Seppo Kapasen elämää

Puistokadun kansakoulussa

Helmi Lyydian nuorin poika Seppo aloitti koulun käynnin Puistokadun kansakoulussa vuonna 1944 syksyllä. Äiti vei ensimmäisenä päivänä, toisena päivänä menin yksin, mutta yllättäin koulun portille tullessa syntyi tuntemattomasta syystä tappelu itäpuolen pojan kanssa. Siinä rytäkässä eväsmaitopullo särkyi ja sen jälkeen ei ollutkaan maitoa eväänä. Tämä oli äidiltä sopiva kasvatustyyli pojankollille.

Eeva Mattila oli kosmopoliitti (yleismaallinen), hän opetti 1-2 luokkaa. Ensimmäisellä luokalla ei ollut vakinaista luokkahuonetta, vaan jouduimme olemaan mistä löytyi vapaata tilaa. Tilanpuute johtui siitä kun koulun puuosan kadun puoleinen sivu oli sotasairaalan käytössä, myös kivipuolen juhlasali oli sairaita täynnä. Sotilaitten luo meno oli kielletty, mutta ei sitä tullu uskottua. Sotilaat tykkäsi meidän vierailusta, mutta kiinni jäämisestä seurasi, että Seppo sai taas ihailla luokan nurkassa arkkitehti Viivi Löngin suunnittelemia boorteja.

Kouluruokailu alkoi 1946. Kauravelliä oli aluksi. Myöhemmin sitä sai reilusti, joten velli sai kyytiä, joskus me pojat kilpailtiin, ennätys 7 lautasellista. Ruoka parani myöhemmin vahvemmaksi, hernekeitto, puolukkaruispuuro lisättynä keinotekoisella puurokastikkeella, eväsleivät olivat itseltä. Keittäjänä oli Yläsaari, koulun vahtimestarin vaimo. Ruokala oli kiviosan alimmassa kerroksessa.

Veljekset Heikki ja Seppo Kapanen

Sepon soittoharrastus

Vuonna 1952 lokakuun viidennentoista päivän iltana kello kahdeksantoista perustettiin nuorisosoittokunta Nälkälinnassa, jonne oli kutsuttu nuoria partiolippukunta Savon Saukoista ja nuoria SDP Nuorista kotkista. Kutsua noudatti ainoastaan Savon Saukot ja heistä saatiin tarpeellinen määrä soittajiksi kelpaavia, joilla myös intoa riitti myöhemminkin. Soittokuntaan ilmoittautuneita oli 14 ja he olivat iältään 12-17-vuotiaita nuoria. Koulupohjaltaan kansa- ja oppikoululaisia. Ennen soittimien jakoa katsottiin huulien muoto ja hampaitten tasaisuus (minulla oli etuhampaat hieman epätasaisessa linjassa, joten sovitin es-kornetin huulille hieman oikealle, siten tuli kornetista kaunis ääni). Oma soitin trumpetti oli ainoastaan Eino Haverisella, me muut saatiin täyskorjatut entisen VPK ja suojeluskunnan soittimet, myöhemmin soittokunnan suurentuessa vuokrattiin Rantasalmen VPK:n soittokunnan soittimia. Ne oli vapaana, koska siellä ei ollut soittokuntatoimintaa. Rantasalmelta sain soitettavaksi kauniin kultamessinkisen es-kornetin, jossa oli näppäimet päällystetty helmiäisellä. Soittimien jako tapahtui vielä samana iltana ja samalla ansatsi (asentoharjoitus soittimeen).

Ensimmäinen julkinen esiintyminen oli vappuna 1953, siis 6½ kuukautta opin alkamisesta. Aamulla kello kahdeksan soitimme Nälkälinnan tornissa, kappaleina oli Oi Terve Pohjola, Kävelymarssi, valssi operetista Hevoshuijari, valssi Tanssiaisten jälkeen, Poccacio Romanssi jossa oli Es-kornettisoolo. Samana päivänä soitimme Rantapaviljongilla ja Ahomajalla edellä mainitulla ohjelmalla. 1953 oli ilmoitus soitto-oppilaskoulusta Kaartin soittokunnassa Helsingissä, johon koulutukseen sisältyi myös opetus Sibelius-Akatemiassa. Olisin mielelläni mennyt sinne, mutta tilanne oli kotona hieman vaikea, kun Esko oli armeijassa ja olin isällä apumiehenä autossa. Isän kunto ei ollut keuhkoarven takia hyvä, vaan joskus sylki jopa verta. Äiti pelkäsi Helsingin vaaroja, ja oli siten hommalle kielteinen. Isä olisi sen sallinut, vaikka huomasin miten paljon se olisi hänen mielestä vaikeuttanut kotielämää, joten en anonut sinne.

Vuonna 1953 Joel Lehtosen patsaan paljastustilaisuudessa soitimme myös. Savonlinnan Kasinolla olevalla kahdeksankulmaisella soittolavalla soitimme kesällä usein seitsikolla. Seitsikolla myös soitettiin sisällä olevalla parvella viihdemusiikkia.

Myöhempinä vuosina alkoi kesällä puistosoitot satamanpuistossa, yleensä tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin, aina matkustajalaivojen tuloaikoihin. Kesäisin yhteensä noin kolmekymmentä kertaa.

