Vuosikokousmatka Tallinnaan 8. – 9.4.2006
Prrr! Klo 05.00 soi herätyskello meille lahtelaisille huhtikuun kahdeksannen päivän aamuvarhaisella. Uni painoi vielä kovasti silmissä, mutta pian oltiin hereillä ja iloisella mielellä. Tänäänhän lähdettäisiin Hannikaisten kanssa vuosikokousmatkalle Tallinnaan.
Matka Lahdesta Helsingin länsisatamaan kului joutuisasti rakkaiden sukulaisten tapaamista odotellessa. Ja siellähän heitä oli satamapaviljongissa, jo ennen meitä tulleita ja yhä lisää tullen. Iloisia tervehdyksiä, halauksia ja hymyä. Olimme taas kerran yhdessä. Tapsimme siellä myös matkan johtajan Helena Hannikaisen, joka tulisi huolehtimaan meistä seuraavan kahden päivän ajan. – Ja sitten se suuri ilo. Entinen esimiehemme, Leena Valvanne oli myös mukana, reippaana ja punaposkisena. Olipa hauska tavata pitkästä aikaa pirteätä ja elämäniloista rouvaa, joka näytti nauttivan kovasti matkalle lähdöstä. Ajatuksemme lensivät myös nykyiseen esimieheemme, Eino Hannikaiseen, joka toipilaana ei ollut päässyt osallistumaan matkaan. Lähetimme hänelle Tallinasta korttitervehdyksen, jossa toivotimme hänelle paranemista ja pikaista mukanaoloa yhteisissä riennoissamme.
Laivalla
Melodica-laivalla oli tosi paljon väkeä, mutta saimme laukkumme ja vaatteemme yhteiseen hyttiin. Sitten suunnistimme sukuseuran tarjoamalle aamiaiselle laivan buffet-ravintolaan. Aamiainen maistuikin mukavasti pitkän aamurupeaman jälkeen. Kiitos sukuseuralle!
Matkamme virallisena aiheena oli sukuseuran vuosikokous, joka alkoikin pian kokoustiloissa. Kokous sujui reippaasti ja tottuneesti puheenjohtajaksi valitun Antti Kotirannan johdolla. Lakisääteisten kokousasioiden ohella esitteli puheenjohtaja Rainer Hannikainen laatimansa toimintasuunnitelman vuosille 2006 – 2011. Suunnitelma todettiin olevan tukeva selkäranka tulevaisuutta varten. Sen ympärille voidaan toimintaa rakentaa vuosien varrella.
Tärkeänä asiana kokouksessa oli muistosanojen esittäminen vuoden 2005 aikana poismenneistä sukuseuran jäsenistä. Rainer Hannikainen lausui Sirkku Särkänmäen, Erkki Voldemar Hannikaisen, Raina Erolan ja Kerttu Nikan muistosanat. Vaikka Kerttu Nikka, pohjoiskarjalainen vaikuttaja ei ollut varsinaisesti sukuseuran jäsen, hänen asiantuntemuksensa ja apunsa seuralle oli korvaamaton. Eila Nuorivaaran muistolle puhuivat hänen siskonsa Leena Valvanne sekä Jaakko Valvanne. Jaakko puhui tädistään lämmöllä ja suurella kunnioituksella. Eila Nuorivaaran laulua ja soittoa saatiin vielä kuunnella nauhalta. Kaipaamme syvästi kaikkia poismenneitä, kunnioitamme heidän muistoaan ja kiitämme heitä antamastaan panoksesta sukuseuran hyväksi.
Sukuseuralle valittiin johtokunta vuodelle 2006. Muutosta ei tullut, vaan entinen johtokunta valittiin uudelleen hyvin suoritetusta työstä kiittäen. Saimme vielä kokouksen päätteeksi kuulla Helena Hannikaisen asiantuntevan selostuksen oopperasta ” Patarouva”, jota olimme menossa illalla katsomaan. Olikin hyvä tietää oopperan juonesta etukäteen, koska se laulettaisiin venäjän kielellä ja käännöskin olisi viroksi.
Puheenjohtaja päätti vuosikokouksen ja aloimme odotella tuloa Tallinnan satamaan. Osa meistä ei kuitenkaan jäänyt yöksi Tallinnaan, vaan palasi laivalla samana päivänä Helsinkiin. Jätimme heille haikeat jäähyväiset.
Tallinnaan!
Taksit odottivat Tallinnan satamassa viedäkseen meidät Best Western Tallink-hotelliin. Veimme vain matkatavarat huoneisiin ja pian lähdimmekin lounaalle Balthasar-ravintolaan, joka sijaitsi Raatihuoneen torin laidalla. Matkan teimme kävellen, koska ilma oli muuttunut Suomen sateisesta säästä aurinkoiseksi ja keväiseksi. Koko Tallinna tuntui olevan liikkeellä. Ihmiset näyttivät iloisilta ja ystävällisiltä. Rupatellen ja hauskaa pitäen saavuimme ravintolaan. Helena oli kertonut, että kyseessä on valkosipuliravintola. Huomasimme, että löytyi sieltä muunkinlaista ruokaa. Valkosipulin ystävät olivat tietenkin haltioissaan. Ruoka oli todella maukasta ja palvelu ammattitaitoista. Palasimme kävellen hotellille. Jotkut kävivät vielä ostoksilla.
