuosi, ja maanviljellys ei parane siitään. Viipurin Läänin rantamailla on etenkin rahti ja kauppa metsän annilla rahvaan paraat elatuskeinot. Savossa ja Karjalassa on taas maankauppa karjanannilla tullut tavallisimmaksi. Mutta nämä elatuskeinot rikastuttavat harvoin viljeliätään, ja eräs katovuosi, joka ei kohtaa harvoin, hävittää kaikki säästöt. Missä taas rahansaalis on työläämpi, siellä jatketaan leipää pian ympäri vuoden lemetillä, eli surveella ja sittenkin täytyy kruunun kehnoimpina vuosina vielä jaella apuja.
Vähemmillä perustuksilla on tästä havaitusta köyhtymisestä syytetty tilanjakoja, pieniä pereitä, juttuumista, j. n. e. Nämä ovat kaikki välttämättömät rahvaan lisääntyessä. Tilanjaot ja pienet pereet voivat vaan silloin tuoda köyhyyden, kun maa on tilkuteltu liian pieniin omaisuuksiin, ja maassa niin muodoin on liika kansoitus. Mutta jokainen kun tuntee kotimaatamme, on myös tunteva ettei siinä vielä ole puoltakaan kansaa minkä se voisi elättää. Se on siis paremmin valistuksen vähyys jota on syytettävä mainitusta köyhtymisestä. Se on tiedottomuus ja taidottomuus.
(Jatko.)
