Valtakunnan kätilöä muistellen

Leena Valvanne 28.1.1920 – 2.7.2008

Pitkäaikainen ja pidetty sukuseuramme jäsen ja esimies Leena Valvanne kuoli 2.7. Helsingissä 88-vuotiaana. Hän oli syntynyt 28. tammikuuta 1920 Orivedellä.

Leena oli yksi Hannikaisten sukuseuran perustajajäsenistä, ja hän toimi seuran hallituksessa useita vuosia. Vuonna 1989 hänet pyydettiin sukuseuran esimieheksi, mitä tehtävää hän hoiti kuusitoista vuotta kunnes hän terveydellisistä syistä itse halusi jättää tehtävän. Tällöin sukuseura kutsui Leenan kunniajäsenekseen. Muiden tehtäviensä ohessa Leena kirjoitti sukuseuran historiikin, mikä onkin Suomessa ainoa laatuaan.

Paitsi aktiivinen sukuseuran toimija, oli Leena myös Kätilölehden pitkäaikainen päätoimittaja ja Kätilöliiton kunniapuheenjohtaja sekä terveydenhuollon tarkastaja. Hänelle on myönnetty myös terveydenhuoltoneuvoksen arvonimi. Hän toimi ponnekkaasti luonnonmukaisuuden, aktiivisynnytyksen, synnytysvalmennuksen ja hyvän syntymän puolesta sekä taisteli isät synnytyssaliin. Leena oli ammatillisissa asioissa paljon julkisuudessa ja myös kirjoitti runsaasti oman alansa asioista. Leena kirjoitti myös omaelämänkerran nimeltä Rakkautta pyytämättä, valtakunnankätilö muistelee.

Leenan toive viettää loppuelämänsä omassa Lauttasaaren-kodissaan toteutui läheisten avulla. Kolmen lapsensa, seitsemän lapsenlapsensa ja kahden lapsenlapsenlapsensa kautta pirteytensä ja iloisuutensa säilyttänyt rautarouva oli täysillä mukana tässä päivässä loppuun asti, kertoi Mervi Parviainen, Kätilölehden päätoimittaja vuosilta 1996 – 2007, Helsingin Sanomissa julkaistussa muistokirjoituksessaan.

Vaalimme Leenaa muistoissamme ja kiitämme häntä kaikesta vaivannäöstä ja ennen kaikkea iloisesta ystävyydestään. Kätilöliiton puheenjohtaja Terhi Virtasen tavoin toivomme, että taivaallinen torvisoittokunta soittaa lujaa, sillä siitä Leena pitää erityisen paljon.

Sukuseuran esimies Eino Hannikaisen muistopuhe kesäkokouksessa 2008

Jälleen on iloinen puheensorina kuulunut täällä, Hämeenlinnan kesäkokouksessa. On tavattu tuttuja, vaihdettu kuulumisia ja lämpimästi halattu jälleennäkemisen ilosta. Vaikka sukujuhlat ovat pääsääntöisesti iloinen tapahtuma, niin näihin sisältyy viestejä jäsenistä, jotka ovat saaneet kutsun ajasta iäisyyteen. Tänään juhlaväen keskellä ei kuulunut Leena Valvanteen iloinen tervehdys emmekä päässeet osalisiksi hänen lämpimästä halauksestaan. Hän oli saanut iäisyys kutsun kotiosoitteeseen 2.7.

Leena oli seuramme perustajajäseniä, hän toimi seuramme hallituksessa ja oli varapuheenjohtajana 1971 – 1976. Esimieheksi hänet valittiin Parikkalassa pidetyssä kesäkokouksessa 1989. Pyytämistä tähän tehtävään hän piti suurena yllätyksenä. Leena jatkoi edeltänsä Heikin tapaan aktiivisesti osallistuvana esimiehenä, tai ”esinaisena”, joksi häntä myös kutsuttiin. Omasta pyynnöstä hän vapautui esimiehen vastuusta Lahden kesäkokouksessa 2005. Samassa kokouksessa hänet nimitettiin seuramme kunniajäseneksi.

