Pauli Hannikainen
Matikkalan kylästä Riihimälle
Olen Pauli Oskari Hannikainen, syntynyt 22.11.1945 Sulkavalla Partalan saaressa, joten kuulun Sulkavan sukuhaaraan. Isäni Otto Vilhelm oli Oskari Hannikaisen 12 lapsisen katraan nuorin. Setiäni näin ja muistan Ferdin, Kallen, Matin, Eemelin ja tietenkin Selma-tädin. Sen ajan tapaan useimmat saivat toimeentulonsa maanviljelyksestä, paitsi Matti-setä, joka oli lossimiehenä Hakovirralla ja Pajasalmella.
Minä Pauli Oskari synnyin Matikkalan kylässä Tiitus Kolehmaisen talossa, jonne isä Otto ja äiti Terttu Beata, os. Veijalainen, olivat tulleet alle 1-vuotiaan vanhimman veljemme Jaakon (s. 1939) kanssa sotaa pakoon Juustilasta. Samassa Tiitus Kolehmaisen talossa syntyi perheeseemme myös vuonna 1941 Juhani ja 1944 Sirpa ja sitten minä 22.11.1945.
Jaakko eli Jaska oli jo niin iso poika, että pääsi isän mukana hakemaan kätilöä potkukelkalla Kulkemuksen jäätä pitkin. Kuuleman mukaan oli kätilö pelännyt kovasti vielä vähän heikkoja jäitä. Syntymääni odoteltiin jo edellisenä, Hilman päivänä, ja kun tulin maailmaan vasta seuraavana päivänä, kerrotaan isäni laulaneen Tuo Hilima, tuo Hilima ei tullunakkakaan.
Sota oli loppunut vähän ennen kuin meille tuli muutto Partalan saaren Auvilan kylään vanhaan armeijan parakkirakennukseen. Parakissa toimi alakoulu, ja isä perusti sinne pienen kaupan. Siellä syntyi veli Kari Ilmari vuonna 1948, mistä minulla on joitain hämäriä muistikuvia.
Eteenpäin piti yrittää ja niinpä isä rakensi uuden talon 2 km päähän Ruunalammen lähelle. Uudessa talossa isällä ja äidillä oli sekatavarakauppa, joka toimi muutaman vuoden, samaan aikaan vanhemmilla oli pieni kauppa myös Kaartilankoskella. Kaupan pito oli kuitenkin kannattamattomana lopetettava. Velat piti silti maksaa, vanhemmat pojat alkoivat olla jo työhön pystyviä eikä paikkakunnalla ollut töitä. Muutto oli edessä.
Äidin isä Eemeli Veijalainen oli sodan melskeissä joutunut evakkoon ja saanut korvaukseksi pienen tilan Riihimäeltä. Isän vieraillessa Riihimäellä hän löysi Ukon naapurista pienen mökin, jonne muutettiin vuoden 1954 syksyllä, missä vuonna 1955 syntyi vielä sisko Leena.
Jaska oli koulunsa käynyt ja pääsi heti töihin samoin kuin isäkin. Kodin viereistä kyläkoulua kävin neljä vuotta ja sen jälkeen kauppalan keskustassa jatkokoulun. Jatkokoulun jälkeen piti hakeutua vakituiseen työhön, siihen aikaan saikin töitä suhteellisen helposti. Olin kyllä jo kouluaikana ollut kesäisin naapureilla renkinä juurikas-, heinä- ja viljapelloilla.
Riihimäellä oltiin, päädyin lasitehtaalle apuoppipojaksi. Työ oli raskasta, mutta mielenkiintoista; sai nähdä ja tutustua alan ammattimiehiin ja taiteilijoihin. Palkka oli suhteessa muihin ammatteihin kohtalainen. Olin vanhempi puhaltaja, kun puhallus loppui vuonna 1976 oltuani 16 vuotta Riihimäen Lasissa.
Työporukka oli ja on erittäin mukavaa, niinpä yhdessäolo jatkuu vielä vuonna 2015 yhdistystoimintana. Puhaltajat perustivat vuonna 1972 Riihimäen Lasinpuhaltajakerhon, jonka toiminnassa olen ollut mukana alusta alkaen. Viime vuosina oli toiminut johtokunnassa, sihteerinä ja nyt viimeiset vuodet puheenjohtajana. Jäseniä Kerhossa on noin 50 henkeä. Tapaamisia meillä on melko usein, niistä mainittakoon tietysti pikkujoulut, kahvitapaamiset, retket ja tutustumiskäynnit, esimerkiksi eduskunnassa. Riihimäellä toimii vielä nykyisinkin pari lasihyttiä, joissa me vanhat puhaltajat saamme testata taitojamme Kerhon puhallusilloissa.
Lasinpuhaltamisen loputtua piti etsiä uutta työtä, oltiinhan juuri rakennettu oma talo ja asuntolaina piti maksaa. Sain työtä Hackmanilta julkisivuasennushommissa, joista suuri osa oli reissutyötä. Tätä kesti vain noin puolitoista vuotta, minkä jälkeen firma lopetti kyseiset työt. Ei muuta kuin työnvälitystoimistoon, mistä sain tiedon, että vankilassa olisi kesävartijan paikkoja. Ei muuta kuin kysymään ja tärppäsihän se, tosin palkka tuntui kyllä vähän heikolta. Mutta työpaikka oli lähellä ja tuntui varmalta ja pitkäaikaiselta. No siinä meni sitten kaikkiaan 26,5 vuotta, kunnes tuntikirjuri soitti ja sanoi, että tunnit olisi nyt täynnä. Mikäs siinä, jäädään pois, eläkeikä oli meillä 58 vuotta. Aika meni nopeasti vaikka oltiin vähän ”synkässä” paikassa. Tuntui että tulin hyvin toimeen niin henkilökunnan kuin myös vankien kanssa.
Entisen tyttöystävän, nykyisen vaimoni Sinin os. Hytösen, tapasin vuonna 1964. Kihloihin mentiin juhannuksena 1967 ja avioliittoon meidät vihittiin 27.7.1968. Aluksi asuimme vanhempien talon yläkerrassa, missä menikin 7 vuotta. Tyttömme Heli syntyi 30.7.1969. Sitten olikin jo aika rakentaa oma talo, johon muutettiin tammikuussa 1976. Meille syntyi 3.4.1978 poika Kai Tuomas, joka ei jaksanut elää kuin hetken, hän kuoli 5.4.1978. Tämän surullisen tapahtuman jälkeen saimme 25.11.1980 pojan, Tero Oskarin.
Lapset ja sisarukset lapsineen asuvat melko lähellä, joten kanssakäyminen lähisuvun kanssa on melko vilkasta. Myös muita sukulaisia tapaamme aika ajoin, mm. Sukuseuran tilaisuuksissa. Yhdistystoiminnan lisäksi on harrastuksenani ollut kunto- ja hyötyliikunta sekä musiikki. Olenkin soittanut pasuunaa Riihimäen Työväenyhdistyksen soittokunnassa 1960-luvulta lähtien.
