Ihan muuten vaan -juhlat
Tyttärenpoikani Veetin ideasta päätettiin viettää “Ihan muuten vaan -juhlat”. Päivämäärä lyötiin lukkoon, ja kutsut laitettiin liikkeelle. Meitä Otto ja Terttu Hannikaisen kuudesta lapsesta on kolme jäljellä. Lapsia ja lapsenlapsia on siunaantunut kelpo joukko. Niinpä hiukan koleana kesäkuun iltana meille tänne Punkalle kokoontui yhteensä yli 30 henkeä.
Tuli sitten samalla vietettyä ne tuparitkin. – Mieheni Timon kanssa luovutimme tilanpidon pojallemme Mikolle syksyllä 2012. Rakensimme tilan lähettyville itsellemme “eläkemökin”, johon muutimme jouluksi 2012.
Sisareni Sirpan kanssa laitoimme emännäntaidot likoon ja pistimme “pöydän koreaksi”. Uudet perunat lisukkeineen maistuivat, samoin mansikkakakku jälkiruuaksi. Vietimme yhdessä rattoisaa iltaa kuulumisia vaihdellen ja seurustellen. Ulkona juuri ja juuri tarkeni palloa pelata ja tikkaa heitellä. Etenkin pienet serkukset viihtyivät pihaleikeissä.
Hannikaisia kun ollaan, niin musiikkikin kuului ohjelmaan. Sirpa-sisko ja Pauli-veli soittivat ulkona meille kesäisiä lauluja, ja yhdessä lauloimme myös Hannikaisten laulun heidän säestyksellään. Oli niin kiva ilta, ja juttua riitti iltamyöhään! Kiitos rakkaat sukulaiset! Suku on paras.
Leena Kiuru, os. Hannikainen