Savonlinnan Työväenyhdistyksen Big Band 90-luvulla

Punkaharjun soittokunta joskus tarvitsi lisäapua meiltä. Kyllä me autettiin, koska mekin olimme joskus avun tarpeessa. Kerran olimme avustamassa Punkaharjulla kunnan järjestämässä juhlassa. Soitimme Metsäkukkia ja kun meiltä muilta loppui niin kuin piti, alton soittaja Tatu jatkoi edelleen takapotkujen soittamista eikä meinannut lopettaa vaikka tuuban soittaja potkaisi häntä ja kuiskasi ”elä soita ennää”. Tatu vastasi, että ”vielä on yksi sivu soittamista”. Hänellä oli Tonava kaunoisen nuotit edessä, joka on pitempi valssi kuin Metsäkukkia. Oli meillä naurussa pitelemistä.

STY:n Soittokunta perustettiin 1978, siinä meitä vanhempia soittajia oli käynnistämässä sitä, koska enin osa oli nuoria vasta-alkajia. Reijo Pola harjoitutti nuoria innolla, ja alkoi jo esiintymisiäkin tulla. Big Band perustettiin 1985. Soittokunta ja Big Band teki kesällä 1985 kummikaupunki Torzokiin tourneen, joka otettiin hyvin vastaan. Torzokissa näimme paljon maaseutua ja venäläistä kulttuuria. Kävimme myös Moskovassa, ja kotiintulomatkalla yövyimme Novgorodissa entisessä luostarissa. Kauniita maisemia, ja saimme ostaa halpoja ja laadultaan hyviä vinyylilevyjä. Ostin neljä oopperaa ja useita yksikkölevyjä, kaikki oli tosi halpoja. Pois tullessa kotimatkalla söimme tukevasti Leningraatissa historiallisessa Astoria-hotellissa, hieno paikka.

Soittokunnan pasuunat oli tasoltaan heikkoja, joilla yritin parhaani mukaan. Sain lainaa Ladaa varten, niin siitä jäi pesämuna omaan pasuunaan, jonka kävin ostamassa Turusta Laineen musiikkikaupasta 1989. Pasuunani on amerikkalainen BAH 47, soinniltaan pehmeä ja helpompi soittaa kuin halvat sekundapasuunat. Big Bandissä soittaminen oli tällä BAH:lla mukavaa. Bändissä soitin vielä 90-luvulla. Papan kunto alkoi jo rapistua, joten jätin homman nuoremmille.

Savonlinnan Soitannollinen Seura tarvitsi myös puhallinsoittajia, vaikka aikaisempi asenne oli syrjivä. Uudet kapellimestarit ottivat ohjelmistoon sellaista ohjelmaa jossa tarvittiin puhaltajia: Sibelius, Mozart, Schubert, Mendelsson, Händel, Joonas Kokkonen sekä paljon muita säveltäjiä. Klassiseen musiikkiin tutustuminen oli kehittävää ja innostavaa, sitä soittaessa oppi kuuntelemaan toista ja oli pakko seurata myös kapellimestaria. Hyviä kapelleja oli Teppo Lindholm, Olavi Leimu, Erkki Muukkonen, heitä oli helppo seurata. Olin hetken aikaa seuran sihteerinä, sinä aikana sattui seuran 50-vuotisjuhla. Juhlakonsertti pidettiin joulukuun neljäntenä päivänä 1965 Seminaarin juhlasalissa, solistina viulutaitelija Jorma Rahkonen ja hänen pianistisiskonsa Markit. Orkesteri soitti juhlassa Sibeliuksen Vapautettu kuningatar, joka on hieno oopperateos. Karonkka oli Seurahuoneella. Töissä oli tiivistä, joten soittoharrastus kärsi siitä tuntuvasti: harjoittelu jäi siten vähäiseksi. Määrätynlainen haikeus puree.

Mieleeni muistui kun kerran Tuomiokirkossa SSS esitti Händelin Oratorio Messiaan, jossa jouduin pasuunalla soittamaan kontrabasson stemmaa, kun basisti oli estynyt. Stemma oli myös bassoklaavissa, joten se sopi hyvin myös pasuunalle. Stemmassa kulki melodia mukavan soivasti, joka myös täydessä kirkossa oli hieno. Kapellimestarina oli Erkki Muukkonen.

Savonlinnan Työväenyhdistyksen Soittokunta 30 vuotta

Suvun sähly

Sählyn pelaamisen aloitimme pääsiäisenä 2000 Helmin ja Oskarin jälkeläisten toimesta. Pelisäännöt ovat arvaamattomat ja satunnaisesti muuttuvat, koska tärkein on huumori eikä voittopisteet. Pelaajien ikä on ollut kolmesta vuodesta jopa lähelle kahdeksaa kymmentä. Jälkipeli tapahtui Apajatien saunassa ja karonkka mökissä.

Pienoinen siivu Helmi Lyydian ja nuorimman pojan Sepon elämästä Hannikaisten sukuseuran julkaisuihin.
Savonlinnassa 6. elokuuta 2015
Seppo Kapanen