Leenalle näyttää luonteenomaista olleen, että lupautuessaan johonkin tehtävään, hän tekee sen perusteellisen tunnollisesti. Kun hän lupautui kirjoittamaan seuramme 50-vuotista historiaa, niin hän oli oikea henkilö tähän tehtävään, sillä kirjan synnyttäminen vaati kaiken siihen asti kerätyn kirjallisen materiaalin järjestämisen arkistokelpoiseksi. Kirjan esipuheessa Leena toteaa: ”Minulla on elämäni aikana ollut lukemattomia kirjallisia haasteita. Tämä niistä suurin, niin suuri, että minusta on välillä tuntunut siltä, että muserrun sen alla”. Seuramme onneksi hän ei musertunut, vaan toimiessaan esimiehenä 16 vuotta Leena osallistui aktiivisesti hallituksen toimintaan ja oli ideoimassa sukumme vaakunaa, viiriä, adressia ja myyntituotteita, joiden kautta pyritään tukemaan toimintaa. Esimiehenä, hänen kauttaan, seuraamme välittyi sitä läheisyyttä, mitä hän oli valtakunnan kätilönä opettanut lasten syntymisessä ja hellävaraisessa vastaanottamisessa.

Leenan pitkään ja yhteiskunnallisesti ansiokkaaseen toimintaan en tässä yhteydessä ole puuttunut, vaan tuonut oman näkökulmaan siitä, mitenkä olen kokenut hänen mukanaolon seuramme toiminnan kehittämisessä ja sukuhengen vaalimisessa. Hänen kätensä jälki piirtyy ansiokkaan vahvana sukuseuramme historiaan. Leena oli vahva ja turvallinen tuki hallitukselle, elämänkokemuksen ja laajan yhteiskunnallisen tietämyksen perusteella. Parhainta Leenan muiston vaalimista on toteuttaa niitä elämän arvoja, joita hän edusti ja toi esiin.

Eino Hannikainen

SUKUSEURAN TARMOKAS ”ESINAINEN”

Haastattelu vuodelta 2002

”Sukuseura oli koko perheen harrastus ja varsinkin äidilleni seura merkitsi paljon”, kertoo sukuseuran esimies Leena Valvanne. Hän oli mukana perustamiskokouksessa Helsingin Kestikartanossa vuonna 1947. Paikalla olivat myös Leenan vanhemmat, Eero-veli sekä Eila- ja Elina-sisaret, jotka ovat osallistuneet myös aktiivisesti sukuseuran toimintaan.

”Seuran toiminta on muuttunut vuosien aikana järjestäytyneemmäksi ja täsmällisemmäksi” ja sitä Leena Valvanne pitää hyvänä kehityksenä. On säännölliset vuosi- ja kesäkokoukset, oopperakäyntejä ja erilaisten myyntiartikkeleiden tuottamista. Leena on itsekin ollut ideoimassa suvun vaakunaa, viiriä, adressia, t-paitaa sekä kirjekortti-yhdistelmiä.

Sukuseuran esimiehenä tai paremminkin esinaisena Leena on ollut vuodesta 1989 alkaen. ”Kun minua pyydettiin tähän tehtävään, se oli suuri yllätys. Minulla oli valtava kunnioitus edellisiä esimiehiä, kuten suurlähettiläs Heikki Hannikaista kohtaan.” Esimies on suvun historioitsija ja hänen tehtäviinsä kuuluu mm. suvun arkistosta huolehtiminen. Hän huolehtii, että Kansallisarkisto saa kaiken Hannikais-materiaalin. Sitä Leena Valvanne on arkistoon jatkuvasti toimittanut. Mukana on mm. kokousten pöytäkirjoja, kirjeitä ja sanomalehtileikkeitä.

Sukuunsa Leena Valvanne tutustui perinpohjaisesti kun hän kirjoitti seuran 50-vuotisjuhliin vuonna 1997 sukuseuran historian. Se oli suuri urakka. Ensin oli järjestettävä sukuseuran valtava arkisto. Siihen meni koko vuoden 1996 kesä. Tuloksena oli mielenkiintoinen ja elävästi kirjoitettu kirja suvun ja sukuseuran vaiheista. Täytyipä esimiehen opetella sen kirjoittamisen yhteydessä myös tietokoneen käyttö.

