Sulkavan Hannikaiset tapasivat toisiaan
Sulkavalla Auvilan kylässä viljelivät 1900-luvulla Aron tilaa Feerti ja Anna Hannikainen. Heillä oli neljä poikaa: Ade, Alpo, Arvo ja Aimo, tässä ikäjärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan. Veljeksistä ovat vielä elossa Alpo, joka asuu Vammalassa ja Arvo, joka asuu Lahdessa.
Syyyskuussa vuonna 2003 kokoontuivat kaikkien Aron poikien jälkeläiset Lohjalla Saarikon leirikeskuksessa, kauniin Lehmijärven rantamilla. Tilaisuuden oli ideoinut ja järjestänyt Ade-veljen tytär Hely miehensä ja kahden aikuisen tyttärensä, Heidin ja Hannan kanssa.
Ajatus tällaisesta ”serkkujen tapaamisesta” oli itänyt mielessä jo useita vuosia. Lapsena oli oltu paljonkin yhdessä, mutta sittemmin hajaannuttu eri puolille Suomea ja yhteydenpito oli jäänyt vähemmälle. Toki oli tavattu useamman kerran esim. hautajaisissa, mutta siellä jo tunnelma estää muistelemisen ja muunkin yhteisen ajatusten vaihdon.
Jännittävää oli nähdä kuinka hyvin kutsu yhteiseen kokoontumiseen saisi vastakaikua. Ja saihan se! Seuraten Helyn lähettämää tarkkaa karttaa löysimme kaikki hyvin perille.kaikenkaikkiaan 35 serkusta ja heidän perheenjäsentään hurautti autoillaan Saarikon pihaan lauantaina puolelta päivin. Kuka tuli mistäkin. Laajalle on levittäytynyt tämäkin sukuhaaran kolmas polvi. Tultiin Lahdesta, Vammalasta, Tampereelta, Kotkasta, Salosta, Raisiosta, Lohjalta sekä Helsingistä, josta oli eniten tulijoita. Kutsun olivat saaneet myös Merja Saksaan ja Ritva Espanjaan. heillä oli pitkä matka ja muut esteet, joten he eivät olleet paikalla (olivat vain hengessä mukana).
Yhteen oli tultu vuosien ja joidenkin kohdalla vuosikymmenienkin jälkeen. Ihmettelyä ja iloa, jälleentapaamisen riemua riitti. Me vanhemman polven edustajat voimme vain hämmästellä sitä, kuinka pienistä pellavapäistä oli varttunut komeita keski-ikäisiä, joilla oli vuorostaan oma jälkikasvunsa mukana.Kaivaten muistelimme niitä, jotka olivat jo siirtyneet ajan rajan toiselle puolelle, Aron veljeksiä Adea ja Aimoa, Aden vaimoa Annaa ja Aden tytärtä Riittaa, joka 19-vuoden iässä kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1983 sekä Aden poikaa Helgeä Aron-talon viimeistä isäntää, joka menehtyi sairaskohtaukseen tammikuussa 2003.
Jos ovat serkukset hajaantuneet asumaan monille eri suunnille, edustavat tällaisen yhdenkin sukuhaaran jäsenet monia eri elämänaloja ja ammatteja. On toimittajaa, lastenhoitajaa, upseeria, muusikkoa, emäntää, lääkäriä, optikkoa, toimistosihteeriä, musiikinopettajaa, sairaanhoitajaa, juristia ym. Saatiin mm. terveisiä suoraan Bagdadista, josta TV 1:n uutistoimittaja Tapani Hannikainen oli juuri palannut. Maailman tapahtumien seuraaminen uutistoimituksen sähköisessä ilmapiirissä ja usein myös paikan päällä on hänelle arkipäivää. Yleisradiossa on myöskin työssä musiikkitoimittaja Helena Hannikainen, jolta saimme kuulla klassisen musiikin viimeaikaisista tapahtumista.
Hannikaisten suvussa periytyviä ominaisuuksia ovat mm. musikaalisuus ja kädentaidot. Tilaisuuden musiikkipuolesta huolehtivat veljekset Antti, Raimo ja Heikki. He soittivat useita viulukappaleita, joita nautinnolla kuuntelimme. Ja kyllähän se heiltä kävi, sillä he soittavat Tampereen kaupunginorkesterissa. Musikaalisuutta ilmenee myös muissa serkuissa.
Feerti Hannikainen aikanaan veisti veneet, reet ja muut talon tarvekalut. Pojille periytyi taito. Alpo on tunnettu, palkintojakin saanut viulunrakentaja. Samoin edesmennyt Aimo rakensi viuluja. Arvo on eläkepäivinään tehnyt könninkelloja.Kolmannen polven puuseppä on Ruokolahdella asuva Aden poika Pekka, joka on veistänyt mm. kauniita säilytysarkkuja, rukinlapoja, palkeita ja muitakin koristeellisia veistotöitä.
Kysymys ”muistatko?” kuului aina sieltä täältä päivän aikana. Yhteiset muistot keskittyivät Sulkavalle ja siellä Arolle. Tähän tapaan: ” Muistatko, kun tultiin Arolle kesälomalle? Saatiin heinät yhdessä korjattua latoon. Sitten lähdettiin veneretkelle Saimaalle. Kahdella täydellä veneellä soudettiin ” Jaakon hiekkaan ”, tehtiin nuotio ja keitettiin kahvia ja pikku Pekka oli vähällä hukkua…” Tai: ” Oltiin verkoilla Saimaalla ja saatiin toistakymmentä isoa lahnaa ja niiden jälkeen verkossa näytti olevan kuin koivuhalko – se oli iso kuha! Arolla kuha punnittiin, 6 kg! Ihan totta ”. Ihania hellyttäviä muistoja ajalta, jolloin aina paistoi aurinko ja Anna-mummin piirakat olivat suussasulavia.
Hyvältä maistuivat Saarikossa Hely-emännän laittamat herkulliset ja maukkaat ruoat. Ja kaiken tarjoilun kruunasi hyvä kahvi täytekakkujen ja munkkien kera. Jaksettiin siirtyä sitten saunomaan ja uimaan. Saunassa odottivat makoisan kuumat löylyt. Rohkeimmat uskaltautuivat uimaan Lehmijärjen viileässä vedessä. Saunan terassilla lämmitti ihana ja kirkas syyskesän aurinko.
Päiväkin oli jo pimenemässä illaksi. Alettiin kookoontua grillikatokseen, jossa istuttiin saunaraukeina ison nuotion loimussa paistellen lettuja ja grillimakkaroita. Juttu luisti, kaskut lentelivät, nauru raikui ja viihdyttiin.
Mukavasta päivästä tuli ilta liiankin pian ja kiireisimmät joutuivat lähtemään. Monet jäivät kuitenkin vielä yökylään leirikeskuksen majoitustiloihin. Aamulla Hely tarjosi yövieraille aamiaisen ja sitten alettiin suoriutua kotimatkalle. Lämpimät kiitokset kaikille järjestäjille ja osanottajille! Ehkä tapaamme uudelleen yhtä miellyttävissä merkeissä.
Muistiin merkinnyt Arvo Hannikaisen aviosiippa Hilkka Hannikainen
Kirjoitus julkaistu Sulkava-lehdessä 23.10.2003
