Kanava 23/1847

Tällä kertaa kaikki kotimaan uutiset. Niissä kerrotaan Ruotsista saadusta uudesta kanavatöiden johtajasta, jonka toivotaan laittavan vauhtia työhön. Ilmat ovat olleet poikkeuksellisen kylmiä ja vedet ovat harvinaisen matalalla Saimaassa ja sitä myöten myös alapuolisessa vesistössä. Huonojen säiden vuoksi rukiin sato on vaarassa. Tilannetta tulevana talvena saattaa pahentaa sekin, että riistaa myydään paljon pois kiertäville ostajille. Simpelejärven kalansaaliit ovat hieman parantuneet, kun järvi alkaa toipua aikanaan tehdyn vedenlaskun haitoista.

Kotimaalta.

Saima Kaivannolta. Männä Keskiviikkona 9 p. Kesäkuuta tuli tänne Herra Kuvernööri, Vapaherra ja Tähtimiesi v. Kohten ja yhessä seurassa Päällikkö Luutnantti Ericsonni joka on nimetty Saiman Kanavatöihen Pää Directööriksi. – Viimemainitullen Herrallen on onnistunut päätökseen saattaa Ruotsissa monia miespolvia sitten aletut Kanavatyöt joihen jo olivat melkeen tuskeutuneet. – Toivomme että hän samaite meilläkin päätökseen saattaisi meijän hyvät aikeemme, jotka ovat sujuneet että voipi todella niitä ihailla ja ihmetellä. – Puoleenkolmatta tuhanteen taitaa jo nousta työväin luku. Maamajoja nousoo kuin murajais pesiä.

Vilut ilmat ja kovat tuulet ovat harventaneet rukiin oraita. Yöllä viime perjantakija vasten oli kova halla Nuijamaalla, Kananojalla ja Hanhijoella.

Parikkalasta 7 Kesäk. Kesän tulo, joka Toukokuun alussa näytti kyllä hyvälle pitkistyy päivä päivältä, ja rukiin oras antaa sikäli vähemmän toivoa vuoden tulosta. Jo usiamman viikon kylmät tuulet ja yöpakkaset ovat kuivattaneet maan sekä alkavat kasvut. Sen pahempi on se kuin kaikki riista-varat kerätään pois menemään ulkomaalle. Kauppamiesten lähettiläiset käveleevät ympäri maakuntaa ostellen kaikki mitä ulottuu myydä. Jo on maksettu 20 ja 21 Ruplaa ruistynnyristä. Köyhälle rahvaalle on tämä kalleus etenkin rasittava. Mutta jos vuoden tulos sattuu pettämään, niin on se rasittava koko maattaki; parempi olisi siis vara pitää kuin jälkeen katua.

Simpelinjärvi Parikkalassa, joka jo ennen laskemistaan oli niukka kalansaaliillen ja laskettuaan viisitoistakymmentä vuotta siiten; ei moniaita Kalanlaatuja antanut enemmän kuin siksi vaan, että on nähty, etteivät ole tykkynään poishävinneet: on tänä kevänä antanut mateita, lahnoja, särkijä ja kuoreita entiselleen. Tulloonko koskaan, siikoin, myjeihen, ahveniin ja haukiin puolesta entiselleen? – sitä luulemme mahottomaksi: sillä heijän asunta ja eläke alasa ovat puoleksi vähenneet. Muihen siellä laskettuin järviin laita on enemmän eli vähemmän samankaltainen.

Käkisalmen tienoilla rukiin oraat eivät ole aivan huonoja paihte Pukinniemen hovissa ja moniaissa muissa paikoissa.

Ladogassa niin kuin Vuoksessa ja samoten Saimenessakin on lopen vähä vettä. Vuoksen rantalaiset päättäävät sen tavallisesti nousevan ja laskeutuvan 7 vuotta myötä perään ja sanoovat vähän veen merkihtevän viljavuosija – sitä muotoin meillä olisi toivo semmoista vuotta saaha että ei miesimuistissa ole mokommaa ollut, sillä niin vähää vettä ei kenkään tiije koskaan olleen.