”Tuolloin opin tuntemaan sukuni. Saan olla hurjan onnellinen, että kuulun niin monipuolisesti lahjakkaaseen sukuun. On musikaalista lahjakkuutta, mutta myös kirjallista lahjakkuutta ajatellen vaikkapa Pietari Hannikaista. Hän oli ensimmäinen suomenkielinen kaunokirjailija, ensimmäisen suomenkielisen näytelmän kirjoittaja, suomenkielen kehittäjä ja ensimmäisen nykyaikaisen sanomalehden, Kanavan perustaja. Mutta Hannikais-suvussa on myös maanviljelijöitä, uurastajia ja akateemista lahjakkuutta, korkeassa virka-asemassa olevia henkilöitä.”

Leena Valvanne sanoo saaneen sukuseuran toiminnasta itselleen paljon. ”On hirveän hauskaa olla mukana Hannikais-seurassa. Tämä on niin vilkkaasti ja elävästi toimiva seura. Olen saanut suvun piiristä paljon ystäviä ja on ilahduttavaa, että nuoretkin tulevat mukaan varsinkin kesäkokouksiin. Sen havaitsi viimeksi varsinkin Imatralla.”

Leena Valvanne tunnetaan ennen kaikkea ”valtakunnan kätilönä”. Hän korostaakin, että hänen elämäntehtävänsä on ollut kätilön työ. Ansiolista on mittava. Hän valmistui vuonna 1944 ja on toiminut mm. Naistenklinikalla sekä Uudenmaan lääninkätilönä. Lisäksi tämä tarmokas ja energinen nainen toimi 14 vuotta Kätilöliiton puheenjohtajana ja lähes 30 vuotta Kätilölehden päätoimittajana. Nämä tehtävät johtivat kansainvälisiin tehtäviin mm. WHO:ssa ja Euroopan Neuvostossa.

Hän on ollut alansa uranuurtaja Suomessa. Hän on vetänyt satoja perhevalmennuskursseja ja on luonnonmukaisen synnytyksen puolestapuhuja. ”Elämäntehtävänäni on ollut valmentaa sekä äiti että isä tähän tärkeään perhetapahtumaan. 40- ja 50-luvuilla ei opetettu, miten lapsi otetaan oikealla tavalla vastaan, hänet kiidätettiin synnytyksen jälkeen pois äidin luota. Nyt lapsi otetaan hellävaraisesti vastaan ja hän saa jäädä heti äidin ja isän läheisyyteen.”

Leena Valvanne muistelee erästä hauskaa tapahtumaa, jossa juuri isäksi tullut mies sanoi: ”Kyllä pitäisi laissa määrätä, että isät ovat mukana synnytyksessä. Eihän siitä mitään olisi tullut, jos minä en olisi ollut siellä mukana.”

Vaikka tämä 82-vuotias sukuseuran aktiivinen esimies on ollut jo kauan virallisella eläkkeellä, se ei ole hidastanut vauhtia. Nykyisin hän on kuitenkin tietoisesti vähentänyt harrastuksiaan. ”Olen edelleen mukana seniorisairaanhoitajien sekä seniorikätilöiden toiminnassa ja kuulun Lauttasaaren Kansallisiin senioreihin. Matkustan paljon ja viime aikoina matkat ovat suuntautuneet mm. Ranskaan, Puolaan, Unkariin, Tsekkiin ja Viroon. Minulla on paljon ystäviä. Yksinäisyyttä en tunne, vaikka olen ollut leskenä jo 21 vuotta.”

Suhteet lapsiin ja lapsenlapsiin ovat lämpimät, Leenalla on kolme lasta ja seitsemän lastenlasta. Lapset ovat myös aktiivisesti mukana sukuseurassa. Hänen tyttärensä Helena tapasikin tulevan miehensä, Pekka Tommilan, seuran yhteisessä projektissa, Pietari Hannikaisen Silmänkääntäjät-näytelmän harjoituksissa. Lapsenlapset Sanna ja Henna ovat soittaneet monissa suvun juhlissa. Lapsenlapset ovat antaneet rakkaalle isoäidilleen lempinimen ”Ummu” ja he ovat jo vuosia kysyneet: ”Koska sinä Ummu oikein aiot jäädä eläkkeelle?”

Helena Hannikainen
sukuseuran varapuheenjohtaja