Oopperailta
Hiukan lepoa, ja sitten oli oopperaan lähtö edessä. Estonia-teatterissa näyteltiin Pjotr Tsaikovskin oopperaa ”Patarouva”. Jo itse oopperatalo on rakennuksena näkemisen arvoinen. Sen restaurointi oli juuri saatettu loppuun ja rakennus oli hienossa kunnossa niin ulkoa kuin sisältä. Upean teatterisalin lisäksi rakennuksessa oli tilava lämpiö, vihersali rehevine kasveineen ja muita erilaisiin tarkoituksiin sisustettuja saleja näyttävine tauluineen ja valaisimineen.
Oopperaesitys oli viimeistä sijaa myöten loppuunmyyty ja tunnelma oli juhlava ja odottava. Orkesterin kapellimestarina oli meille suomalaisillekin tuttu Eri Klas. Solisteista sopraano ja tenori olivat molemmat latvialaisia, maailmalla hyvin arvostettuja oopperalaulajia. Heti esiripun noustua tuli ihana tunne. Tämä ilta tulee olemaan juuri sitä, mitä olimme odottaneet: Mahtavaa, tunteikasta ja komeaa oopperaa, joka saa joka solun elämään musiikin mukana. Nuoren aatelismiehen intohimoinen halu rikkauteen, kaiken voittava pelihimo, joka menee onnen ja rakkauden edelle ja mikä johtaa hänet järkyttäviin ratkaisuihin, jopa kuolemaan, siinä dramatiikkaa, joka musiikin kautta siirtyi suoraan katsoja ja kuulijan sisimpään. Sanalla sanoen, unohtumaton ja mieliinjäävä oopperailta. Ilta oli jo ehtinyt pitkälle, kun palasimme hotellille. Toiset meistä menivät levolle ja osa jatkoi seurustelua hotellin ravintolassa.
Sunnuntai
Aamiaisen jälkeen lähdimme tutustumismatkalle virolaisten uuteen ylpeyteen -taidemuseo Kumuun, josta oli kantautunut etukäteistietoja Suomeenkin. Jo itse rakennus herätti mielenkiintoa. Sen on piirtänyt arkkitehti Pekka Vapaavuori.
Opas kertoi, että taidemuseolla on oma tehtävänsä mm. tutustuttaa virolaiset nuoret maansa taidehistoriaan. Vastaavaa museota ei ole ollut aikaisemmin. Nyt on mahdollista tutustua yhdessä paikassa Viron koko taiteeseen. Museossa on täydellinen läpileikkaus Viron maalaustaiteesta alkaen balttilais-saksalaisissa kartanoissa 1700-luvulla syntyneistä maalauksista kaikkein uusimpien taidesuuntien aikaansaannoksiin. Opas kertoi, että 1700-luvun maalauksilla oli hyvin vähän tekemistä virolaisten kanssa. He olivat silloin vielä maaorjia. Mutta 1800-luvulla Virossa työskenteli jo koulutettuja, ammattimaisia taidemaalareita. 1800-1900 lukujen vaihteessa Konrad Mäki toi modernin näkökulman virolaismaisemaan. Romanttinen hahmo oli Viron ”Matisseksi” Kutsuttu Karl Pärsimägi, joka kuoli juutalaisen tyttöystävänsä kanssa keskitysleirillä. Traagisia aiheita ja kohtaloita Viron taiteessa, niinkuin virolaisten elämässäkin, kyllä riittää.
Virolaisten taide poikkeaa eräissä suhteissa suomalaisesta. Esim. kansallisromanttinen vaihe oli heikko toisin kuin Suomessa. Virolaiset olivat enemmän auki kansainvälisille, moderneille vaikutteille. Erilaista on myös nk. sosialistisen realismin laaja vaikutus neuvostovallan aikana. Taide palveli valtaa ja oli täysin sen kahleissa.Esim. puna-armeijan sotilaiden ja virolaisten siviilien kohtaamista kuvaava yleväksi tarkoitettu maalaus herätti katsojassa toisenlaisia tunteita kuin tuonaikainen hallinto ehkä olisi toivonut.
Eräs kiinnostava yksityiskohta museossa oli kokoelma rintakuvia kolmelta vuosisadalta kerättynä yhdeksi teokseksi. Siitä löytyivät monien kansojen johtomiehet ja muut tärkeät henkilöt sulassa sovussa samalta seinältä ja samasta huoneesta.
Kumussa olisi pystynyt olemaan kyllästymättä päivätolkulla, mutta meillä alkoi olla kiire paluumatkalle. Varmaankin monen mielessä pyöri ajatus palata uudelleen Kumuun.
Kotimatka
Paluumatkalla nautimme laivalla maittavan lounaan. Mieleen jäivät erityisesti ihanat blinit ja mahtava jälkiruokapöytä. Loppumatka taittui laivalla hauskassa seurassa, jossa juttu luisti ja nauru raikui. Sanotaan, että nauru pidentää ikää. Kyllä me nyt varmaan eletään ainakin satavuotiaiksi.
Ilo vaihtui haikeudeksi saavuttuamme satamaan. Nyt oli erottava mukavista sukulaisista. Kun jäähyväisiksi halattiin, sanottiin: – Pian taas nähdään, ainakin keväällä 2007, jolloin sukuseura viettää 60-vuotisjuhliaan. Kiitos teille matkalaiset ihanasta seurasta. Helsingissä tavataan!
Hilkka Hannikainen
