Kanava 6/1847
Tällä viikolla julkaistiin loppuosa artikkelista Viljan saalis Itäsuomessa. Kun luette artikkelin loppuun, näette, että sensuuri on iskenyt ja poistanut huomautustekstin, mutta jättänyt kuitenkin lopun huutomerkin!
Viljan saalis Itäsuomessa.
(Jatko.)
Pienimmät tilukset täällä ovat sellaiset, joilla on noin 5-6 tyn. peltoa, 10 tyn. niittua ja 30-40 tynn. metsää, josta 2/3 on kaskimaata. Edellisessä kirjotuksessa jo näytimme mikä hyöty sellaisesta tilasta on nykyisessä viljellyslaadussa. Muuttakaamme siihen järellinen peltovillys, niin löydämme saman tilan kyllä suureksi, tavalliselle pereelle. Tässä tahdomme vaan lukea puolen kaskesta pelloksi, jota siis saamme noin 20 tynnerin alan. Entisellä karjalla voidaan tekotateen eli lannan keralla lisätä väitettä kolmenkertaisesti, missä on mudan, turpeen ja havunsaalis lähellä. Lisätty pelto väitetään tällä samallaiseen väkeen kun entiset 6 tyn. alaa. Tähän kylvetään vuosittain 5 tyn. ruista, 4 tyn. otraa eli kauraa, 6 tyn. maaomenia, pait herneitä, papuja, pellavaa, liinaa j. n. e. Ruiskylvös antaa keskikertaisella saaliilla 30 tynn., otra eli kaura 20 tyn, ja maaomenat, hiekkaperässä maassa, vähintäin 60 tynneriä, pait muita kasvuja. Vaikka nyt luemme nämä 60 tyn. maaomenia vaan 20 ruistynneriksi ja otrat eli kaurat 10:ksi t., niin saamme kuitenkin 60 tynneriä puhdasta ruista vuodeksi, keskinkertaisessa kasvussa. Sama tila nykyisessä viljelyksessä sai tynnörin kylvöstä, pellossa 6, ja 2 tyn. kylvöstä kaskessa 8 tyn, ruista, ja 4 tyn. kylvöstä toukoa, noin 20 tyn., joka rukiina ei tee jos 25 tynneriä. Eroitus on siis 35 tyn., jonka peltoviljellys antaisi voittoa kaiken halvimmassakin tilaisuudessaan.
Olkoon tämä luvunlaskumme nyt miten tahansa, niin se on silmin nähtävä, että kansan köyhyyteen on syynä paraastaan kaskenviljelys. Maaomena eli potaatti, joka elättää Irlannin 8 miljoonia asukasta pian puolta pienemmällä maa-alalla kun Kuopion, Mikkelin ja Viipurin Läänit yhteiseen puolen miljoonia asukastansa, ja joka kasvi etenkin olisi sopivaisin Itäsuomen hiekkaperiin, multaviin peltoihin, sitä täällä ei kasvateta kun nimeksi. Tavallisilla taloilla, Savossa ja Karjalassa, on vaan 1 tynnöri ja vähemmän, vuotuista maaomenan kylvöä. Viipurin Läänissä paikottain (esim. Ruokolahen tienoissa ja Laadogan ranta mailla) ei sitäkään, mutta vaan 5-10 kappaa tavallisinta kylvöä talolla. Kruunun tilojen imissioneissa täällä on kyllä ruotsin kielinen käsky, että talon pitäisi kylvää vähintäin20 kappaa maaomenaa vuodessa, mutta sitä ei imissionin haltia ymmärrä, eikä seuraa missään. *)
Etenkin tämän hyödyllisen juurikasvin viljelemistä olisi syy paremmin kehoittaa. Rahvas voisi tulla tällä autetuksi välemmin kun millään muulla. Maaomena tarvitsee niin vähän maa alan, ja voisi sentähden välemmin muita kasvia, jotka vaatiivat laajempia peltoja, tulla levitetyksi. Tähän pitäisi kaikkein, kellä tilaisuutta on, kokea kehoittaa talonpoikaa, sekä neuvoilla että esimerkillä, kuka sitä voipi. Täksi tarpeeksikin olisivat maaviljelys Seurat Itäsuomessa avulliset; sellaiset yhteydet, jotka, sekä palkinnoilla että kirjoilla, kehoittasivat maamiestä sellaisiin parannuksiin ja keinoihin joista karttuisi silminnähtävä etu.
_______________
Maaviljellys Seuroista puheltiin jo vuoden 1845 Kanavassa, vaan silloin seisattui se paljaaseen yritykseen. Mitähän jos nyt Viipurin ympäristöllä olevat maanisännät ja maanviljeliät liittäytyisivät laittamaan maanviljelys Seuran Wiipuriin? Täällä on ennestään jo Kirjallisuuden Seura, jonka tarkoitus myös on rahvaalle valistusta levittää. Molemmat Seurat voisivat helposti yhdistyä, niin että toinen auttaisi toistansa, neuvoilla sekä töillä. Maaviljelys Seuran neuvot ja kerätyt kokeet saattaisi Kirjallisuuden Seura kirjalle, ja jakelisi rahvaalle. Maaviljelys Seuran jäsenet pitäsivät kerran vuodessa yleisen kokouksen, johon maaviljeliöitä etempääkin kutsuttaisin. Siinä vaihtelisivat nämä tietonsa ja kokeensa toisillensa, tulisivat tuttaviksi ja ystäviksi. Siinä määrättäisiin palkintoja uuraille viljeliöille, ja etenkin sellaisille jotka jotai uutta, parempaa, edullisempaa keinoa käyttäävät.
Tätä emme sano näyttääksemme miten Seuran tulisi järjestäiä, vaan ainoastaan muistutellessamme, miten tärkiä maakunnan kartuttamiselle ja maaviljelyksen edestymiselle sellainen Seura olisi, ja missä sillä olisi alinomainen tie, isänmaansa kiitosta ja kunnioitusta ansaita.
